Pitikin lähteä veljen kanssa pyörähtämään Prisman viihde-osastolla, kun silmään osui niin monta hyvää ja ennen kaikkea halpaa DVD:tä, että ihan itketti jättää mokomat kaupan hyllylle pölyttymään (ei sattunut olemaan kukkaroa mukana, niin en pystynyt ostamaan). Onneksi veli oli kiva, ja osti (velkoja tasoittaakseen) minulle Antzin. Enivei, tästä shoppailureissusta motivoituneena, alla hieman ostoslistaa tulevalle vuodelle. Jos jollakulla siis sattuu näitä rainoja olemaan, niin olen kyllä kiinnostunut ne ostamaan, luonnollisesti edulliseen hintaan.
Uudehkot elokuvat:
- The Dark Knight Rises
- Looper
- Rise of the Guardians (tulee 03.04)
Muut:
- American Beauty
- American Psyko
- Blade Runner
- Detatchment
- The Fifth Element
- Full Metal Jacket
- Star Wreck
- Sunshine
Viimeaikoina on tullut nähtyä leffateattereiden syövereissä muun muassa Unelmien Pelipäiväkirja sekä ennakkonäytöksessä uusin Die Hard. Sanottakoon lyhyesti niin, että molemmat elokuvat olivat omalla tavallaan viihdyttäviä, tosin toisessa oli hieman enemmän syvällisempää sisältöä sekä uudelleenkatsomisarvoa. Kaksi arvausta kummassa. Tarkoituksena olisi myöhemmin mennä katsomaan O:n kanssa uusin Ewan McGregor -leffa (Selviytyminen), veljen kanssa Wreck-It Ralph sekä uuden koulukaverin kanssa Django. Eiköhän sitä tässä talviloman tiimellyksessä ehdikin, mikäli vain terveenä pysyy.
Elokuvanautinnoissa on kuitenkin huonotkin puolensa, ensimmäisenä nimittäin tämän salaperäisen objektin kuin rahan mystinen katoaminen. Tapauksesta tekee merkittävämpää se, että elän köyhää ja pummista opiskelijanelämää olemattomilla tuilla, eikä tällä koulutuksella ja asennevammalla kesätöitä heru ei niin mistään.
Noin töistä puheenollen, pari kaveria on vuosien kuluessa eksynyt Finnkinolle töihin. Nyt kassan takana on hyvä toverini Neo, ja kuulemani mukaan hän on ihan kohtalaisesti viihtynytkin työssään. Pakko myöntää, että olen hieman kateellinen hänelle. Rankkaa työtä tai ei, juuri Finnkinossa voisin kuvitella itseni asiaspalvelutöihin. Ja se on paljon se, sillä en todellakaan näe itseäni minkään muun kassan, myyntipöydän tai varaston laatikoiden takana.
Syvä huokaus.
Taas ollaan siinä pisteessä, että on niin paljon kaikkea ostettavaa ja koettavaa, mutta niin vähän rahaa ja aikaa. Miksi keskinkertainen kultalusikka perseessä -elämäni on niin raskasta?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit
15. helmikuuta 2013
30. joulukuuta 2012
Kulunut vuosi 2012
Paras vuonna 2012 tehty elokuva?
Rise of the Guardians.
Paras kuluneena vuotena nähty uusi elokuva (kotona tai leffateattereissa)?
Ehdottomasti Detachment, joka tuli katsottua syksyllä AB-putken tiimoilta. Elokuva meni yleisestikin suoraan rakkaimmat rainat -listalle, sen verran hyvä se kuitenkin oli.
Katsoitko vuoden 2012 Oscar-gaalan? Jos katsoit, millainen fiilis jäi siitä?
Eipä tullut juuri edes ehdokkaita syynättyä, saati sitten gaaloja katsottua. Luultavasti lähinnä siksi, ettei tämän vuoden oskareissa mitään kiinnostavia elokuvatapauksia tai näyttelijöitä juuri pyörinyt.
Kenen kanssa katsoit eniten elokuvia kuluneen vuoden aikana?
Kaarnis, perkele, you need to stop.
Piditkö leffamaratoneja (teemallisia tai ilman)?
