27. marraskuuta 2011

Tämä on elämääsi, ja se päättyy minuutti kerrallaan

Pelkään elämää, mutta vielä enemmän pelkään kuolemaa. En kuitenkaan läheisteni kuolemaa, vaan omaa kuolemaani. Se on asia, jonka kanssa olen painiskellut jo yli vuosikymmenen, mutten vieläkään ole onnistunut prosessoimaan asiaa tyydyttävällä tavalla: pelkään paniikinomaisesti päivää, jolloin kaikki loppuu. Yhä uudelleen ja uudelleen havahdun elämän rajallisuuteen ja rukoilen eläväni ikuisesti. Siitä herääkin kysymys, mitä olisin valmis tekemään elämäni pidentämiseksi?

"This is your life and it's ending one minute of a time." - Fight Club
Viime perjantaina leffateattereihin tulleen In Timen kaltaisia elämän varastamisesta ja antamisesta eteenpäin -elokuvia on tullut ja mennyt paljon. Tämä scifi- tai kyberpunk -trilleri onnistuu ajatuksessaan ja toteutuksessaan vähintäänkin kiitettävästi. Tarina ja miljöö on ehdottomasti erittäin omaperäinen, törkeän mielenkiintoinen ja hyvin paljon potentiaalia sisältävä.

Tarina lähtee liikkeelle scifistisestä ajatuksesta, jossa ihmiset kirjaimellisesti käyttävät aikaa rahana. Ihmiset lopettavat ikääntymisen 25-vuoden ikäisinä, jolloin heidän syntymässään saamansa aikakello lähtee tikittämään taaksepäin. Kun kaikki kolmetoista numeroa ovat nollissa, elämä päättyy. Köyhät ihmiset taistelevat päivästä päivään saadakseen edes muutaman tunnin elämänkelloonsa, kun taas rikkaat kellistelevät hyvissä oloissa ranteessaan jopa satoja vuosia elinaikaa. Homma toimii niin, että aikaa saadaan lisää vaikkapa töiden muodossa, mutta sitä myös menetetään ruokaan, maksujen maksamiseen... Elämiseen.

"Älä haaskaa aikaani."
Päähenkilö Will Salas, jota esittää erittäin positiivisesti yllättävä Justin Timberlake, törmää asuinkulmillaan yli satavuotiaaseen nuoreen herraan, joka lahjoittaa satojen vuosien elinaikansa Willille, puhtaasti siksi, koska ei jaksa enää elää. Näin päähenkilö sotkeutuu kirjaimellisesti juoksuun aikaa vastaan, jossa ovat vastakkain aikapoliisit, -varastajat kuin -pohatotkin. Luvassa on toimintaa, filosofista otetta elämisen sisältöön ja sen täysillä elämiseen sekä tietenkin (omasta mielestäni väkinäistä) romanssia.

Ja kuten Timberlakekin lauloi: "we only got 4 minutes to save the world!"
Alkuasetelma toimii ja tunnelma pysyy kohtalaisen hyvänä elokuvan alusta loppuun. Omasta mielestäni rämistelyä olisi toki voinut vähentää, ja korvata sen vaikkapa syvemmällä tai filosofisemmalla otteella elämän ja kuoleman käsitteisiin. Tätäkään puolta elokuvassa ei kuitenkaan ihan kokonaan unohdeta, kun hyvää tarkoittava Will rupeaa lahjoittamaan satojen vuosien aikaansa toisille ihmisille, viljellen ympärilleen kuitenkin vain lisää kaaosta. Tässä kohden elokuvan poliisijoukoista vastaava Cillian Murphy loistaa roolissaan (kuten noin yleensäkin). Plussat siis harmaasta ja liukuvasta hyvä-paha -asetelmasta.

Hieman teeman tai tarinan ns. "opetuksen" tökkivästä alleviivaamisesta huolimatta, en löydä In Timesta kummempaa moitittavaa. Paitsi naispäähenkilön viidentoista senttimetrin korot, joilla ei normaali ihminen juokse metriäkään. Kolme ja puoli tähteä. Kiitos.

Kävin tosiaan katsomassa In Timen vaihteeksi vanhan kaverini Khein kanssa, jonka kanssa vasta hiljattaen olen alkanut olla enemmän yhteyksissä. Leffan päätteeksi, kävellessämme bussipysäkille, hän "opetti" itselleni ajankuluksi leikkimielisen pohdintaleikin ja nettimemen tai -kyselyn. Kyseessä oli KFM eli ajatusleikki siitä kenet kaverin luettelemasta kolmesta henkilöstä tappaisit (Kill), ketä panisit (Fuck) ja kenen kanssa menisit naimisiin (married). Vaikka kyseinen hölmöily vaikuttikin vähän yläaste tyttöjen touhuilta, ainakin itsestäni oli hauskaa höpöttää turhia ja analysoida valintojaan.

