"Tämä blogimerkintä sisältää voimakkaita kohtauksia, eikä sitä suositella lapsille."

Otetaanpa blogiin nyt vähän väittelyn makua ja käynnistetään oikein kunnon keskustelu. Aiheena on siis ne paljon puhutut, väitellyt ja kiistellyt ikärajat, joita myös K-rajoiksi, -merkinnöiksi tai -elokuviksi kutsutaan. Ihan vain noin puhtaana informaationa, tässä linkki ihan valtion elokuvatarkastamon sivuille. Tuolla lopussa on mielestäni ihan hyviä esimerkkejä siitä, mitä eroa on esimerkiksi K7- ja K11 -elokuvilla.

Lyhyesti tiivistettynä kuitenkin, että S-leffoja saavat katsoa kaikki vauvasta vaariin, K-15 -elokuviin saakka paria vuotta nuorempi lapsi saa katsoa rainan vanhemman kanssa, mutta K18-rajasta ei jousteta sitten ollenkaan. Näitä rajoituksia käytetään nimenomaan siis elokuvateattereissa. Itseltänikin kysyttiin aikoinaan District 9 (K15) -elokuvan ovella, että onkos minulla (ja veljelläni) ikää mennä rainaa katsomaan. Olin silloin 17. Kyllä hävetti.

Useimmiten elokuvatarkastamo on säätänyt K-rajat kohdalleen, sekä elokuvateattereissa, DVD-julkaisuissa että televisiossa. Tuntuu, että Suomen elokuvatarkastamossa porukka oikeasti katsoo elokuvan ajatuksella läpi, tarkastelee elokuvan sisältöä, ja suhteuttaa sen nykylapsen mielenmaailmaan onnistuneesti, ja luo lopulta ihan hyvän ikärajoituksen. Viimeaikoina tosin kohua herättänyt Autot 2 -elokuvan ikäraja pisti pasmat sekaisin pikkulasten iseillä ja äideillä, eikä suotta: räiskinnän, vauhdin ja väkivallan täytteinen elokuva oli arvosteltu aivan alakanttiin. Onneksi kuitenkin tälläisiä tapauksia sattuu melko harvoin.

On toisaalta totta, että Suomessa elokuvat arvostellaan, tarkkuudesta ja huolellisuudesta huolimatta, muita maita karkeammalla kädellä. Monet elokuvat, jotka ovat Suomessa esimerkiksi K13 ovat esimerkiksi Ruotsissa tai Tanskassa jo K15. Tähän tosin on selitys ihan kansanluonteessa: ehkä me vain olemme tottuneempia väkivaltaan, seksuaalisuuteen ja rasismiin kuin muualla Pohjoismaissa. Myös aika tuntuu vaikuttavan elokuvien K-rajoihin. Esimerkiksi kaverini Fight Club -VHS on K-rajaltaan K16, kun taas itselläni saman rainan DVD-julkaisu on K18. Myös melko uusi K13-ikäraja hankaloittaa joidenkin elokuvien arvostelua, lähinnä niiden, jotka ilmestyivät ennen uutta ikärajamerkintää. On esimerkiksi hassua ajatella, että selkeästi lapsille suunnattu TMNT-elokuva ja välillä hyvinkin karu ja synkeä Taru Sormusten Herrasta olisivat yhtä väkivaltaisia tai rankkoja kuvastoltaan tai teematiikaltaan. Molemmilla on nimittäin sama k-luokitus.
Toinen esimerkki: vietkö 11-vuotiaan lapsesi katsomaan mielummin Hangoveria (K13) vai Dark Knightia (K13)?

Kokonaisuudessaan olen kuitenkin kohtalaisen tyytyväinen Suomen elokuvatarkastamon toimiin. Mieleeni ei tule tällä hetkellä juuri yhtään räikeää ikärajavirhettä, ja nekin vähät tulevat lähinnä pelimaailman ja Pegin puolelta. Yleisesti esimerkiksi K-18 -merkinnän kirkas ja uhkaava punaisuus DVD:n takakannessa tai televisioruudussa on jo hyvä varoitussignaali, sekä televisiosta tuttu "tämä elokuva sisältää voimakkaita kohtauksia, eikä niitä suositella lapsille"-kuulutus. Vaikka ne ehkä kuulostavatkin vain muodollisuuksiltä, ne ovat saaneet minut tai vaihtoehtoisesti isäni sulkemaan television. Oikeastaan asian ainut huono puoli tai ironisuus tuntuu olevan se, että leffa-kaupoissa/-vuokraamoissa tai elokuvateattereiden kassalla tunnutaan olevan tarkempia K-rajojen suhteen kuin esimerkiksi tupakan tai alkoholin myymiselle kaupoissa. Herää kysymys, että miltä täällä oikein suojellaan ja miten.

