DVD:tä myytävänä!!

Koska liki 200 DVD:n kokoelma alkaa silloin tällöin huimata päätä, on aika hieman karsia valikoimaa ja saada tilaa uusille tuttavuuksille. Oheessa lista leffoista, joista olen valmis luopumaan pilkkahintaan.

Kaikki seuraavat leffat saat yhdellä eurolla:
- 24h Party people
- Ben Hur
- Cardcaptor Sakura: the movie
- the Chernobyl Diaries
- Female Perversions
- Magic Mike
- the Mist
- Mr. and Mrs. Smith
- The Other Boleyn Girl
- Secretary
- Shoot 'em Up
- Solaris (2002)
- Täältä tullaan elämä

Myös leffavaihdot sopivat minulle hyvin, eli jos et halua/viitsi/kehtaa/uskalla maksaa erkkimerkeillä, otan ihan mieluusti DVD:n DVD:tä vastaan. Tällä hetkellä eniten kutkuttaisi saada kokoelmiini The Fall, Prometheus, the Pianist, Detachment, Spiderman 2, mikä tahansa Hitchcock-leffa, mikä tahansa Ghibli, mikä tahansa Tarantino (paitsi Paskiaiset), Star Wars 2 ja/tai 3, LotR 2 ja/tai 3, THG: Catching Fire. Ei itse-ladattuja/piratoituja leffoja kiitos, vaan ihan kaupasta hommattua kunnon kamaa.

Pistä kommenttia alle jos olet kiinnostunut. Jos asut kulmilla, niin annan DVD:n sinulle henkilökohtaisesti, jos taas asut hieman kauempana, niin voin postittaa DVD(t) pientä korvausta vastaan.

Ja sitten ihmetellään kun leffoja ladataan laittomasti netistä

En tiedä teistä muista elokuvien harrastajista, mutta omasta mielestäni leffafriikkeily on välillä todellisen työn ja tuskan takana. Puhun nyt nimenomaan siitä, kuinka rasittavaa ja vaikeaa on löytää hiemankin harvinaisempia tai vanhempia elokuvia kohtuuhintaan, miten ärsyttävää on odottaa jotakin tiettyä elokuvaa puoli vuotta ennen kuin se rantautuu Suomeen, ja miten turhauttavaa on maksaa tuhottomia summia parin tunnin elokuvakokemuksesta.

Suurimmaksi osaksi vikana on se, että asumme Euroopan, ei, koko maailman takapajulassa. Kaikki tulee tänne myöhässä: muoti, musiikki, kirjallisuus ja luonnollisesti myös elokuvat. Tätä kautta me leffafriikit joudumme siis kärsimään mitä moninaisimmin tavoin.

Ensinnäkin on juuri tuo tosiasia, että monet elokuvat tulevat tänne viikkoja tai jopa kuukausia myöhässä. Tämä on tajuttoman turhauttavaa eteenkin silloin, kun kyseessä on jokin paljolti odotettu, maailmalla yleisesti hypetetty elokuva. Pahinta on se, jos olet odottanut sitä jo useamman vuoden! No, koeta nyt sitten pysyä poissa internetistä, ulkomaalaisten kavereiden hehkutuksesta ja tietenkin juonipaljastuksista se kuusi kuukautta ennen kuin se pitkään odottamasi elokuva viimein raahautuu Suomenkin teattereihin.

Toinen asia mikä rasittaa, on Suomeen rantautuvien elokuvien yksipuolisuus. Lähes kaikki suurissa elokuvateattereissa näytettävät elokuvat ovat amerikkalaisia Hollywood-mättöjä, joissa harvemmin on mitään tavallista kummallisempaa sisältöä. Lastenelokuvat noudattavat harmillisen usein samaa kaavaa, koska ne on kaikki tuotu samoilta tuotantoyhtiöiltä. Bollywoodia en ole nähnyt Suomessa kuin yhden ainoan kerran, senkin Rakkautta ja Anarkiaa –festivaaleilla. Missä on pohjoismaalainen elokuvakulttuuri? Missä ovat ranskalaiset, saksalaiset, puolalaiset ja venäläiset elokuvat? Entäpä kauko-idän kulttuuri, jolle on jo anime/manga-puolelta aivan tajuttomasti kysyntää?