Yllä mainitsemani Adrien Brody -putki pidettiin, ja tuli tässä loppuvuodesta heitettyä Potter-maratonikin. Teemoista lähinnä tuli mieleen nyt juhannus, jolloin vanhoja perinteitä kunnioittaen katsottiin porukalla jokin eroottinen elokuva. Tällä kertaa vuorossa oli surkuhupaisa Caligula.
Montako elokuvaa ostit vuonna 2012? Mitkä?
En todellakaan osaa sanoa, mutta ainakin vähemmän kuin viimevuonna. Näin pyllytuntumalta mukaan tarttui ainakin Children of Men (pitäisi katsoakin se pitkästä aikaa), The Mist, Little Miss Sunshine, Pulp Fiction, Fucking Åmål...
Saitko lahjaksi elokuvia? Mitkä?
No en sitten yhtäkään. Perkele.
Hauskoin/mukavin/ihanin elokuvakokemus vuonna 2012?
Tähän olisi helppoa vastata, että Rise of the Guardians, mutta koska ehdin rainasta vaahdota jo aikasemmin, niin heitetään tähän vaikka kesällä katsottu The Fifth Element, josta kirjoitin myös postauksen. Kaarniksella tosiaan tuli tämä hulvaton sci-fi -leffa katsottua, ja nautimme molemmat elokuvasta täysinrinnoin välillä nauraen ja välillä kivistävää rintaamme pidellen. Kaikista ihaninta hetkessä oli kuitenkin se, kun Kaarnis sanoi elokuvan kuvaavan minua ihmisenä: "Jos sun persoona ois elokuva, se ois just tällänen". En ole koskaan kuullut parempaa kehua koko elämässäni.
Entäpä kalsein/tylsin/ärsyttävin?
Varmaan se, kun katsottiin tuo yllä mainitsemani The Mist, joka oli jotakin niin laadutonta ja puuduttavaa kauhurainaa, kun vain olla ja voi. Seura ei ärsyttänyt, vaan puhtaasti itse elokuva.
Noin muuten, mitään mieleensyöpyneitä inhotuksia ei ole nouse juuri nyt mieleen.
Saitko uuden elokuva-/näyttelijä-/hahmo-ihastuksen?
Sain, tosin en tiedä niinkään sen uutukaisuudesta. Olen aina pitänyt Adrien Brodysta näyttelijänä, mutta nyt innostuin hänestä uudella tavalla, aivan niin, juuri sillä julman lihallisella tavalla. Puhutaan nyt sitten julkkisihastuksesta. Lisäksi sydämeni sykähti pariin otteeseen myös Cillian Murphylle, Chris Hemsworthille ja Zachary Quintolle.
Elokuva-odotuksia vuodelle 2012?
Rebuild of Evangelion 3, joka nähdään toivottavasti ensisyksyn R&A-festareilla. Listalla on tietenkin myös Man of Steel, Star Trek: Into Darkness sekä keväällä tulevat Cloud Atlas ja Wreck-It Ralph.
Elokuviin liittyvä lupaukseni vuodelle 2013 on:
hommata The Fifth Element DVDlle.
Top-5 parhaimmat vuonna 2012 ilmestyneet elokuvat:
1. Rise of the Guardians
2. The Dark Knight Rises
3. Looper
4. The Artist
5. Hunger games
Erityishuomio:
- 50/50
Rise of the Guardians.
Paras kuluneena vuotena nähty uusi elokuva (kotona tai leffateattereissa)?
Ehdottomasti Detachment, joka tuli katsottua syksyllä AB-putken tiimoilta. Elokuva meni yleisestikin suoraan rakkaimmat rainat -listalle, sen verran hyvä se kuitenkin oli.
Katsoitko vuoden 2012 Oscar-gaalan? Jos katsoit, millainen fiilis jäi siitä?
Eipä tullut juuri edes ehdokkaita syynättyä, saati sitten gaaloja katsottua. Luultavasti lähinnä siksi, ettei tämän vuoden oskareissa mitään kiinnostavia elokuvatapauksia tai näyttelijöitä juuri pyörinyt.
