19. tammikuuta 2012

Twilight: viihdyttävää roskaa

Käytiin sitten Khein kanssa katsomassa tuo uusin Twilight, eli Breaking Dawn pt. 1. Vannoutuneena fanina Khei oli rainan tosin jo nähnyt aikaisemmin, itse menin katsomaan sen lähinnä siksi, koska aiemmatkin Twilightit olin nähnyt leffateattereissa (mitäpä siis putkea rikkomaan). Ja koska liput olivat halpoja. Ja koska halusin tietää, miten tarina päättyy. Rainaa katsoessa rupesin väkisinkin ajattelemaan tätä arvostelua, joka sai monessa Twilightin inhoajan hymyn huulille.

Ei siinä, joskus alkuaikoina, kun Twilight ilmestyi elokuvateattereihin ja yksinäiset teinitytöt kävivät sen parissa nyyhkyttämässä, olin itsekin viikon tai kahden ajan aivan Edwardin pauloissa. Ylipäänsä ensimmäinen Twilight oli minusta elokuvanakin kohtuullisen hyvä: intensiivinen, hengästyttävä ja kiinnostava. Toki pienet ärsyttävät yksityiskohdat, kuten Kristen Stewardin pökkelö näytteleminen, kimaltelevat vamppyyrit ja epärealistinen rakkaussuhde hieman pistivät silmään, mutta en välittänyt. Olin innoissani ja ihastuksissani. Tosin vain sen kaksi viikkoa.

Sitten tapahtui jotakin. Twilightista tuli järisyttävän suuri teini-ilmiö, ja samalla se menetti hienoutensa kokonaan, ainakin minun silmissäni. Itse kun olen niitä hönöjä hipstereitä, joiden mielestä kaikki valtavirta on huonoa. Ei siinä mitään, annoin ihmisten hehkuttaa vampyyriromanssiaan, ja useimmiten minutkin jätetiin siltä suunnalta rauhaan. Rauhallista yhteiseloa jatkuin niin kauan, kunnes seuraava Twilight, New Moon, ilmestyi elokuvateattereihin ja vei saagasta senkin vähäisen hohdon, joka siinä oli. Se oli nimittäin, sanalla sanoen, paska elokuva.

En pystynyt enää ymmärtämään, mitä niin hienoa ja ihmeellistä oli ihmisen, vampyyrin ja ihmissuden kolmiodraamassa. Hahmot olivat elokuvissa todella pinnallisia ja yksipuolisia, romanssit erittäin väkinäisiä ja rakentamalla rakennettu. Oikeastaan New Moonin ainoa hyvä puoli oli musiikissa sekä Taylor Lautnerissa, joka oikeasti yritti tehdä hahmostaan vakavasti otettavaa. Ikävä kyllä puolialastomana kekkuloiva koiranpentu ei sitä kuitenkaan tee, vaikka näyttelijä kuinka yrittäisi. Kolmas Twilight, Eclipse ei ollut juuri edeltäjäänsä parempi, muttei ollut sentään niin koominen tapaus kuin New Moon. 

Cry, cry, cry, take shirt off.
En edelleenkään erityisemmin pidä Twilightista. En toisaalta myöskään vihaa sitä. Ainakin Breaking Dawn pt. 1:n jälkeen osasin arvostaa ainakin hieman enemmän sitä, pikemminkin kuitenkin tarina/kirja-puolella, en elokuvailmiönä.

Breaking Dawn oli nimittäin ihan semi-viihdyttävää tavaraa, joka yllätti paikoin erittäinkin positiivisesti. Kuvaus oli tyylikästä ja Bellan raskaus/äitiys kuvattu yllättävän hyvin eli raastavan tunteikkaasti. Kristen Steward oli minusta petrannut huomattavasti näyttelemisessään, kun taas Tayler Lautner alitti rimansa, joka sai minut inhoamaan hänen hahmoaan yhä enemmän. Pattinssonista en mene sanomaan mitään. Elokuvan viimeiset minuutit olivat tosin visuaalisesti hienonnäköistä katseltavaa, ja itse ainakin olin pienen liikutuksen partaalla, kun kuulin Bella's Lullabyn (linkin kappaleen on soittanut serkkuni tytär). Musiikit ovatkin Twilightin suuri ylistyksen kohde, tosin Breaking Dawnissa niitä yliviljeltiin ihan liikaa.

Oikeastaan vain Cullenien ja ihmissusien välinen tappelu oli sellaista hävettävää sekasortoa, että rupesin nauramaan elokuvateattereissa. Se oli yksinkertaisesti niin huono. Moneen kertaan manasin myös Edwardin ääliömäisyyttä, että tämän rinnalla pidin kerrankin Bellaa järkevänä ja samastuttavana hahmona. Ehkä tämäkin johtui puhtaasti siitä, että minulla on niin tavaton vauvakuume.


Kaverini Neo luki ensimmäisen Twilight-kirjan joskus ensimmäisen elokuvan ilmestymisen jälkeen, ja kuvasi sitä erittäin hyvin sanoilla: "se on roskaa, mutta se on viihdyttävää roskaa." Myös Twilight-elokuvat tuntuvat sopivan kuvaukseen. Se ei kuitenkaan haittaa. Vaikka jokin elokuva olisikin joidenkin mielestä turhaa höpönpöppöä, roskaa tai jopa aivan kuraa, se vetää myös nämä kriittiset arvostelijat äärelleen. Sen on pakko kertoa jotakin. Oli katsojalla nimittäin sitten motiivinaan puhdas mielenkiinto, kriittinen haukkuminen tai vannoutunut fanittaminen, Twilight viihdyttää alusta loppuun.

Pistän tähän kuitenkin pari hupaisaa Twilight-kuvaa, ihan vain kaksinaismoralismin vuoksi.



2 kommenttia:

  1. Tuntuu että tähän on pakko jotain kommentoida.
    En kyllä tiedä mitä. :'D
    *peukku ylös* "yksi tykkää"

    VastaaPoista
  2. Ei saakeli repesin tolle Star Wars-kuvalle! :DD Itse en Twilightia arvosta missään suhteessa, pari ekaa leffaa kävin katsomassa teatterissa ja siihen se jäi. Taisin ekan leffan omistaa dvd:näkin hetken mutta sitten annoin sen kaverille synttärilahjaks..

    Sori, tulin vaa häpertää jotain! Randomisti. :D

    VastaaPoista

Kommenttia, risuja/ruusuja, vastaväitteitä, pohdintoja? Antaa tulla vain!