K-rajat ovat kuitenkin vain sääntöjä, yhteisesti sovittuja paperille kirjoitettuja sanoja. Lapsi, nuori tai aikuinen on loppujen lopuksi se, joka päätöksensä elokuvan katsomisesta tekee, oli se häneltä kielletty tai ei. Tässä kohdin vanhempien rooli lapsiperheissä on siis tärkeä.

Omalla kohdallani kasvatus elokuvien ja pelien suhteen oli näin jälkeenpäin ajateltuna melko tiukka. En lapsena juuri oikeastaan ajatellut asiaa, vaikka toisinaan jotkin säännöt kismittivät, sekä se, etten tuntunut koskaan saavan suunvuoroa. Kuitenkin tiesin ja tiedän yhä, että vanhempani tarkoittivat vain hyvää.

Äiti oli tarkka nukkumaanmenoajoista, eikä pitänyt yhtään siitä, että telkkaria tuijotettiin vielä kello kymmenen jälkeen. Aikoinaan ollessani käytännössä tv-riippuvainen, hän rajoitti toosan tuijottamisen kolmeen tuntiin. Ihan ymmärrettävistä syistä kuitenkin. Äiti kuitenkin oli, ja on yhä, rento sen suhteen, mitä loppujen lopuksi kuvaputken takana pyöri. Hänen kauttaan esimerkiksi Tarantinot tulivatkin tutuiksi, vaikka ikää ei ihan vielä riittänytkään. Tästä olenkin äidilleni kiitollinen.

Isäni oli vanhemmistani puolestaan se, joka oli hyvin tarkka sitten K-rajojen suhteen. Jos elokuva oli K15, vaikka vain yhden ainokaisen kohtauksen takia, sitä ei katsottu, ei edes vanhemman kanssa. Ylipäätään isän "höpönlöpöksi", "turhaksi" tai "väkivaltaiseksi" luokittelemat elokuvat jäivät katsomatta, vaikka ne olivatkin meidän ikäisille suunnattuja. Näin esimerkiksi Indiana Jones -leffat, Bondit, erinäiset lasten toiminta-/agenttileffat ja tyypilliset Tom & Jerry -tyyliset mäiskinnät menivätkin meiltä ohi. Star Warskin sai isältä nihkeän vastaanoton. Tämä johtikin siihen, että katsastimme veljeni kanssa ne kielletyt elokuvat/pelit kavereilla tai ollessamme kahden kotona. Näin tutustuimme muun muassa Matrixiin.

Lyhyesti summaten: ikärajamerkinnät ovat useimmiten hyödyllisiä ja järjellä säännettyjä ohjenuoria. Niitä voi oman harkinnan oheella kuitenkin rikkoa. Liian tarkka K-rajoihin takertuminen ei siis edistä kenenkään mielihyvää tai kulttuurituntemusta, mutta toisaalta hölmö itsensä testaaminen tai muiden haastaminen katsomaan liian jännittävää elokuvaa ei ole järkevää sekään. Ohjeet ohjeina, järki järkenä.

__________________________________________________________________

Heräsikö sinulle kysymyksiä, ajatuksia tai halu väitellä? Laita kommenttia! Keskustelun herättämiseksi alla on hieman kysymyksiä, joita voi pohtia:

• saako sinusta elokuvan levittämisen kieltää maassa kokonaan? Millaisen elokuvan ja millä perustein? Pitäisikö mahdollisesta levittämisestä rankaista?
• oletko saanut traumoja jonkin elokuvan katsomisesta liian aikaisin tai ala-ikäisenä? Oliko vika omassa liiallisessa uteliaisuudessa vai kenties vanhempien liian vapaassa kasvatuksessa?
• tunnetko liian sallivia tai liian tiukkia vanhempia? Entäpä uhmakkaita tai pelokkaita lapsia asian tiimoilta?
• missä kulkee oman tahon ja lain raja? Saako näitä rajoja rikkoa?
• onko aikuisella oikeus päättää lapsen televisionkatsomisesta? Jos on, niin miksi? Milloin vahtiminen taas olisi tarpeetonta?

