Ongelma

Tässä teille täysin aiheeseen sopimaton ja turha kuva (joka on kuitenkin minusta ihan suloinen noin ensimmäiseksi photari-kuvaksi)

Viime aikoina olen katsellut sen verran paljon elokuvia, ettei niistä voi tehdä oikein yksittäisiä arvostelmia. Muun muassa katsottiin pienessä porukassa uudelleen Toy Story 3 (edelleen yhtä upea elokuva kuin viimeksikin), Yksi lensi yli Käenpesän (ei hullumpi klassikko) sekä animen puolelta Jin Roh sekä ensimmäinen Rebuild of Evangelion. Tänään televisiosta on tulossa Tyttö nimeltä Nikita, jonka muistan katsoneeni jokunen vuosi takaperin, ja totesin aika hyväksi elokuvaksi. Jos aikaa ja jaksamista jää, siitä voisi tehdä erillisen arvostelun.

Tässä välissä, kun tässä postauksessa ei mitään punaista lankaa ole, voisin ottaa esille pienen ongelman, jota olen yrittänyt ratkaista tässä jo heti tämän blogin perustamisesta lähtien. Kyse on elokuvien nimeämisessä. Tarkoitan tällä sitä, että kun kirjoitan jonkin elokuvan nimen, tulisiko minun kirjoittaa se suomeksi vai englanniksi.

Asia olisi simppeli, jos en olisi elitisti ja täysin tavoiltani/ajatuksiltani suomalainen. Häviö on se, etten ole, ja nyt taistelen tämän ongelman kanssa. Yksinkertaisesti joidenkin elokuvien suomennokset ovat vain niin karmeita, ettei niitä voi sanoa pokkana suomeksi. Toiset elokuvat taas paljon luonnollisemmin suomen kielellä esitettyä, kuin alkuperäisinä.

Ottaen esimerkkinä Star Warssin. Kuka helkkari sanoo sitä tosissaan Tähtien Sodaksi? Tai Watchmen (Vartijat). Itse myös sanon mielummin esimerkiksi Dark Knight kuin Yön Ritari, V for Vendetta ja niin edelleen, tapauksia on monia. Sikäli sääli, että tämä käyttäytyminen ei noudata mitään tiettyä kaavaa, vaan on täysin satunnainen, ja joskus vaihtelee jopa mielialasta sekä usein myös siitä, keiden kanssa sattuu puhumaan elokuvista. Toisten elitistien kanssa käyttää lähes kaikista elokuvista alkuperäisnimityksiä (lukuun ottamatta jotain heprean kielisiä elokuvia tm. kieltä, jota en kykenen ymmärtämään), kun taas tavallisessa kaveriporukassa väännän kaiken suomeksi (ellen sitten halua prassailla).

Ehkä teen tästäkin asiasta vain suuremman ongelman kuin se oikeasti on. Mutta miten on, arvon lukijat: kummin minun tulisi kirjoittaa elokuvien nimet? Vai peräti molemmilla kielillä vrt. ensin suomenkielinen väännös ja sitten alkuperäinen?


Kuten joku on ehkä huomannutkin, loin kuvanmuokkaustaidoillani blogiini asianmukaisen taustan. Alunperin sen kuului näyttää tältä, kuten ylläolevassa kuvassa, mutten saanut yläreunan hahmoja asettumaan otsikon molemmin puolin kuten halusin. Kuitenkin olen kaikenkaikkiaan taustaan varsin tyytyväinen, kun ottaa huomioon, etten käyttänyt tuon kuvan luomiseen paljoa aikaa, ja olen kuvanmuokkauksessakin vasta aloittelija. Silti minulla oli todella mukavaa tehdessäni tuota.