Kenen kanssa katsoit eniten elokuvia kuluneen vuoden aikana?
Kaarnis, perkele, you need to stop.
Piditkö leffamaratoneja (teemallisia tai ilman)?
Yllä mainitsemani Adrien Brody -putki pidettiin, ja tuli tässä loppuvuodesta heitettyä Potter-maratonikin. Teemoista lähinnä tuli mieleen nyt juhannus, jolloin vanhoja perinteitä kunnioittaen katsottiin porukalla jokin eroottinen elokuva. Tällä kertaa vuorossa oli surkuhupaisa Caligula.
Montako elokuvaa ostit vuonna 2012? Mitkä?
En todellakaan osaa sanoa, mutta ainakin vähemmän kuin viimevuonna. Näin pyllytuntumalta mukaan tarttui ainakin Children of Men (pitäisi katsoakin se pitkästä aikaa), The Mist, Little Miss Sunshine, Pulp Fiction, Fucking Åmål...
Saitko lahjaksi elokuvia? Mitkä?
No en sitten yhtäkään. Perkele.
Hauskoin/mukavin/ihanin elokuvakokemus vuonna 2012?
Tähän olisi helppoa vastata, että Rise of the Guardians, mutta koska ehdin rainasta vaahdota jo aikasemmin, niin heitetään tähän vaikka kesällä katsottu The Fifth Element, josta kirjoitin myös postauksen. Kaarniksella tosiaan tuli tämä hulvaton sci-fi -leffa katsottua, ja nautimme molemmat elokuvasta täysinrinnoin välillä nauraen ja välillä kivistävää rintaamme pidellen. Kaikista ihaninta hetkessä oli kuitenkin se, kun Kaarnis sanoi elokuvan kuvaavan minua ihmisenä: "Jos sun persoona ois elokuva, se ois just tällänen". En ole koskaan kuullut parempaa kehua koko elämässäni.
Entäpä kalsein/tylsin/ärsyttävin?
Varmaan se, kun katsottiin tuo yllä mainitsemani The Mist, joka oli jotakin niin laadutonta ja puuduttavaa kauhurainaa, kun vain olla ja voi. Seura ei ärsyttänyt, vaan puhtaasti itse elokuva.
Noin muuten, mitään mieleensyöpyneitä inhotuksia ei ole nouse juuri nyt mieleen.
Saitko uuden elokuva-/näyttelijä-/hahmo-ihastuksen?
Sain, tosin en tiedä niinkään sen uutukaisuudesta. Olen aina pitänyt Adrien Brodysta näyttelijänä, mutta nyt innostuin hänestä uudella tavalla, aivan niin, juuri sillä julman lihallisella tavalla. Puhutaan nyt sitten julkkisihastuksesta. Lisäksi sydämeni sykähti pariin otteeseen myös Cillian Murphylle, Chris Hemsworthille ja Zachary Quintolle.
Elokuva-odotuksia vuodelle 2012?
Rebuild of Evangelion 3, joka nähdään toivottavasti ensisyksyn R&A-festareilla. Listalla on tietenkin myös Man of Steel, Star Trek: Into Darkness sekä keväällä tulevat Cloud Atlas ja Wreck-It Ralph.
Elokuviin liittyvä lupaukseni vuodelle 2013 on:
hommata The Fifth Element DVDlle.
Top-5 parhaimmat vuonna 2012 ilmestyneet elokuvat:
1. Rise of the Guardians
2. The Dark Knight Rises
3. Looper
4. The Artist
5. Hunger games
Erityishuomio:
- 50/50
4. syyskuuta 2012
Krääsästä ja omistamisesta
Vastaanpa tässä rimaa hipoen Movie Mondayn pariin haasteeseen, joista ensimmäinen koski elokuviin liittyviä oheistuotteita ja krääsiä, toinen hienointa/oudointa/ruminta elokuvajulistetta.
Olin varhaisnuoruudessani todellinen krääsäkeräilijä. Rakastin kaikenlaisia pienesineitä ja koristeita, eteenkin eläin-ja meriaiheisia. Julisteet olivat kuitenkin se ihanin keräilykohde ja monta vuotta huoneeni seiniltä ei juuri tapettia näkynytkään. Olin siis melko huoleton rahankäyttäjä ja krääsän ostaja.
