On niin hyvä olla paha

Pari kaveriani on tivannut minulta syytä blogini viimeaikaiseen hiljaisuuteen. Myönnetään: viimeaikoina bloggaaminen on eittämättä jäänyt vähemmälle. En kuitenkaan ole kuollut. Olen vain pelannut Mass Effectiä. Toinen syy on yksinkertaisesti se, etten viimeaikoina ole saanut katsottua elokuvia, tosin luultavasti juuri tuon ensimmäisen syyn takia. Kolmas syy on se, että vietin viime viikonloppuna 20-vuotissynttäreitäni.

Koska en koskaan pitänyt lapsena Star Wars -teemasynttäreitä, ajattelin että nyt on korkea aika pitää sellaiset. Ulkopuoliset voivat pitää tätä melko naiivina tai lapsellisena touhuna, mutta suoraan sanoen en välitä tälläisistä puheista hittoakaan. Juttu on niin, etten muutenkaan ole ihan tavanomainen parikymppinen immeinen, vaan haluan aina tehdä ja luoda jotakin omaa ja persoonallista. 18-vuotissyntymäpäivilläni leikittiin tuolileikkiä, tyynyrallia ja vieraat saivat lähtiessään yllätyspussin kalastuksesta. 19-vuotissynttäreitäni vietettiin Leijonakuninkaan parissa. On siis melko luonnollista, ettei pyöreitäkään vietetty millään tavanomaisella tavalla. Siksi Star Wars-synttärit.

Olin pyytänyt vieraita pukeutumaan teeman mukaisesti, sekä tuomaan mukanaan tiettyjä herkkuja. Tarjolla oli loppujenlopuksi wookie cookieita (kaura-ja suklaakeksejä), banthan papanoita (suklaapalleroisia), thermal detonatorsseja (valmislihapullia) sekä kuolontikkuja (suolatikkuja). Olin myös väsännyt pallon muotoisesta lampunvarjostimesta Deathstar-piñjatan, josta en tietenkään tajunnut ottaa valokuvaa. Star Wars -hahmoista edustettuina olivat Han Solo, Leia, Darth Maul sekä geneerinen jedi, sithi ja stormtroopperi.

Tiivistäen juhlat sisälsivät epämääräistä musiikkia, syöpöttelyä ja juopottelua, kuumuutta sekä tuhottoman määrän valotikkuja. Sekä tietenkin upean määrän hauskoja, ihastuttavia, persoonallisia ja rakastettavia ihmisiä.

Kaverin askartelema synttärikortti alkuvaiheissa

Minä geneerisenä sithinä

Kuja geneerisenä jedinä

O. aka. Darth Maul

Eeppinen sithi vs sithi -taistelu, lattialla vaaleanpunaisiin pukeutunut Qui Gon.

Loppuillan valosapeleita

Movie Mondayn haasteissa on kyselty hirvivöistä ja pahiksista useampaankin kertaan, joten tähän väliin on pakko sivuta aihetta hieman. En kuitenkaan aio puhua siitä, mikä elokuvamaailman pahis minulle on jäänyt mieleen kummittelemaan negatiivisessa/traumaattisessa mielessä (sillä näin äkkinäisesti miettien sellaista ei tunnu olevan), vaan siitä, mistä pahiksesta pidän eniten.

Olin tosiaan pukeutunut synttäreilleni Star Wars -maailman kaiken pahuuden symboliin, sithiksi. Syyt olivat selvät: 1) puku oli helppo 2) olen elämänasenteeltani ja luonteeltani enemmän sithi kuin jedi 3) sithit ovat yleisesti huomattavasti siistimpiä kuin jedit. Näiden syiden lisäksi taustalla oli yleinen viehtymys.

Sithit ovat kiinnostavia pahiksia, sillä jokaisen hahmon taustalla on usein jonkinlainen tragedia, joka tekee hahmon vihasta ja niin sanotusta pahuudesta henkilökohtaista ja täten intensiivistä. Jokaisen sithin taustalla on lankeaminen Voiman pimeälle puolelle. Tämä implikoi sitä, että joskus tämä pahis on ollutkin hyvis. Kiinnostavuus lisääntyy, kun kehään heitetään ajatus Voiman valoisalle puolelle astumisesta. Onko se mahdollista? Onko kenties jo liian myöhäistä?

Itse ainakin vaadin pahikselta, oli kyseessä sitten elokuvien, kirjojen tai pelien viholliset, jonkinsortin motiivia pahoihin aikeisiin. Henkilökohtaiset traumat, vendettat ja kaunat tekevät pääpahiksesta aina kiinnostavan ja uskottavan. Esimerkiksi juuri Darth Vaderin pahuus on pitkälti perusteltua: taustalla on suuri menetys sekä halu kostaa se. Toisaalta sitten useiden toimintaelokuvien pääpahikset tai kauhuelokuvien määrittelemätön, yliluonnollinen paha eivät saa meikäläistä syttymään. Siinä missä elokuvan päähenkilö, myös pääpahiksessa täytyy mielestäni olla jotain inhimillistä, jotain johon samastua. Harmaan eri sävyt kiinnostavat huomattavasti enemmän kuin musta-valkoisuus. Mielestäni ristiriita ja konflikti ovat toimivan pahiksen rakentamisen alku ja loppu.

TOP-5 elokuvapahikset:

1. Agent Smith - Matrix-trilogia

Vaikka Smith edustaakin Matrix-trilogiassa pysäyttämätöntä pahaa ilman sen kummempaa motiivia, hahmossa on yllättävän paljon syvyyttä. Jokaisessa trilogian osassa Smith kehittyy hahmona: saavuttaa tietoisuuden, kyseenalaistaa toisia, tekee taistelustaan henkilökohtaista ja lopulta suuren itsevarmuuden ja voiman huipulla alkaa pelätä itsensä puolesta.

2. Darth Sidious/Emperor/Palpatine - Star Wars

Valta, voima ja itsekkyys. Emperor tahtoo aina enemmän, mikään ei riitä: ei senaatin, ei valtaisan armeijan hallinta, tuskin edes koko galaksin herruus. Hahmon manipulointikyky on mielestäni koko elokuvamaailman parhaimpia.

3. Hannibal Lecter - Uhrilampaat

Järkkyvä mielenterveys on aina hyvä lähtökohta hahmolle kuin hahmolle, joten on luontevaa, että se sopii psykopaattiselle pahikselle. Puhdas halu vahingoittaa, kostaa, tuhota ja rankaista jonkin psyykkisen sairauden nojalla (psykoosi, skitsofrenia, narsismi) toimii ainakin omasta mielestäni törkeän hyvin. Tälläistenkin kylmien psykopaattien taustalla on syy pahuuteen: puhdas mielihyvä.

4. Joker - Dark Knight

Jokerin kohdalla mennään pitkälti edellisen pohjalta, sillä on selkeää, ettei Jokrun mieli ole kovinkaan eheä. Jokerin hahmosta puhuttaessa viittaan tietenkin Dark Knightin versioon sarjakuvavihusta, sillä se on kaikista tulkinnoista osuvin, loistavin ja kieroutunein.

5. Norman Bates - American Psycho

Normanin ja Jokerin paikat vaihtelevat ihan mielialan mukaan, joten Joker voisi ihan hyvin olla top-5 -listan hännillä, siinä missä Norman nelosena. Bates eittämättä kuitenkin kuuluu lempparipahis-listalleni, pitkälti juuri tämän mielenterveys-teeman takia. Ja koska internet-memet.