Noin luovalta puolelta minulla on myös videoeditoinnin puolelta tulossa anime AMV:tä (aiheena 90-luvun suosituimmat animet), sekä muun muassa Fight Clubiin tribuutti. Tässä videossa kuitenkin vielä yleinen linjaus ja kappale ovat vielä suuri kysymysmerkki, joten ehdotuksia otetaan vastaan. Lisäksi olisin tekemässä myös Band of Brotherssista (näettekö, sanon mielummin alkuperäisnimen kuin suomalaisen käännöksen Taistelutoverit) tribuuttia, lähinnä veljeni painostuksesta. Ei siinä kuitenkaan mitään, kyseinen tv-sarja oli todella hyvä.

Pitäisi keksiä vielä tuohon profiilikuvaan jotain hieman, öh, no, parempaa kuin tuo nykyinen ylivalotettu kauhistus. Sanokaa, jos teille tulee hyviä ideoita tai omistatte minusta kuvia, josta minua ei kuitenkaan tunnisteta (sillä emmehän voi unohtaa identiteetin suojausta)!

Tähän postaukseen tuli kyllä luvattoman paljon sulkumerkkejä. Mutta mutta... Nyt sitä Nikitaa katsomaan!

Pieni viiksikäs mies ja Spartan homoerottinen johtaja kohtaavat: syntyykö yhteisymmärrys?

Tulipas helkkarin pitkä otsikko... No, asiaan!
Vuoden 2006 historiallinen toimintamättö 300 ja huumoristinen ranskalaiselokuva Asterix & Obelix: tehtävä Kleopatra. Päältäpäin katsoen näissä elokuvissa ei ole sitten mitään yhteistä. Kun kuitenkin tänä aamupäivänä viihdytin itseäni koko perheen voimin 300-leffan parissa, en voinut olla ajattelematta Asterixia ja Obelixia. Ihmettelin, että mistä tämä ajatus oikein tulee. Pohdin asiaa, ja pääsin jopa pariin johtopäätökseen. Ennen johtopäätöksiin menemistä, erittelen ensin kuitenkin hieman kumpaistakin elokuvaa. Aloitetaan 300:sta.










Miehiä ei paljon naurata seisoa rankkasateessa pelkät viitat ja alushousut yllään.

Ihan ensimmäisenä on pakko myöntää, että 300 on helvetin hienoa katsottavaa. Ollakseen verrattain jo melko "vanha" elokuva, se on todella upeasti toteutettu. Itse erikoisefekti-friikkinä kyllä nautin täysin rinnoin upeista slow-motion -kohtauksista, jännästä sarjakuvamaisesta kontrastista ja kyllästeisestä kuvasta, jossa on upeat ruskean ja punaisen sävyt koko kirjossaan.

Juonellisesti tai teemallisesti elokuva ei ehkä ole mikään järjen jättiläinen: tarkoituksena on lähinnä mätkiä ja antaa paukkua oikein olan takaa. Siihen verrattuna 300 on kuitenkin hieno elokuva, sillä yksinkertaisesta aiheesta on tehty yllättävän uskottava, paikoin hauska ja koskettavakin. Uskottava siinä mielessä, että tarinassa on mukana politiikkaa, hienoa taistelukuvausta ja itseironiikkaa, hauska päähenkilön napautusten vuoksi ja koskettava elokuvan draamallisesta puolesta.

Annoin elokuvalle kolme ja puoli tähteä enimmäkseen sen visuaalisista ansioista, mutta myös sen hyvän ja jouhevan kerronnan, sekä pienen draamallisen puolen vuoksi.
Mikä kuitenkin minua huvitti pitkin elokuvaa oli paitsi pienissä rautauikkareissa tappelevat spartalaismiehet sekä paikoin todella kornit taistelukohtaukset (unohtamatta "this is Sparta!"-lainia), myös päähenkilöä esittävä Gerard Butler. Nykyään hän ei ole muissa elokuvissa esiintynytkään kuin romanttisissa komedioissa. On hassua ajatella, että vuonna 2007 hän oli sikspäkkeineen naisten ja homomiesten maskuliinisuuden symbolina, ja nyt hän nöyristelee suorastaan surkeissa romanssi-hömpötyksissä. Missä on miehekkyys, missä on säpsähdyttävyys? Missä ovat upeat lihakset ja pikkuiset vaatteet?!