Näistä murheenkryyneistä onkin hyvä siirtyä seuraavaan, nimittäin Finnkinoon, tuohon suomalaisen elokuvateollisuuden suureen Saatanaan. Monopoli on aina pahasta, onhan se nähty jo VR:n kohdalla. Monopoli, eli taloudellinen yksinvaltius ilman kilpailua, tarkoittaa sitä, että yhtiö saa tehdä tuomalleen tavaralle mitä huvittaa ja myydä sitä mihin hintaan vain haluaa, sillä muuta ei ole, eikä tule. Ota tai jätä. Finnkinon kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että elokuvat ovat törkykalliita. Vielä parikymmentävuotta sitten elokuvateattereihin meno nelihenkisen perheen kanssa ei ollut tavattoman kallista. Nyt vastaava lysti maksaa melkein 60 euroa. Ennen leffaliput maksoivat muutaman kymmenen markan, euroissa sellaiset 5-6 rahaa. Nyt lippujen hinnat ovat kaksinkertaistuneet, ja tämä johtuu puhtaasti siitä, että pienet elokuvateatterit on suljettu ja Finnkino on ottanut vallan. Vie siis lapsesi ja vaimosi syömään Raxiin koko päiväksi, sillä se on huomattavasti halvempaa kuin parintunnin leffakeikka.

Nostalgiateatterit, leffafestivaalit ja teemalliset elokuvaistunnot tai faninäytökset ovat vain yksi tapa tienata rahaa, ei muuta. Erikoisuudet ovat kummallinen poikkeama, ei iloinen piriste arkeen. Elokuvien vuokrauskulttuuri on köyhtynyt ja vähentynyt, muuttunut kalliimmaksi ja epäkäytännölliseksi. DVD:t ovat kallistuneet ja harvinaisuudet on tilattava Atlantin takaa.
Vähemmästäkin alkaa itkettää.

Kaiken tämän jälkeen viranomaiset jaksavat siltikin ihmetellä, miksi meillä ladataan netistä laittomasti niin paljon elokuvia (ja miksei myös musiikkiakin). Itse kuluttajana haluan vain sanoa, ettei meille ole annettu juurikaan muita vaihtoehtoja. Tiedän toki, missä menee raja kärsivällisyyden ja kohtuuden kanssa. Se menee nimittäin juuri tässä.

Ostoslistaa vuodelle 2013

Pitikin lähteä veljen kanssa pyörähtämään Prisman viihde-osastolla, kun silmään osui niin monta hyvää ja ennen kaikkea halpaa DVD:tä, että ihan itketti jättää mokomat kaupan hyllylle pölyttymään (ei sattunut olemaan kukkaroa mukana, niin en pystynyt ostamaan). Onneksi veli oli kiva, ja osti (velkoja tasoittaakseen) minulle Antzin. Enivei, tästä shoppailureissusta motivoituneena, alla hieman ostoslistaa tulevalle vuodelle. Jos jollakulla siis sattuu näitä rainoja olemaan, niin olen kyllä kiinnostunut ne ostamaan, luonnollisesti edulliseen hintaan.

Uudehkot elokuvat:
- The Dark Knight Rises
- Looper
- Rise of the Guardians (tulee 03.04)

Muut:
- American Beauty
- American Psyko
- Blade Runner
- Detatchment
- The Fifth Element
- Full Metal Jacket
- Star Wreck
- Sunshine

Viimeaikoina on tullut nähtyä leffateattereiden syövereissä muun muassa Unelmien Pelipäiväkirja sekä ennakkonäytöksessä uusin Die Hard. Sanottakoon lyhyesti niin, että molemmat elokuvat olivat omalla tavallaan viihdyttäviä, tosin toisessa oli hieman enemmän syvällisempää sisältöä sekä uudelleenkatsomisarvoa. Kaksi arvausta kummassa. Tarkoituksena olisi myöhemmin mennä katsomaan O:n kanssa uusin Ewan McGregor -leffa (Selviytyminen), veljen kanssa Wreck-It Ralph sekä uuden koulukaverin kanssa Django. Eiköhän sitä tässä talviloman tiimellyksessä ehdikin, mikäli vain terveenä pysyy.