Nyttemmin olen huomattavasti vähentänyt koriste-esineiden ostamista sekä ylipäätään vähentänyt kulutusta, lähinnä taloudellisessa mielessä (yksinasuminen on kallista ja haluan tietää että tilillä on rahaa pahemman päivän varalle). En pidä itseäni pihinä ihmisenä, mutta monet kaverini ovat sanoneet minun olevan melko säästäväinen ja omaavan joskus kitupiikin piirteitä. Tiedä häntä, ainakin meidän perheen lapsista olen se kaikista "tuhlaavaisin".
Olen kuitenkin aivan tavattoman omistushaluinen. Haluan ehdottomasti nimenomaan ostaa ja omistaa DVDtä ja julisteita, järjestellä niitä hyllyyn, kosketella ja ihailla niitten kuoria fyysisesti. Veljeni kerran sanoi tähän, että eikö riitä, jos warettaisin elokuvan ja tulostaisin sille kuoret. Vastasin tähän, että ei tietenkään, vaikka se periaatteessa ajaisikin saman asian. Vaikea sanoa miksi. Ehkä se on jonkinsortin persoona-juttu, jokin joka liittyy omistamiseen, kontrolliin ja hallintaan. En nimittäin ole vain tavaroiden suhteen omistushaluinen, vaan myös kavereiden ja tunteiden: haluan pitää asiat itselläni, niitä pahemmin jakamatta.
Säästän teidät kuitenkin syvemmältä itsetutkiskelulta ja hyppään leffajulisteiden tarkasteluun. Oikeastaan kaikki omistamani elokuva-oheistuotteet liittyvät Star Warssiin. Tässäpä alla muutama juliste noin alkuun, jotka ovat huonettani aikojaan koristaneet:
Näiden Star Wars-julisteiden lisäksi minulta löytyy muutamia itseprintattuja kuvia Evan McGregorista, Lontoosta tuliaisiksi tuodun Star Wars -suklaan pahvikuoret, Han Solo -wobblehead, muropaketista saatuja Star Wars -muovifiguureita sekä kasapäin laminoituja elokuvalippuja.
Yleisesti sommittelultaan yksinkertaiset ja suoraviivaiset elokuvajulisteet saavat minut puolelleen. Jotta juliste olisi kuitenkin hieno ja todella vetoava, siinä pitäisi olla jotakin tunnetta, jotakin draamaa ja dynamiikkaa. Tässä juuri ylläoleva End of Evangelion -juliste on hyvä esimerkki. Animen (ja miksei länsimaisenkin animaation) puolelta vastaavaa dramatiikkaa löytyy muutenkin yllättävän paljon.
Muuten! Tulipas tässä kesän ja alkusyksyn aikana väsättyä tälläinen elokuva-tribuutti, järjestyksessään neljäs sellainen. Teemaan halusin yhteiseksi tekijäksi paitsi konkreettisen sateen ja sinisyyden, myös tietynlaisen tunteiden sinisyyden ja melankolisuuden. Toivottavasti onnistuin siinä. Video alla, kommenttia voi jättää tänne blogiin tai suoraan Youtube-käyttikselleni.
Lopuksi...
Pahoittelen taas syvästi tavattoman hidasta postaustahtiani. Totta puhuen minulla ei ole ollut kummemmin aikaa keskittyä elokuviin, saatikka niistä kirjoittamiseen. Koulusta ylijäänyt aika on mennyt lähinnä kotitöiden, kavereiden tapaamisen sekä internetin ihmeiden parissa. Sekä tietenkin videopelien (uusi rakkauteni on fantasia-roolipeli Dragon Age).
Luultavasti nyt syssymmällä on kuitenkin luvassa enemmän kirjoiteltavaa, sillä olen koulussa yleensä tavattoman tylsistynyt ja alityöllistetty. Heittäkää toki vain toiveita, ehdotuksia ja inspiksiä, niin katsotaan mitä saan väsätyksi! Ehkäpä seuraava postaus voisi kertoa yleisesti peleihin liittyvistä elokuvista...