Näin miehekkyydestä puheenollen, elokuva antoi hauskan jälkivaikutelman perheenjäsenimmelle. Olimme ilmeisesti saaneet liannostuksen maskuliinisuutta, ja niinpä aloimme urahdella ja puhua matalalla äänellä. Yllättäen sitten isäpuoleni innostuu laittamaan ylleen punaisen viltin ja lampsia pitkin taloa. Itsekin innostuin mukaan imitointiin, että oli siinä taas äidillä ihmettelemistä ;DD

Siirtyen toiseen elokuvaan.
Asterix & Obelix: tehtävä Kleopatran täytyy olla yksi 2000-luvun parhaimmista komedioista. Kun katsoin tämän pari viikkoa takaperin pitkästä aikaa, odotin suhtautuvani elokuvaan surkuhupaisasti. Mutta ei, minulla olikin oikeasti hauskaa elokuvan ääressä! Vaikka leffan vitsit on jo aikaa sitten naurettu läpi, jaksoin hohottaa niille yhä, ja mikä hauskinta, sain elokuvasta myös paljon uutta irti! Moninaiset intertekstuaaliset ulottuvuudet tuntuvat aukeavan ilmeisesti vähitellen myös tämänkin elokuvan suhteen. Hieno juttu.

Perjaatteessa tämä elokuva ansaitsee täydet pisteet. Se on oikeasti hauska ja näpsäkkä, hienosti rytmitetty ja väännetty alkuperäisestä sarjakuvasta toimivaksi elokuvaksi. Näyttelijät sopivat rooleihinsa ja tietyt kohtaukset ovat upeaa katsottavaa. Ainoana miinuksena voidaan sanoa vielä elokuvan tekoaikana uusi tietokonekrafiikka, joka näyttää melkoisen tönköltä. Elokuva olisi ollut hyvä ilmankin näitä lisäyksiä.

Mikä sitten näistä kahdesta jo genreiltään täysin erilaisista elokuvista tekee samanlaisia? No, ensinnäkin se, että ne pohjautuvat sarjakuviin. Tämän kautta molemmissa on myös sarjakuvamainen ote, jotka tietenkin esiintyvät eri tavalla: 300:ssa se on lähinnä kuvan kylläisyydessä ja värimaailmassa, Asterixissa taas hahmojen maskeerauksessa ja puvustuksessa. Toisekseen, molemmat elokuvat sijoittuvat historiaan ja myös liki samoille alueille. 300:ssa taistellaan Kreikan mantereella kun taas Asterixissa seikkaillaan välimeren toisella puolella. Kolmannekseen elokuvat ovat tyyleiltään hauskoja, vaikka 300 ei sitä ehkä tietoisesti teekään. Kornit vuorosanat ja taistelukohtaukset, Internet-memetys ja homoeroottisuus antavat 300:lle kuitenkin hienot humoristiset puitteet, jotka eivät onneksi pilaa vaan pikemminkin rikastuttavat elokuvan katselukokemusta. Noin kolmelta kohdaltaan nämä kaksi elokuvaa siis kohtaavat toisensa.

Ähem, mutta miksi ylipäätään menin yhdistämään nämä kaksi elokuvaa toisiinsa, ja ylipäätään menin siitä näin kirjoittamaan kaikelle kansalle. Jahas. Jouduinpa nyt kiusalliseen tilanteeseen, kun en osaa selittää mokomaa. Ihan sama, katsokaa alla oleva video, ja nauttikaa. Tätä tanssikohtausta ei voita kyllä yksikään musikaali (?) !

http://www.youtube.com/watch?v=yhwssCn2qGQ&feature=related

Kaunis nainen ja muuta kivaa

Viime postauksessa lupailin, että kirjoittelisin lemppari naisnäyttelijästäni. Rakkaat lukijat: en petä teitä tälläkään kertaa, sillä tattada-daa, nyt kuvaan astuu:

Jep, Natalie Portman.