Elokuvanautinnoissa on kuitenkin huonotkin puolensa, ensimmäisenä nimittäin tämän salaperäisen objektin kuin rahan mystinen katoaminen. Tapauksesta tekee merkittävämpää se, että elän köyhää ja pummista opiskelijanelämää olemattomilla tuilla, eikä tällä koulutuksella ja asennevammalla kesätöitä heru ei niin mistään.

Noin töistä puheenollen, pari kaveria on vuosien kuluessa eksynyt Finnkinolle töihin. Nyt kassan takana on hyvä toverini Neo, ja kuulemani mukaan hän on ihan kohtalaisesti viihtynytkin työssään. Pakko myöntää, että olen hieman kateellinen hänelle. Rankkaa työtä tai ei, juuri Finnkinossa voisin kuvitella itseni asiaspalvelutöihin. Ja se on paljon se, sillä en todellakaan näe itseäni minkään muun kassan, myyntipöydän tai varaston laatikoiden takana.

Syvä huokaus.
Taas ollaan siinä pisteessä, että on niin paljon kaikkea ostettavaa ja koettavaa, mutta niin vähän rahaa ja aikaa. Miksi keskinkertainen kultalusikka perseessä -elämäni on niin raskasta?

Krääsästä ja omistamisesta

Vastaanpa tässä rimaa hipoen Movie Mondayn pariin haasteeseen, joista ensimmäinen koski elokuviin liittyviä oheistuotteita ja krääsiä, toinen hienointa/oudointa/ruminta elokuvajulistetta.

Olin varhaisnuoruudessani todellinen krääsäkeräilijä. Rakastin kaikenlaisia pienesineitä ja koristeita, eteenkin eläin-ja meriaiheisia. Julisteet olivat kuitenkin se ihanin keräilykohde ja monta vuotta huoneeni seiniltä ei juuri tapettia näkynytkään. Olin siis melko huoleton rahankäyttäjä ja krääsän ostaja.

Nyttemmin olen huomattavasti vähentänyt koriste-esineiden ostamista sekä ylipäätään vähentänyt kulutusta, lähinnä taloudellisessa mielessä (yksinasuminen on kallista ja haluan tietää että tilillä on rahaa pahemman päivän varalle). En pidä itseäni pihinä ihmisenä, mutta monet kaverini ovat sanoneet minun olevan melko säästäväinen ja omaavan joskus kitupiikin piirteitä. Tiedä häntä, ainakin meidän perheen lapsista olen se kaikista "tuhlaavaisin".

Olen kuitenkin aivan tavattoman omistushaluinen. Haluan ehdottomasti nimenomaan ostaa ja omistaa DVDtä ja julisteita, järjestellä niitä hyllyyn, kosketella ja ihailla niitten kuoria fyysisesti. Veljeni kerran sanoi tähän, että eikö riitä, jos warettaisin elokuvan ja tulostaisin sille kuoret. Vastasin tähän, että ei tietenkään, vaikka se periaatteessa ajaisikin saman asian. Vaikea sanoa miksi. Ehkä se on jonkinsortin persoona-juttu, jokin joka liittyy omistamiseen, kontrolliin ja hallintaan. En nimittäin ole vain tavaroiden suhteen omistushaluinen, vaan myös kavereiden ja tunteiden: haluan pitää asiat itselläni, niitä pahemmin jakamatta.

Säästän teidät kuitenkin syvemmältä itsetutkiskelulta ja hyppään leffajulisteiden tarkasteluun. Oikeastaan kaikki omistamani elokuva-oheistuotteet liittyvät Star Warssiin. Tässäpä alla muutama juliste noin alkuun, jotka ovat huonettani aikojaan koristaneet:

Sain tämän puolitutulta koulukaveriltani ep. II ilmestymisen jälkeen. Ylipäänsä rakastan ihan tajuttomasti vanhanaikaisia, piirrettyjä elokuvajulisteita, joita näki paljon vielä 80-luvulle asti.

Tunnelmallisesti erittäin voimakas mutta yksinkertainen juliste. Löytyi aikoinaan serkkuni keittiön seinältä. Oman julisteen sain vanhalta koulukaverilta lahjaksi. Ikävä kyllä juliste repeytyi kotimatkalla tuulessa ja on siksi huonokuntoinen. Silti hämmentävän rakas.

Kaarnikselta saatu juliste 20-v. synttärilahjaksi. Koristaa tällä hetkellä olohuoneeni seinää. Taas ihanaa, käsinpiirrettyä jälkeä ja niin paljon ihanaa nostalgiaa.