Pari Khein heittämää kolmikkoa pisti minut tosissaan pohdintapäälle. Parin hakuammunnan jälkeen hän laittoi minut valitsemaan Johnny Deppin, Brad Pittin ja Bruce Willisin välillä. Depp lähti pelistä nopeasti tappamalla, sillä en hänestä kummemmin välitä näyttelijänä tai ihmisenäkään, mutta Brad ja Bruce taistelivat naimisiinmenon puolesta. Jännä kyllä, näen Willisissä jotakin isällistä ja pidin siksi absurdina naimisiinmenoa, puhumattakaan alisteellisesta naimisesta. Toinen paha pala oli Marilyn Monroen, Audrey Hepburnin ja Grace Kellyn välillä. Gracen kanssa päätin mennä naimisiin, hän kun on paitsi ulkonäöllisesti niin myös sisäisesti kaunis ihminen, Marilynin mielenterveyden ailahtelevuuden takia hän jäi vain petikaveriksi ja harmikseni Audrey piti sitten tappaa.

Kaikenlaisista höpönpöppökysymyksistä minulle heräsikin ajatus, että hemmetti, en ole esitellyt itseäni kunnolla ollenkaan blogissani, vaikka tämä on ollut pystyssä jo vajaan vuoden! En tiedä, mitä te lukijat ajattelette asiasta, mutta minä ainakin tykkään saada lukea bloggareista kaikenlaista nippelitietoa. Turhat jäkätykset ovat kuitenkin tylsiä, joten nyt SINÄ saat nyt päättää, mitä aion itsestäni kertoa. Esitä minulle siis yksi tai useampi kysymys kirjoittamalla minulle kommenttia! Voit tehdä sen anonyymisti tai omana itsenäsi, ja kysymys voi tietenkin koskea aivan mitä tahansa, aina elokuvista yksityiselämään. Kysytkö sitten ikääni tai opiskelupaikkaani, siviilisäätyä tai inhokkielokuvaa huumorimielessä tai pokerinaamalla, se on täysin sinusta kiinni. Otan kaikenlaiset kysymykset ilolla vastaan ja niiden perusteella kerron sitten itsestäni, totta kai rehellisesti, kuten aina. Hyvä diili? Totta munassa.

Kuulostellaan taas seuraavassa postauksessa, jonka aiheena ovat lapsille suunnatut elokuvat. Valmistautukaa siis Valkoisenhain ärtymykseen!

Ps. Luit tämän kuitenkin, joten heitäpä pari höpsöä kysymystä tuonne kommenttiosioon. Luen kyllä kaikki kysymykset, jotka minulle lähetetään, ja pyrin myös vastaamaan niihin kaikkiin. Kiitos ja kumarrus, tämä ölliäinen painuu nyt nukkumaan.

2 kommenttia:

  1. Minut mainittu +1!
    Ja mulla oli joku hieno ajatuskin mistä huomasin ettet ollu kirjotellu (ja osittain se myös hämmästytti. koska oot käsitelly aika suuria[kin] käsitteitä ja asioita) nyt kun sen vielä muistas.
    HA! Elokuvien suomennokset, tekstitykset ja kuinka ne "muuttuu" elokuvateatteri, tv-elokuva ja DVD -formaateissa! ;D Koska niistä on aina nipotettavaa!

    Ja kiitos SINUN (hyvässä ja pahassa) tuli itsellekkin into laittaa leffa blogi pystyyn (nimenomaan vain ja ainoastaan leffoja käsittelevä blogi)

    Tämä blogi jää stalkki listalle, joten kiitän ja kuittaan ja lähden kattelemaan (ehkä) in Time unia :)

    VastaaPoista
  2. Kysymyksiä sulle tuohon itsestäsi kertovaan juttuun:

    Onko lemmikkejä? Jos ei, niin miksi ei ja haluaisitko?

    Iän haluaisin myös tietää?

    Mitä ajattelit itsestäsi tulevan "isona" ?

    Paras aamupala?

    Ja klassikko: lempiväri?

    :D

    VastaaPoista

Kommenttia, risuja/ruusuja, vastaväitteitä, pohdintoja? Antaa tulla vain!