Asiattomiksi, turhiksi tai hölmöiksi kommenteiksi tulkitut sanaset pysyvät bittiavaruudessa, joten maltti on valttia tässäkin asiassa. Muuten vapaa keskustelu kuitenkin alkakoon! Vastaan näihin nyt itsekin:

• periaatteessa kyllä, silloin kun elokuva ylittää suomalaisen moraalin ja yleisen sietokyvyn rajat. Esimerkiksi lapsiporno, ja niin onneksi onkin tähän asti tehty. Samalla tavalla kuten internetissä lapsipornon levittäminen, myös elokuvan levittämisestä (joko aineellisesti tai aineettomasti) tulisi rankaista sakoilla. Toisaalta: onko kyse sananvapauden ja taiteellisen vision rajoittamisesta?
• ei ole jäänyt traumoja, ei pahaa mieltä, eikä ahdistusta. Ei sitten mitään. Tylsää.
• tunnen lähisuvussa vanhemman, joka suojelee turhankin liikaa lapsiaan tietynlaisilta elokuvilta (kauhu, toiminta), mikä sitten haittaa lapsia ihan noin peruselokuvien katselussa. Kyseisen perheen yläasteikäinen tyttökin myöntää, että jännittävin elokuva minkä on koskaan nähnyt on Twilight tai Red Riding Hood, mikä on mielestäni hieman harmillista.
• Minusta on ikävää, että lapsi joutuu jatkuvasti kyselemään elokuvan edetessä, että "eihän tää oo liian jännä?", "eihän tässä kuole kukaan?" ja lopulta sanomaan: "mä en halua katsoa tätä, koska tässä voi olla verta!" Toki on hyvä, jos lapsi tietää, mitä haluaa/ei halua katsoa, mutta neuroottinen, opetettu pelkääminen ei ole tervettä
• Itse olen tosiaan kokenut oman uhmakkuuteni joskus 11-13 -vuotiaana, jolloin tuli niitä syntisiä K15-elokuvia katseltua. Kuitenkin kaverini Khein voisi sanoa olevan tietoisesti uhmakas elokuvankatselija, tosin johtuu tämä johtunee hänen liian sallivasta kasvatuksestaan
• Omia rajoja saa ja tuleekin rikkoa. Ilman rajanylitystä et voi tuntea itseäsi, etkä omia rajojasi. Lakien rikkomista puolestaan en puolla. Jos jokin elokuva tai peli on K18, en antaisi sitä alaikäisteni lasteni katsoa, sillä kyseisten elokuvien materiaali on usein jo aika rankkaa. K15-elokuvissa voidaan kuitenkin usein joustaa, tosin en menisi mitään psykologisia trillereitä tai kauhuelokuvia ensimmäisenä näyttämään silloinkaan
• Mielestäni aikuisen tulee tietää, mitä lapsi puuhaa. Tämä koskee paitsi elokuvien/tv:n katselua, niin myös pelaamista, kavereiden kanssa hengausta, opiskelua ja niin edelleen. Keskustelu asioista, yhteisten sääntöjen sopiminen ja lapsen kuunteleminen on tärkeää. Kompromissit ovat jees. Jos esimerkiksi nukkumaanmenoaika on kymmeneltä, mutta telkkarista tulee elokuva, joka kestää puoleen yöhön, voi asiasta poikkeuksellisesti joustaa.
• Lapsen seuraaminen, ohjaaminen ja neuvominen on aina sallittua, oli oma lapsi sitten 5-, 11- tai 24-vuotias. Kyttääminen tai äärimmäisten rajojen vääntäminen ei kuulu hyvään kasvatukseen, vaan pahentaa asioita. Autoritäärinen päättäminen onkin lapsen mielestä julmaa ja epäreilua. Tässäkin asiassa siis keskusteleminen, asiaan perehtyminen ja kompromissien teko on olennaista.
• "Vahtiminen" alkaa olla tarpeetonta pahimman murrosiän jälkeen, 15-17 -vuoden iässä. Silloin nuori tietää, mitä elokuvia pystyy katsomaan ja käsittelemään, ja jos erehtyy, niin tämä kykenee prosessoimaan asian jo melko järkevästi

__________________________________________________________________

Oli miten oli, loppujen lopuksi se olet sinä joka menee elokuviin, maksaa DVD:stä tai laittaa televisio päälle. On sinusta kiinni katsotko jonkin elokuvan vai et, oli se sitten K7 tai K18. Omat rajansa kannattaa tuntea, ja niitä olisi myös syytä kunnioittaa. Toisaalta nekin pitää vain oppia, usein erehdyksen kautta.