Tästä julisteesta en liiemmin välittänyt ja annoinkin sen veljelleni.

Näiden Star Wars-julisteiden lisäksi minulta löytyy muutamia itseprintattuja kuvia Evan McGregorista, Lontoosta tuliaisiksi tuodun Star Wars -suklaan pahvikuoret, Han Solo -wobblehead, muropaketista saatuja Star Wars -muovifiguureita sekä kasapäin laminoituja elokuvalippuja.

Lisäksi seinältä löytyy tämä Evangelion juliste sekä isompi oviverho, josta en löytänyt kuvaa.

Yleisesti sommittelultaan yksinkertaiset ja suoraviivaiset elokuvajulisteet saavat minut puolelleen. Jotta juliste olisi kuitenkin hieno ja todella vetoava, siinä pitäisi olla jotakin tunnetta, jotakin draamaa ja dynamiikkaa. Tässä juuri ylläoleva End of Evangelion -juliste on hyvä esimerkki. Animen (ja miksei länsimaisenkin animaation) puolelta vastaavaa dramatiikkaa löytyy muutenkin yllättävän paljon.

Myös pelkkä musta tausta ja teksti voivat yhdessä olla aivan tavattoman vaikuttavia.

 

 

Yksivärisyys luo voimakkaan efektin myös. Juuri tämä keltainen on vaikeaa yhdistää sellaisenaan mihinkään muuhun kuin Kill Billiin ja Briden taisteluasuun.

Muuten! Tulipas tässä kesän ja alkusyksyn aikana väsättyä tälläinen elokuva-tribuutti, järjestyksessään neljäs sellainen. Teemaan halusin yhteiseksi tekijäksi paitsi konkreettisen sateen ja sinisyyden, myös tietynlaisen tunteiden sinisyyden ja melankolisuuden. Toivottavasti onnistuin siinä. Video alla, kommenttia voi jättää tänne blogiin tai suoraan Youtube-käyttikselleni.

Lopuksi...
Pahoittelen taas syvästi tavattoman hidasta postaustahtiani. Totta puhuen minulla ei ole ollut kummemmin aikaa keskittyä elokuviin, saatikka niistä kirjoittamiseen. Koulusta ylijäänyt aika on mennyt lähinnä kotitöiden, kavereiden tapaamisen sekä internetin ihmeiden parissa. Sekä tietenkin videopelien (uusi rakkauteni on fantasia-roolipeli Dragon Age).

Luultavasti nyt syssymmällä on kuitenkin luvassa enemmän kirjoiteltavaa, sillä olen koulussa yleensä tavattoman tylsistynyt ja alityöllistetty. Heittäkää toki vain toiveita, ehdotuksia ja inspiksiä, niin katsotaan mitä saan väsätyksi! Ehkäpä seuraava postaus voisi kertoa yleisesti peleihin liittyvistä elokuvista...

"Hmm, upgrades."

Ajattelin etten ole taaskaan saanut itseäni kuulluksi viimeaikoina, että kirjoittelisin pientä päivitystä viimeviikkojen elokuvatapahtumista.

Tätä toivoin, vaan en saanut.

Iloinen tosisasia on se, että olen palaamassa taas tyypillisen filmifriikin arkeen: elokuviin kahdesti kuussa, DVD-hyllyyn täytettä vähintään yhtä monta kertaa, puhumattakaan sitten ihan kotona elokuvista nauttimisesta kaverin kanssa.



Kävin viimeviikolla Anttilassa ja mukaani tarttui sieltä muun muassa Armageddon, ensimmäinen Saw ja viimeisin Austin Powers (Kultamuna). Samaisella viikolla kävin myös pyörähtämässä elokuvissa Khein ja Kujan kanssa. Ensin päristelin Khein vieressä Hungergamesia, ja sittemmin nostalgisoin MIB3:sta, ja vieläpä ensi-illassa. Hämmästeltiin Kujan muun muassa sitä, miten nopeasti liput sinne menivät.