Olin varhaisnuoruudessani todellinen krääsäkeräilijä. Rakastin kaikenlaisia pienesineitä ja koristeita, eteenkin eläin-ja meriaiheisia. Julisteet olivat kuitenkin se ihanin keräilykohde ja monta vuotta huoneeni seiniltä ei juuri tapettia näkynytkään. Olin siis melko huoleton rahankäyttäjä ja krääsän ostaja.
Nyttemmin olen huomattavasti vähentänyt koriste-esineiden ostamista sekä ylipäätään vähentänyt kulutusta, lähinnä taloudellisessa mielessä (
Olen kuitenkin aivan tavattoman omistushaluinen. Haluan ehdottomasti nimenomaan ostaa ja omistaa DVDtä ja julisteita, järjestellä niitä hyllyyn, kosketella ja ihailla niitten kuoria fyysisesti. Veljeni kerran sanoi tähän, että eikö riitä, jos warettaisin elokuvan ja tulostaisin sille kuoret. Vastasin tähän, että ei tietenkään, vaikka se periaatteessa ajaisikin saman asian. Vaikea sanoa miksi. Ehkä se on jonkinsortin persoona-juttu, jokin joka liittyy omistamiseen, kontrolliin ja hallintaan. En nimittäin ole vain tavaroiden suhteen omistushaluinen, vaan myös kavereiden ja tunteiden: haluan pitää asiat itselläni, niitä pahemmin jakamatta.
Säästän teidät kuitenkin syvemmältä itsetutkiskelulta ja hyppään leffajulisteiden tarkasteluun. Oikeastaan kaikki omistamani elokuva-oheistuotteet liittyvät Star Warssiin. Tässäpä alla muutama juliste noin alkuun, jotka ovat huonettani aikojaan koristaneet:
 |
| Sain tämän puolitutulta koulukaveriltani ep. II ilmestymisen jälkeen. Ylipäänsä rakastan ihan tajuttomasti vanhanaikaisia, piirrettyjä elokuvajulisteita, joita näki paljon vielä 80-luvulle asti. |
 |
| Tunnelmallisesti erittäin voimakas mutta yksinkertainen juliste. Löytyi aikoinaan serkkuni keittiön seinältä. Oman julisteen sain vanhalta koulukaverilta lahjaksi. Ikävä kyllä juliste repeytyi kotimatkalla tuulessa ja on siksi huonokuntoinen. Silti hämmentävän rakas. |
 |
| Kaarnikselta saatu juliste 20-v. synttärilahjaksi. Koristaa tällä hetkellä olohuoneeni seinää. Taas ihanaa, käsinpiirrettyä jälkeä ja niin paljon ihanaa nostalgiaa. |
 |
| Tästä julisteesta en liiemmin välittänyt ja annoinkin sen veljelleni. |
 |
| Lisäksi seinältä löytyy tämä Evangelion juliste sekä isompi oviverho, josta en löytänyt kuvaa. |
 | ||
| Myös pelkkä musta tausta ja teksti voivat yhdessä olla aivan tavattoman vaikuttavia. |
| Yksivärisyys luo voimakkaan efektin myös. Juuri tämä keltainen on vaikeaa yhdistää sellaisenaan mihinkään muuhun kuin Kill Billiin ja Briden taisteluasuun. |
Lopuksi...
Pahoittelen taas syvästi tavattoman hidasta postaustahtiani. Totta puhuen minulla ei ole ollut kummemmin aikaa keskittyä elokuviin, saatikka niistä kirjoittamiseen. Koulusta ylijäänyt aika on mennyt lähinnä kotitöiden, kavereiden tapaamisen sekä internetin ihmeiden parissa. Sekä tietenkin videopelien (uusi rakkauteni on fantasia-roolipeli Dragon Age).
Luultavasti nyt syssymmällä on kuitenkin luvassa enemmän kirjoiteltavaa, sillä olen koulussa yleensä tavattoman tylsistynyt ja alityöllistetty. Heittäkää toki vain toiveita, ehdotuksia ja inspiksiä, niin katsotaan mitä saan väsätyksi! Ehkäpä seuraava postaus voisi kertoa yleisesti peleihin liittyvistä elokuvista...
