Muut ovat nähneet, minä en

Movie Monday, elokuvabloggaajan haasteblogi, heitti pitkästä aikaa itselleni sopivan haasteen: esittele elokuva, jonka kaikki muut ovat nähneet, mutta sinä et. Haasteeseen tosin kuului myös häpeän tunne sekä mahdollisesti elokuvasta puhumisen vältteleminen, mutta itselleni ei onneksi ole moisia tunteita ole näistä elokuvista tullut. Ehkä muuten vain hieman epäsivistynyt olo. Alla ne kaikista räikeimmät rainat, joita ei ole tullut nähtyä. Lisää listaa löytyy tuolta "must-see" -osiosta.

Listaa voisi näistä elokuvista jatkaa pitemmällekin. Mieleen tulee Disneyn puolelta esimerkiksi Kaunotar ja Hirviö, muista lasten piirretyistä Balto ja niin edelleen. Lisäksi en ole esimerkiksi koskaan nähnyt kokonaista (vanhaa) James Bond -leffaa tai yhdeksi maailman parhaimmaksi elokuvaksi mainostettua Citizen Kanea. Komisario Palmuistakin on nähty vain Erehdys, ja muutenkin suomalaisten elokuvien puolelta katselukokemuksia on hämmentävän vähän. Klassikot kuten Akseli & Elina, Kulkurin valssi, Pekka Puupäät sekä Pekka & Pätkä -elokuvat ovat menneet minulta täysin ohi. Osittain näiden elokuvien katsomattomuus on johtunut ihan omasta laiskuudestani ja vähäisestä kiinnostuksestani, mutta eteenkin nuo neljä ensimmäistä elokuvaa kismittävät. Tällä kertaa tosin en voi syyttää vain itseäni, vaan myös kasvatustani.

Meillä katsottiin tarkkaan, ettei elokuva ollut meiden ikäisiltä kielletty eikä se sisältäisi mitään meille sopimatonta, eli seksiä tai väkivaltaa. Ei siinä mitään, kyseessähän oli pitkälti vain minun ja veljeni "herkän" ja "viattoman" mielen suojeleminen. Kun kuitenkin täytin 15, en saanut katsoa K15-elokuvia siksi, koska kaksi vuotta nuorempi veljeni oli vielä alaikäinen, ja se olisi ollut hänelle epäreilua. Toinen sääntö oli, että telkkari meni kiinni kymmeneltä illalla. Piste. Oli siellä sitten elokuva kesken tai ei. Esimerkiksi useat Bond-leffat sekä Indiana Jonesit jäivät puolitiehen tämän säännön takia.

Täten esimerkiksi Scarface, joka on luokiteltu Suomessa K18-leffaksi, tuli minulle tutuksi vain tämän videon kautta. Psychon äiti kielsi katsomasta omien traumojensa takia, ja Indiana Jones ei vain yksinkertaisesti kuulunut lapsuuteeni, vaikka sen katsominen olisikin ehkä ollut mahdollista. Ehkä. Vanhempani, eteenkin isä, kun haluisivat niin tarkkaan katsoa mitä televisio meille oikein syötti. Aikoinaan meitä ei päästetty edes katsomaan Kuin kissat ja koirat -elokuvaa, sillä se oli vain yksinkertaisesti "liian väkivaltainen".

Nyt onneksi yllä olevia elokuvia ei estä katsomasta käytännössä mikään, esimerkiksi Godfather ja Scarface ovat äidillä DVD:llä ja kavereilta löytyy varmasti Indyjä ja myös Hitchcock-klassikoita. Ehkä nyt ongelmana onkin pitkälti se oma jaksaminen ja halu. Ja tietenkin aika. Nykyihmisellä kun on aina niin pirun kiire.

Kuten viisas isäni tapaa sanoa: "on niillä aina niin kiire odottamaan".

Mitä tulee häpeän tunteeseen elokuvien suhteen, en juuri koe sitä, tai en koe ainakaan enää. Silloin tällöin minulle tulee tosin hieman kiusallinen tai epäsivistynyt olo, kun kaverini mainitsee jostakin elokuvasta, ja joudun myöntämään etten ole kyseistä rainaa nähnyt. Onneksi kaveri usein sanookin "aijaa, no, kuule, suosittelen ehdottomasti! Varmasti tykkäisit siitä! Katsotaanko se yhdessä vaikka ensi viikolla," sen sijaan, että haukkuisi minut sivistymättömäksi hölmöksi. Koska törmään tietämättömyyteeni varsin usein eteenkin Neon tai Oddjobin kanssa elokuvista jutellessani, olen pitkälti oppinut elämään sen kanssa, etten yksinkertaisesti voi tietää kaikkea tai katsoa kaiken maailman elokuvia, jotka periaatteessa kuuluisivatkin yleissivistykseen.

Nyt nuudelit kiehumaan ja hetken aikaa hengailua internetseissä. Sitten voisi katsastaa tuon televisiosta tänäiltana tulevan Rööperin.