Putki jatkui myöhemmin Kaarnalla vuokraamalla 28 Days Later ja puuduttautumalla samalla paskan The Mistin/Fogin parissa, jossa luulin ihailemani Sam Witwerin esiintyvän. Tietenkin olin sitten ostanut väärän The Mistin, missä Witweristä ei näkynyt jälkeäkään. Ainakin saatiin paikoin hyvät naurut. Seuraavana päivänä sitten huokailtiin rakastuneena Love Actuallyn parissa.Onko lukijoilla arvostelutoiveita joistakin näistä elokuvista?

"What ya doing?" "Dunno, just chillin'.

Tuleva kesä tulee olemaan täynnä elokuvatapauksia, jotka haluan nähdä. Tämän viikon perjantaina ensi-iltaan on tulossa jo pitemmän aikaa kuumotellut Prometheus, joka tuntuu kiinnostavan myös aika montaa muutakin. Sitten olisi vuorossa Dark Knight-trilogian päätösosa sekä uusi Spider-man. Ja kai se kolmas Madagascarkin pitäisi nähdä, jotta elokuvaputki pysyisi koossa. Titanickin on vielä näkemättä...

Kerrankin kuitenkin tuntuu siltä, että kaikkiin näihin huvituksiin on jopa varaa. En käytä asumiseen/elämiseen juuri ollenkaan varojani, joten tilille vyöryneet eurot tuntuvat mukavilta näin mukavuudenhaluisen ihmisen näkökulmasta. Vaikka samalla sitä tuntee itsensä hiemän törsäilijäksi, täytyy pitää mielessä ettei tätä taloudellista ilmavuutta kauaa kestä. Ehdin nimittäin viimeviikolla pyörähtää vielä pääsykokeissakin, joista jäi melkoisen hyvä fiilis. Se voi olla, että syksyllä sitä kituutetaan opiskeluijatuella eikä elokuvaharrastukselle jää paljoa rahaa. Tai aikaa.

Ajasta puheenollen, olen kuluttanut sitä paljon tumblerin ihmeellisessä maailmassa ja saanut unirytmini entistäkin enemmän päin helvettiä. Sivuilleni pääsee tästä, teemana pitkälti scifi ja siilit (tiedän, aivan loistava ja saumaton yhdistelmä). Followaa, jos siltä tuntuu.

Pitemmittä puheitta, kuulostelemisiin taas. Taidan tästä vetäytyä nyt töiden pariin.

Ps. Olen väsäämässä uutta movie mix/mash-uppia. Aiheena ovat supersankarit! Linkkiä Youtubeen tulossa heti, kun kyseinen musavideo on valmistunut, sekä mahdollisesti jotain supersankari-aiheista postausta. Ideoita tämän aiheen suhteen?

Materiaa

Jouduin käymään viikon alussa Jumbossa pyörähtämässä, sillä lemmikkisiilini Nemon ruoat olivat loppuneet, eivätkä nettikaupasta ostetut murkinat vielä tulleet. Näin ohimennen: onkin ihan järkyttävää kuinka yksi säälittävä purkki säilöttyjä pillars-toukkia maksaa kymmenen euroa, kun sama purtilo maksaa nettikaupassa neljä euroa! Onpahan sitten taas mennyt rahaa, ei onneksi hukkaan, mutta kuitenkin. Ihan niin kuin rahanmeno ei tuntuisi jo muutenkin, kun asuu yksinään ja kaikki tulee kustantaa itse. Ja että tein yhdessä nettikaupassa 300 euron vaatetilauksen.

Mutta eikö tämä olekin ihana! Yksi kahdeksasta ostoksesta :3

No niin, nyt kuitenkin asiaan, sillä tämä ei ole life-style/fashion -blogi, vaan elokuvablogi. Kävin siis tosiaan Jumbossa, ja tietenkin eksyin Anttilan Top Tenin puolelle. Sainkin hommattua sieltä kahdelle kaverilleni Neolle ja Korruptille sekä veljelleni joululahjat, ja itselleni myös pitkän etsinnän jälkeen Pan's Labyrinthin ja alkuperäisen Apinoiden Planeetan. Luultavasti tänään aion tuon apinoiden kekkuloinnin katsastaa.

Piipahdin myös Suomalaisessa kirjakaupassa ja törmäsin sitten muutamaan hyvään kirjaan. Veljelleni löysin erittäin nasevan syntymäpäivälahjan ja hokasin äidilleni joululahjaksi Clint Eastwoodista kertovan kirjan sekä isäpuolelleni "101 scifi-elokuvaa, jotka sinun tulee nähdä"-pokkarin. Vaikuttaa siis siltä tämän vuoden joululahjojen teema on elokuvat. Vielä pitäisi tekaista lahjat parille kaverille, mutta heille olen todennäköisesti piirtämässä jotakin.