21. lokakuuta 2011
Materiaa
Jouduin käymään viikon alussa Jumbossa pyörähtämässä, sillä lemmikkisiilini Nemon ruoat olivat loppuneet, eivätkä nettikaupasta ostetut murkinat vielä tulleet. Näin ohimennen: onkin ihan järkyttävää kuinka yksi säälittävä purkki säilöttyjä pillars-toukkia maksaa kymmenen euroa, kun sama purtilo maksaa nettikaupassa neljä euroa! Onpahan sitten taas mennyt rahaa, ei onneksi hukkaan, mutta kuitenkin. Ihan niin kuin rahanmeno ei tuntuisi jo muutenkin, kun asuu yksinään ja kaikki tulee kustantaa itse. Ja että tein yhdessä nettikaupassa 300 euron vaatetilauksen.
No niin, nyt kuitenkin asiaan, sillä tämä ei ole life-style/fashion -blogi, vaan elokuvablogi. Kävin siis tosiaan Jumbossa, ja tietenkin eksyin Anttilan Top Tenin puolelle. Sainkin hommattua sieltä kahdelle kaverilleni Neolle ja Korruptille sekä veljelleni joululahjat, ja itselleni myös pitkän etsinnän jälkeen Pan's Labyrinthin ja alkuperäisen Apinoiden Planeetan. Luultavasti tänään aion tuon apinoiden kekkuloinnin katsastaa.
Piipahdin myös Suomalaisessa kirjakaupassa ja törmäsin sitten muutamaan hyvään kirjaan. Veljelleni löysin erittäin nasevan syntymäpäivälahjan ja hokasin äidilleni joululahjaksi Clint Eastwoodista kertovan kirjan sekä isäpuolelleni "101 scifi-elokuvaa, jotka sinun tulee nähdä"-pokkarin. Vaikuttaa siis siltä tämän vuoden joululahjojen teema on elokuvat. Vielä pitäisi tekaista lahjat parille kaverille, mutta heille olen todennäköisesti piirtämässä jotakin.
Vaikka joulu ei olekaan vielä lähimainkaan tulossa, minulla on tapanani hommata joululahjat hyvissä ajoin. Näin 1) vältän jouluruuhkan 2) saan tavarat kohtuuhintaan 3) ei tarvitse stressata joululahjoista. Toisaalta tapoihini kuuluu myös toivoa toisilta joululahjoja erityisaikaiseen. Tässäpä siis listaa, mitä minun mielisi saada:
- DVD:tä, esimerkiksi jokin seuraavista:
- lahjakortti Top Teniin tm. elokuvia myyvään kauppaan
- rahaa noin ylipäätään
- mitä tahansa mikä liittyy Ewan McGregoriin
- parempi videokamera (manuaalitarkennus, hyvä zoomi/macro, stabilisointimahdollisuus, hyvä akkukesto, kevyt/pieni, yhteensopiva koneen kanssa)
Eteenkin tuo uusi videokamera olisi tosi kutkuttava lahja, jos ei sitten joululahjaksi niin myöhemmin keväällä synttärilahjaksi. Merkistä en sikäli niinkään välitä, mutta juuri nettiä selatessani pari Canonin kameraa iski silmään. Esimerkiksi tämä on hinta-laatu -ominaisuuksiltaan todella hyvä, mutta sen sijaan tässä on huomattavasti enemmän siistejä ominaisuuksia, hintaa sillä on tosin edellistä kaksi kertaa enemmän.Voi voi, on se valinta niin vaikea.