Ensinnäkin valitsin tämän neitokaisen ihan vain fyysisen ulkomuotonsa vuoksi. Tyttö on nykyään nätti kuin mikä (vaikka kohta kolme pyöreää kymppiä jo häämöttää), eikä ollut pienenäkään hullumman näköinen! Minusta Portmanissa on todella mielenkiintoista se, että hän osaa olla ulkonäöltään yhtäaikaa suloisen naapurintyttömäinen, mutta samalla sanalla sanottuna kaunis, flirttaileva ja suorastaan seksikäs. Katsokaa nyt noita silmiä! Katsokaa noita kulmakarvoja, otsaa, pientä nenää, upeita poskipäitä ja viettelevää suuta! Ei todellakaan ole ihme, että tämä neitokainen on julistettu pari vuotta takaperin maailman kauneimmaksi naiseksi. Natalie Portman on "aika kuuma kissa", mikäli nyt saan kaveriani lainata.

Toisekseen, ja ehkäpä myös enimmäkseen, pidän Natalie Portmania suosikki naisnäyttelijäni myös hänen kykyjensä ansiosta. Vaikka en ole koskaan nähnyt Portmanin esittävän kovinkaan keveitä ja humoristisia hahmoja, näen, että hänessä on valtavasti kykyjä, sekä valtavasti tunnetta ja karaktääriä luomaan mitä moniuloitteisimpia hahmoja. Lähes kaikki Portmanin esittämät naishahmot ovat enemmän tai vähemmän muutoksen partaalla tai sitä juuri läpikäyviä naisia, jotka ovat ennen kaikkea hyvin herkkiä, jopa itseensäsulkeutuneita hahmoja. Monet Portmanin näyttelemät roolihahmot, esimerkiksi Léon-elokuvan Mathilda, puhumattakaan Closerin toisesta naispäähenkilöstä, ovat hyvin salaperäisiä, oman tiensä kulkijoita, elämänsä sankareita. Yksinkertaisesti vain rakastan Portmanin näyttelijätyötä, sillä hän on paitsi kaunista, myös hyvin antoisaa katseltavaa. Moar please! Pakko myöntää tähän väliin (kaikista upeista rooleista huolimatta), että suosikki Portman-elokuvani on V niin kuin Verikosto. Ehkä se johtuu Portmanin siististä muodonmuutoksesta. Haloo, tiedättekö toista naista, joka on yhtä vetävä kaljuna kuin Natalie (ks. kuva)?!

Jännä sikäli, että veljeni pitää minua itseäni Natalie Portmanin näköisenä noin ulkonäöltäni. Itse kiistän tämän erittäin jyrkkään, sillä en ensinnäkään ole suinkaan yhtä hoikka kuin Natalie, toisekseen en ole ollenkaan kasvoiltani yhtä suloinen ja sopusuhtainen, eikä minulla ainakaan ole noin upeaa hymyä. Ainoa yhteinen asia, jonka minun ja Natalien välillä näen, on korkeintaan samankaltainen varautuneisuus ja salaperäisyys, joka lähinnä siis esiintyy Portmanin esittämissä hahmoissa. Ja no, okei, meillä molemmilla on luomia kasvoissa.

Alla on muutama pikku fan-art, jotka väsäsin korkeintaan puolessa tunnissa (ks. alla). Lisäksi innostuin väsäämään The Sims 3:ssa Natalie Portmanin tapaisen simin.

Todistan taas, että web-kameralla saa "loistavaa" laatua

Nyt kuitenkin muihin aiheisiin!