Vaikka joulu ei olekaan vielä lähimainkaan tulossa, minulla on tapanani hommata joululahjat hyvissä ajoin. Näin 1) vältän jouluruuhkan 2) saan tavarat kohtuuhintaan 3) ei tarvitse stressata joululahjoista. Toisaalta tapoihini kuuluu myös toivoa toisilta joululahjoja erityisaikaiseen. Tässäpä siis listaa, mitä minun mielisi saada:

- DVD:tä, esimerkiksi jokin seuraavista:

• American Beauty
• Antz
• Armageddon
• Bladerunner
• Melancholia
• MIBit
• Pulp Fiction
• Scott Pilgrim vs. the World
• Star Wars episode II ja III
• Splice
• Uhrilampaat

- jokin elokuvista kertova kirja, esim. ohjaamisesta, kuvaamisesta. Ei tietokirja vaan enemmänkin opaskirja.
- lahjakortti Top Teniin tm. elokuvia myyvään kauppaan
- rahaa noin ylipäätään
- mitä tahansa mikä liittyy Ewan McGregoriin
- parempi videokamera (manuaalitarkennus, hyvä zoomi/macro, stabilisointimahdollisuus, hyvä akkukesto, kevyt/pieni, yhteensopiva koneen kanssa)

Eteenkin tuo uusi videokamera olisi tosi kutkuttava lahja, jos ei sitten joululahjaksi niin myöhemmin keväällä synttärilahjaksi. Merkistä en sikäli niinkään välitä, mutta juuri nettiä selatessani pari Canonin kameraa iski silmään. Esimerkiksi tämä on hinta-laatu -ominaisuuksiltaan todella hyvä, mutta sen sijaan tässä on huomattavasti enemmän siistejä ominaisuuksia, hintaa sillä on tosin edellistä kaksi kertaa enemmän.Voi voi, on se valinta niin vaikea.

Tässä luetellessa herää vain sellainen pieni omatunnon kolkutus, että tarvitsenko minä oikeasti uutta videokameraa? Vanha toimii ihan hyvin. Entä tarvitsenko minä ihan oikeasti lisää DVD:tä tai rahaa? Pientä syyllisyyttä siis on ilmassa, eteenkin kun nyt joulun alla rupeaa toivomaan, kirjoittamaan ylös, ostamaan ja saamaan joululahjoja.  Milloin maailmastamme tuli niin materialistinen? Voiko siitä päästä eroon? Tai kysymys kuuluu, halutaanko siitä päästä eroon? Vaikka elokuvien ostamisessa taustalla onkin itse elokuva, eikä sen kannet tai levy, en voi kieltää ettenkö halua konkreettisesti nähdä ostosteni tuloksia. Haluan nähdä DVD-hyllyn notkuvan elokuvia, huolimatta siitä kuinka paljon niiden satojen levyjen, muovikuorien, paperikansien ja kaikkien niiden valmistamien koneiden ylläpito on oikein maksanut ihmisille ja tuhonnut luontoa. Olenko nyt sitten se paljon kirottu babylonian lammas? Niin se kai on, ikävä kyllä.

Noh, viimeaikoina olenkin sitten näköttänyt töissä ja katsellut tv:stä muutaman leffan, muun muassa Green Milen ja Mona Lisa Smilen. Katsoin läpi myös Matrix kakkosen ja kolmosen, jotta saisin vähän motivaatiota jatkaa Neo-työtäni. Katseluseurana on ollut Nemo.

HERP DERP.

Ps. Mitekään asiaan liittymättä: pitäisikö tehdä Nemolle oma blogi? Lukisiko sitä kukaan?