Tässä luetellessa herää vain sellainen pieni omatunnon kolkutus, että tarvitsenko minä oikeasti uutta videokameraa? Vanha toimii ihan hyvin. Entä tarvitsenko minä ihan oikeasti lisää DVD:tä tai rahaa? Pientä syyllisyyttä siis on ilmassa, eteenkin kun nyt joulun alla rupeaa toivomaan, kirjoittamaan ylös, ostamaan ja saamaan joululahjoja. Milloin maailmastamme tuli niin materialistinen? Voiko siitä päästä eroon? Tai kysymys kuuluu, halutaanko siitä päästä eroon? Vaikka elokuvien ostamisessa taustalla onkin itse elokuva, eikä sen kannet tai levy, en voi kieltää ettenkö halua konkreettisesti nähdä ostosteni tuloksia. Haluan nähdä DVD-hyllyn notkuvan elokuvia, huolimatta siitä kuinka paljon niiden satojen levyjen, muovikuorien, paperikansien ja kaikkien niiden valmistamien koneiden ylläpito on oikein maksanut ihmisille ja tuhonnut luontoa. Olenko nyt sitten se paljon kirottu babylonian lammas? Niin se kai on, ikävä kyllä.
Noh, viimeaikoina olenkin sitten näköttänyt töissä ja katsellut tv:stä muutaman leffan, muun muassa Green Milen ja Mona Lisa Smilen. Katsoin läpi myös Matrix kakkosen ja kolmosen, jotta saisin vähän motivaatiota jatkaa Neo-työtäni. Katseluseurana on ollut Nemo.
Ps. Mitekään asiaan liittymättä: pitäisikö tehdä Nemolle oma blogi? Lukisiko sitä kukaan?
 |
| Mutta eikö tämä olekin ihana! Yksi kahdeksasta ostoksesta :3 |
Piipahdin myös Suomalaisessa kirjakaupassa ja törmäsin sitten muutamaan hyvään kirjaan. Veljelleni löysin erittäin nasevan syntymäpäivälahjan ja hokasin äidilleni joululahjaksi Clint Eastwoodista kertovan kirjan sekä isäpuolelleni "101 scifi-elokuvaa, jotka sinun tulee nähdä"-pokkarin. Vaikuttaa siis siltä tämän vuoden joululahjojen teema on elokuvat. Vielä pitäisi tekaista lahjat parille kaverille, mutta heille olen todennäköisesti piirtämässä jotakin.
Vaikka joulu ei olekaan vielä lähimainkaan tulossa, minulla on tapanani hommata joululahjat hyvissä ajoin. Näin 1) vältän jouluruuhkan 2) saan tavarat kohtuuhintaan 3) ei tarvitse stressata joululahjoista. Toisaalta tapoihini kuuluu myös toivoa toisilta joululahjoja erityisaikaiseen. Tässäpä siis listaa, mitä minun mielisi saada:
- DVD:tä, esimerkiksi jokin seuraavista:
- American Beauty
- Antz
- Armageddon
- Bladerunner
- Melancholia
- MIBit
- Pulp Fiction
- Scott Pilgrim vs. the World
- Star Wars episode II ja III
- Splice
- Uhrilampaat
- lahjakortti Top Teniin tm. elokuvia myyvään kauppaan
- rahaa noin ylipäätään
- mitä tahansa mikä liittyy Ewan McGregoriin
- parempi videokamera (manuaalitarkennus, hyvä zoomi/macro, stabilisointimahdollisuus, hyvä akkukesto, kevyt/pieni, yhteensopiva koneen kanssa)
Eteenkin tuo uusi videokamera olisi tosi kutkuttava lahja, jos ei sitten joululahjaksi niin myöhemmin keväällä synttärilahjaksi. Merkistä en sikäli niinkään välitä, mutta juuri nettiä selatessani pari Canonin kameraa iski silmään. Esimerkiksi tämä on hinta-laatu -ominaisuuksiltaan todella hyvä, mutta sen sijaan tässä on huomattavasti enemmän siistejä ominaisuuksia, hintaa sillä on tosin edellistä kaksi kertaa enemmän.Voi voi, on se valinta niin vaikea.
