20. toukokuuta 2014

Monenlaista monsterimättöä

Kävin eilen katsastamassa elokuvateattereihin varkain antautuneen Godzillan. Mitään tekemisen puutetta syvempää syytä elokuvan katsomiselle ei ollut taustalla, sillä en ole koskaan ollut erityinen hirviöfani, saati Godzillan, ja vielä vähemmän veljeni, joka oli siis leffaseuranani (hän oli pienenä niitä lapsia, jotka piilottelivat sohvan takana ja pelkäsivät kaikkea mahdollista aina möröistä jättiläisiin). Tulipahan siinä kuitenkin vietettyä ihan mukava iltapäivä, ihan viihdyttävän elokuvan parissa.

Godzilla-elokuvista täysin tietämättömänä en edes yritä lähteä vertaamaan 2000-luvun hirviöliskoa 50-luvun klassikkoon ja sieltä aina 90-luvun jenkkiversioon. Sen kuitenkin tiedän, että kaikkien hirviöiden äiti (tai siis isä) on Godzillan re-makessa entistäkin isompi. Ja tällä kertaa tarkoitan isoa. Todella isoa.


Elokuvan juoni on sikäli hyvin katastrofi-elokuvan peruskauraa, että en lähde siihen puuttumaan. Re-maken linjaus on kuitenkin hieman erityisempi, joskaan sekään ei eroa monien muiden hirviöelokuvien uusintaotoksista sekä lähivuosien maailmanloppumätöistä. Kyse on hirviön tai muun uhkan inhimillistämisestä, ja lempeyden näyttämisestä.

Peter Jacksonin King Kong esitettiin yksinäisenä ja väärinymmärrettynä herkkiksenä. Rise of the Planet of the Apes toi oman inhimillisen näkökulmansa 60-luvun klassikkotarinaan. Shaun of the Dead, Zombieland ja Warm Bodies tuovat oman säväyksensä zombi-rellestysten joukkoon, tuoden katastrofin keskelle huumoria ja romanssia. Ei siis ole mikään ihme, että myös Godzilla, ehkä populaarikulttuurin ikonisin hirviö, on joutunut saman kulmienpehmennyksen kohteeksi. Godzilla ei olekaan enää tuhoa ja kuolemaa kylvävä aivoton hirviö, vaan luonnontasapainon palauttava jumalolento. Tämä ei ole välttämättä paha asia, sillä inhimillisempi, jopa sankarillinen monsteri, on aina mielenkiintoinen näkökulma. Joskaan ei mikään uusi.

Siitä kuitenkin plussaa, että uusi Godzilla ei ole enää niin t-rexmäinen kuin 90-luvun jenkkiversiossa, vaan kulkee kankeasti ja hitaasti pystyasennossa kuin japanilaisten alkuperäinen Gojira. Hirviöiden valtava koko näkyy ja tuntuu, ja sekä luonto että ihminen kärsii siitä ihan mukavasti. Elokuvan loppukohtauksen apokalyptiset maisemat ja tummat pilvet ovat tyylikästä katseltavaa, ja elokuvan soundtrack vahventaa tunnelmaa kiitettävästi.
Ihan kiva juttu on myös se, ettei Manhattania lähdetä tuhoamaan suinpäin elokuvan alussa, vaan vasta elokuvan viimeisellä puolituntisella. Hollywood ja amerikkalaisuuden kitkerä maku kuitenkin kirvelee elokuvan läpi alusta loppuun saakka, vaikka muiden valtioiden mailla pyöritäänkin. Se on sääli, sillä elokuvassa olisi ollut suuri potentiaali Pacific Rimin kaltaiseen monikultuurisuuteen.


Uusi Godzilla ei siis tarjoa tarinallisesti tai hahmollisesti mitään uutta muiden hirviötarinoiden joukkoon, puhumattakaan uuden luomisesta tai yllättävyydestä. Visuaalisesti elokuva on kieltämättä komea, ja sanalla sanoen iso, mutta verrattain viime vuoden mecha-leffaan Pacific Rimiin ja tämän vuoden puolella tulevaan uuteen Transformers, Gojira-re-make ei juurikaan erotu edukseen. Robottien tilalla on vain hirviöitä.