Rakkautta ja anarkiaa

Taas on kulutettu rahaa niin jumalattomasti elokuviin, kun vasta pari postausta sitten lupasin seurata budjettiani tällä ilmeellä:

Vaan käteenhän sekin on mennyt. Kävin torstaina taas leffabuffetissa veljeni kanssa katsomassa Cowboys & Aliensin ja alennuin ostamaan samalla reissulla vielä kaksi DVD:tä, Bruce - Taivaanlahjan ja American Pien, jotka katsottiin tuossa viikonloppuna. Lauantaina ja maantantaina oli R&A-festareiden vuoro, johon upposi leffalipun lisäksi myös luonnollisesti leffaeväät sekä yleinen hihhulointi keskustassa. Pitäisi kai sanoa, että ei näin, mutta hemmetti, olen nauttinut joka hetkestä!

Puran ensin mielipiteeni lehmipojista ja alieneista. Ensiksi täytyy sanoa, että miljöö on mielenkiintoinen ja Harrison Ford on karun cowboy-herran roolissaan loistava. Sitten on myönnettävä, että elokuva oli viihdyttävä toiminnallisella tasolla. Loput meneekin sitten komedialliselle puolelle, aina Daniel Graigin näyttelemisestä niitten alieneitten ulkonäköön, ne näyttivät minusta nimittäin ihan kilpikonnilta, groteskeilta Turtleseilta. Ymmärrän niitä, jotka pitävät elokuvaa ihan turhana paskana, mutta itse pidin elokuvasta juuri sen viihdyttävyyden ja tahattoman humoristisuuden takia.

Mitä opimme elokuvasta? Sen, että Harrison Ford ei suostu syömään omenaa kuorineen, sen, että Daniel Graigin haavat parantuvat itsestään, ja että hän käy vain miehisissä suihkuissa. Miehinen suihku = katon läpi tippuvaa sadevettä, jossa pestään vain saamasi alienin viiltämä eeppinen leikkaushaava. Lisäksi opimme Hollywoodin kahden itsepäisen kivikasvomiehen välisen dialogin hienouden, joka meni about tähän suuntaan:

Ford: "She's dead."
Graig: "No... No, I..."
Ford: "Jake, she's gone."
Graig: "SHE'S NOT GONE!"
Ford: "Jake, she's gone."
Graig: "SHE'S NOT GONE!"
Ford: "Jake, she's gone."
Graig: "SHE'S NOT GONE!"

Kas noin, ikuisena looppina.

Televisiosta on viimeaikoina tullut törkeästi Bruce Willis -elokuvia, ja jännä kyllä, tykästyin nyt sitten herran näyttelijäntyöhön. Huonoa ei voi sanoa myöskään itse elokuvista, jotka sain katsottua: Hostage oli erittäin positiivinen yllätys, Fifth Element puolestaan ihan viihdyttävää scifi-toimintaa ja Armageddon erittäin jännittävä, koskettava ja kiinnostava elokuva. Meinasin jopa ruveta itkemään kyseisen rainan lopussa. Tunteita ja tuoksuja on siis koettu, mutta myös sitä konekivääreiden sointia.

Rakkautta & Anarkiaa -festareilla todellakin nähdään juuri sitä itseään. Käytiin siis katsomassa veljeni kanssa tuo Robot (alkup. Endhiran). Sanalla sanoen elokuva oli erittäin kiinnostava noin kulttuurisesti. Se oli ensimmäinen koskaan näkemäni Bollywood-elokuva, joten ei ihme, että aluksi ihmettelin lukuisia laulu/tanssi-kohtauksia (ensimmäisen kohdalla olin ihan wtf), erilaista leikkaustyyliä sekä teemojen korostamista. Esimerkiksi alastomuutta pidettiin elokuvassa huomattavasti häpeällisempänä kuin länsimaisissa elokuvissa.

Myös teatterikokemus oli erilainen kuin yleensä. Näytös oli loppuunmyyty ja täynnä hindiä puhuvia katsojia. Elokuvan alussa yleisö olikin sanalla sanoen kovaääninen, eli vislasivat ja huusivat niin, että korvia tosissaan särki. Onneksi porukka kuitenkin rauhoittui alkuhuuman jälkeen. Taas kuitenkin nähtiin nämä kulttuurierot. Suomessa on tapana istua hiljaa ja mässätä popkornia, kun taas Intiassa ihmiset osoittavat suosiotaan omalla äänellään. Veljeni sanoikin elokuvan väliaikana, että vieressä istunut intialais-mies oli katsonut hänen karkkimässäilyään pahalla silmällä.