Tällä viikolla joululomani päättyi. Sen aikana en oikeastaan ole ehtinyt tehdä mitään sen enempää elokuvaharrastukseni eteen kuin yleensäkään: mitä nyt pari leffaa on tullut ostettua ja katsottua. Lisäksi TV:stä olen ehtinyt katsella pari elokuvaa, muun muassa ihan turhaa hömppää (Hääheila), laatudraamaa (Ylpeys & Ennakkoluulo -sarja) sekä ihan kohtuutonta gorekauhumättöä (Final Destination 3), joka sai minut itseasiassa voimaan jopa pahoin. En siis todellakaan nauti kaikesta väkivallasta, älkää siis käsittäkö minua väärin!

Joululahjaksi sain ihmetyksekseni harmillisen vähän elokuvaan liittyvää tavaraa, mutta eipä tuo minua suuremmin haitannut. Sain elokuvalipun isäpuoleni veljeltä (halukkaita siis elokuviin kanssani?), omalta isältäni lahjakortin TopTeniin, jonka olen armeliaasti käyttänyt (siitä lisää myöhemmin). Lisäksi sain isosiskoltani ihastuttavan Peukaloisen Retket DVD -paketin, joka siis sisältää kaikki sarjan 52 jaksoa.

Jaksoihin liittyen huomasin ikäväkseni, että originaali kertoja-dubbaus, joka esiintyy juuri pyörivässä televisiosarjassa sekä vanhoissa nauhotetuissa VHS:ssä, on ilmeisesti muutettu ja dubattu uudelleen. Kun nimittäin katsoin erään suosikkijaksoni, jonka luonnollisesti osaan ulkoa alusta loppuun, huomasin, että kertoja sepitti kaikki asiat täysin eritavalla. Olin tästä lievästi sanoen ihmeissäni ja suivaantunut, enkä edelleenkään osaa selittää siihen syytä. Miksi vanha dubbaus on muutettu? MIKSI?! Se oli sellaisenaan juuri täydellinen, kun taas nyt tuntuu, että kertoja höpöttää jokaikisen kohdan sanatarkkaan, ja katselunautinto romuttuu visuaalisen ja auditiivisen toiston sekamelskassa. Kysyn toisen kerran, miksi? Ja kolmannenkin kerran, MIKSI!?

TopTenistä ostin kolme elokuvaa: Inceptionin, Kick-Assin ja Disneyn Fantasia: 2000 -DVD:n. Upeita elokuvia olivat kaikki, ja eteenkin kaksi viimeistä (joita en ollut ennalta nähnyt) osoittautuivat rahansa arvoisiksi. Harmitti tosin, sillä kauppaan olisi vielä jäänyt monta elokuvaa, mm. Splice ja edelleen loppuunkatsomista odottava Sherlock Holmes. Lisäksi loman aikana on ehditty pitää myös animemaratonia, joka kesti kiitettävästi noin kello neljään aamuyöllä. Juuri viimekeskiviikkona katsottiin tosiaan myös tuo paljon kiitelty ja puhuttu Inception sekä lisäksi pätkiä suomalaisen sketsi-/kisailu-ohjelma Putouksen ensimmäisestä tuotantokaudesta. Oli lievästi sanoen hysteeristä, ja taas mentiin vasta neljältä nukkumaan.

Ikävä kyllä, kaikessa tässä elokuvien mättämisessä on yksi huono puoli: elokuvia katsoessa, on usein myös leffaeväät. Leffaeväät merkitsevät lähes aina herkkuja ja herkut puolestaan lihottavat. On siis tässä vähän ihraa päässyt vatsalle kertymään, joka pitäisi saada pois. Onneksi on arki, ja arkena on kiire ja stressiä, joka onneksi laihduttaa.

Voisi muuten näin uuden vuoden kunniaksi väsätä tähän blogiini jonkinlaisen uuden taustan upeilla photoshop-skilsseilläni. Otetaan tuo jonkun toisen tekemä avaruus-kuva pois, ja täytetään tausta sen sijaan useiden toisten tekemillä ja copyrighteillä suojatuilla kuvilla! Jes!