Pacific Rimin hirviöihin verrattuna Godzilla ei näytäkään enää niin isolta
Onneksi en joutunut maksamaan elokuvasta täyttä hintaa, sillä sitä se ei todellakaan ansaitse. Jos kuitenkin haluaa tylsyyksissään viettää pari tuntia leffateatterin viileydessä klassisen katastrofi/toiminta-elokuvan parissa, voi Godzilla olla ihan hyvä aivojentyhjennys-leffa. Ja tietenkin, jos sattuu pitämään hirviöistä.

Näin monsterimättöihin liittyen, sain myös katsottua Kaarniksen kanssa pitkästä aikaa Prometheuksen, sekä Aliens:in, josta jälkimmäistä en ollut harmikseni vielä nähnyt, vaikka Alien-trilogia -DVD-boksi onkin muhinut isäpuoleni kaapissa ties kuinka pitkään. Hämmästyksekseni Alienin kakkososa oli yllättävän hyvä, sekä tarinallisesti että visuaalisesti. Dialogi oli tiivistä, hauskaa ja nasevaa, toimintakohtaukset pitivät otteessaan ja ottaen huomioon elokuvan vanhan iän, se näyttää edelleen todella tyylikkäältä.

I ship it
Siitä heräsikin kysymys, että mitä elokuvateollisuudessa on tapahtunut parinkymmenen vuoden aikana monsteri-kauhuun liittyen? Onko mahdollista, että kaikki on jo keksitty ja näytetty? Että hyviä ja oikeasti jännittäviä hirviö-elokuvia, ei enää nykypäivänä tehdä? Vai onko kyse vain siitä, että katsoja itse (eli minä) on kyynistynyt ja tylsistynyt? Jos meikäläinen palaa mielummin hirviökauhun klassikoihin kuten Alieniin tai Romeron zombi-leffoihin kuin tuijottaa kuvaputkelta 2000-luvun hirviötekeleitä, niin missä vika: nostalgiassa vai Hollywoodin yksitoikkoisuudesta?

Ehkäpä tämän takia katson mielummin psykologisia trillereitä, scifi-jännäreitä tai luonnonkatastrofi-elokuvia, jos haluan kokea jotain perus jännitys-kihelmöintiä suurempaa. Yliluonnolliset ilmiöt, siinä missä monsterit, eivät meinaan minua pahemmin kuumota. Tästä ehkä saadaan hyvä aasinsilta kauhuelokuviin ja suhteestani niihin. Siitä siis ensikerralla!

Loppuun vielä uuteen (tai miksei vanhoihinkin) Godzillaan minun ja veljeni keksimä juomapeli!

GODZILLA-JUOMAPELI
- ota hörppy, kun Godzilla (tai muu vastaava hirviö) karjuu. Tuplahörppy, jos ihminen kiljuu perästä.
- jos päähenkilö pysyy paikallaan tai muuten erottuu valtavasta liikkuvasta ihmisjoukosta, ota hörppy
- ota hörppy, jos ihmismassa tuijottaa Godzillaa hiljaisuuden vallitessa
- juo siemaus jos päähenkilö tuijottaa hiljaa ja merkitsevästi Godzillaa. Tyhjennä lasi, jos Godzilla katsoo takaisin
- jos kohtauksen isona elementtinä on vesi, juo
- ota hörppy kun rakennusta menee palasiksi. Tuplahörppy jos kyseessä on jokin tunnettu monumentti.
- ota tuplasiemaisu jos ihminen jää monsterin jalan alle
- aina kun joku sanoo "asia X ei onnistu/toimi/tehoa", ota hörppy
- tyhjennä lasi kun armeijan iso kiho ei usko tiedemiestä
- ota hörppy kun ihminen osoittaa hyödyttömästi Godzillaa (tai muuta vastaavaa hirviötä) tavallisella aseella
- juo lasillista niin kauan, kun ruudulla näkyy Amerikan Yhdysvaltojen armeijan taidonnäytteitä, esim. hieno rivi tankkeja tai kauniisti muodostelmassa lentäviä hävittäjäkoneita
- juo lasillista niin kauan, kun päähenkilö piilottelee aivan Godzillan (tai muun vastaavan hirviön) katseen tuntumassa
- aina kun ruudulla näkyy söpö pikkulapsi tai koira, ota hörppy. Tyhjennä lasisi jos lapsi tai koira jää eloon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttia, risuja/ruusuja, vastaväitteitä, pohdintoja? Antaa tulla vain!