Harmikseni koko kolmituntinen elokuva ei sisältänyt pelkkää eeppistä mätkintää, vaan elokuva käsitteli pääasiassa puhasta draamaa. Robotti opettelee elämään ihmisten elämää, kokee vastoinkäymisiä ja saa kokea sekä yhteiskunna hyväksyntää että torjuntaa. Asetelma kuitenkin muuttuu, kun robottiin asennetaan inhimilliset tunteet. Mikä on siis tarinan opetus? Robotit eivät saa tuntea.

Mikään maailmoja mullistava elokuva ei ollut, mutta se oli viihdyttävä. Tosin kolme tuntia alkoi jo kovasti puuduttamaan persauksia väliajasta huolimatta. Ylipäätään rainassa oli mielestäni yllättävän paljon turhaa sälää, ja hahmojen karikatyyrisyys ja ylinäyttely kävi paikoin hermoille. Kokonaisuutena elokuvassa on kuitenkin paljon potentiaalia syvälliseksi ja ehkä vähän synkäksikin elokuvaksi. Kuka tietää, jos tästä tehdään vielä joskus Hollywood-versio. Sitä siis kauhulla odotellen.

 

Maanantaina kävin töiden jälkeen katsomassa vielä toisen R&A-leffan hyvän toverini Neon kanssa. Kyseessä oli tanskalaisleffa The Woman Who Dreamed of a Man, joka kertoo valokuvaajanaisesta, joka työmatkallaan alkaa ihan yllättäen tuntemaan vetoa vieraaseen mieheen, joka muistuttaa kovasti hänen toistuvasti näkemänsä painajaisen miestä. Vetovoima purkautuu yliseksuaalisuutena, ja yllättäen naisella ja miehellä on seksiin perustuva suhde, jolla ei luonnollisesti ole kaunista loppua.

Tämä elokuva ei ollut myöskään mestariteos, mutta ei mitään ajanhukkaakaan. Seksikohtaukset olivat oikeasti ihan hyvää katsottavaa, eteenkin se ensimmäinen suudelma sai meikäläisen sukat pyörimään jaloissa. Vaikka päähahmot eivät olekaan mitään Hollywoodin kiiltokuva-päähenkilöitä, ne toimivat ihan hyvin juuri karkeudessaan ja luonnollisuudessaan. Ylipäätään, jos hahmot olisivat olleet kauniita, elokuvahan olisi ollut pehmopornoa eikä psykologinen draama. On heitetty myös analyysiä, että naispäähenkilössä, nimeltään K, olisi jotain kafkamaisia piirteitä. Tietynlaista kafkamaisuutta elokuvassa ehkä on: alkuasetelma on ankea ja muuttuu hiljalleen yhä ankeammaksi. Asioille ei löydy selitystä, sillä monesti, eteenkin ihmissuhteissa, loogista selitystä ei yksinkertaisesti ole.

Luulin, että olisin samastunut päähenkilöön, sillä olen fyysisen läheisyyden suhteen hyvin eskapistinen henkilö: tahdon upottautua mielihyvään ja vain unohtaa kaiken. Onnekseni en kuitenkaan hahmoon samastunut. Muutama yksittäinen kohtaus kuitenkin sai minut tuntemaan oloni erittäin epämukavaksi, esimerkiksi kohtaus, jossa nainen tunnustaa rakastuneensa mieheen, jota tuskin tuntee, ja pyytää tätä toistuvasti jäämään luokseen. Kyllä siinä nousi niskakarvat pystyyn.

Lähden huomenna töiden puolesta Ruotsin laivalle. Olen tosiaan ollut nelisen viikkoa Nuorisoseuroilla töissä harjoittelijana, ja tehnyt muun muassa assarihommia sekä graafisia tehtäviä. Työt ovat maistuneet ja ilmapiiri on ollut työpaikka tosi mukava, kannustava ja positiivinen. Olen oppinut paljon uutta ja saanut esimakua työstä, jota minua kiinnostaisi tehdä tulevaisuudessakin. Ponttini tässä hehkuttamisessa on siis se, että Teatterilaivalla pääsen paitsi kököttämään infopisteellä ja nauttimaan teatteriesityksistä, myös video-ja valokuvaamaan. Mikäli saan tarpeeksi matskua, aion tehdä mainosvideon tästä teatterifestivaalista ja laittaa sen jakoon tänne. Olkaahan siis teatterin ystävät silmät tarkkana!