Tässä luetellessa herää vain sellainen pieni omatunnon kolkutus, että tarvitsenko minä oikeasti uutta videokameraa? Vanha toimii ihan hyvin. Entä tarvitsenko minä ihan oikeasti lisää DVD:tä tai rahaa? Pientä syyllisyyttä siis on ilmassa, eteenkin kun nyt joulun alla rupeaa toivomaan, kirjoittamaan ylös, ostamaan ja saamaan joululahjoja. Milloin maailmastamme tuli niin materialistinen? Voiko siitä päästä eroon? Tai kysymys kuuluu, halutaanko siitä päästä eroon? Vaikka elokuvien ostamisessa taustalla onkin itse elokuva, eikä sen kannet tai levy, en voi kieltää ettenkö halua konkreettisesti nähdä ostosteni tuloksia. Haluan nähdä DVD-hyllyn notkuvan elokuvia, huolimatta siitä kuinka paljon niiden satojen levyjen, muovikuorien, paperikansien ja kaikkien niiden valmistamien koneiden ylläpito on oikein maksanut ihmisille ja tuhonnut luontoa. Olenko nyt sitten se paljon kirottu babylonian lammas? Niin se kai on, ikävä kyllä.
Noh, viimeaikoina olenkin sitten näköttänyt töissä ja katsellut tv:stä muutaman leffan, muun muassa Green Milen ja Mona Lisa Smilen. Katsoin läpi myös Matrix kakkosen ja kolmosen, jotta saisin vähän motivaatiota jatkaa Neo-työtäni. Katseluseurana on ollut Nemo.
 |
| HERP DERP. |
27. elokuuta 2011
Paljon elokuvia, mutta liian vähän aikaa tai rahaa
Pyöriskelin Finnkinon sivuilla ja listasin elokuvia, jotka tulisi tässä lähiaikoina nähdä. Tässä tulos:
- Hangover 2 (koska ykkösosa oli niin hyvä, ja veljeni kehui tätä kakkosta)
- Herra Popper ja Pingviinit (Jim Carrey!)
- Kaameat pomot (sillä tämä on kuulemma ihan onnistunut musta komedia)
- Pridemaids (koska joskus pitää irrotella höpönlöpön parissa)
- Rise of the Planet of the Apes (koska scifi ja alkuperäinen versio kiinnostavat)
- The Tree of Life (Pitt!)
Osan noista pääseekin katsomaan suhteellisen edullisesti, kun vielä syyskuun ajan on voimassa tuo lähinnä nuorille tarkoitettu "leffa buffetti", millä pääsee katsomaan leffoja kuuden tai kahdeksan euron hintaan. Sääli sikäli, että raha alkaa olla tiukilla, sillä muutin hiljattaen omilleni, ja opiskelijan budjetti kun nyt on mitä on. Vähällä ei kuitenkaan päästä, sillä tässä on sitten elokuvat, jotka haluan nähdä, jahka ne tulevat teattereihin:
- The Avengers (supersankareita!)
- Cowboys & Aliens (Harrison Ford! Daniel Graig!)
- Johnny English Reborn (koska ykkönenkin on nähty, niin pitäähän se kakkonenkin katsoa)
- Sherlock Holmes 2
Edellisistä eteenkin tuo The Avengers on sellainen, joka on ehdottomasti nähtävä, sillä rakastan supersankarieokuvia. Lisäksi ajatus siitä, että yhdessä elokuvassa on kerrankin useampi supersankari, on todella mielenkiintoinen ja odotan innolla kuinka se tulee toteutumaan. Ja mikä parasta, Samuel L. Jackson on mukana.
Viimeaikoina on tullut katsottua paljon elokuvia ihan laidasta laitaan. Eilen televisiosta tuli Babel ja American Beauty, josta eteenkin jälkimmäinen oli erittäin koskettava ja kaikinpuolin loistava elokuva. Veljeni kanssa katsastin muutama päivä takaperin I love you, Philipp Morris, Lazzun kanssa Terminatorin ja hengasin myös pitkästä aikaa ala-asteaikaisen kaverini Kein kanssa. Katsottiin meille molemmille erittäin nostlaginen elokuva, eli Ace Ventura 2: Luonto Kutsuu. Nyt suuri halu olisi katsastaa esimerkiksi Splice sekä Black Swan, jonka katseluhalu senkun yltyi, kun noin viikko sitten katsoin Portmanilta Other Boleyn Girlin.
Tsekkasin myös listaa muistivihossani, jossa luki elokuvia, jotka pitäisi hommata DVD:lle. Se näytti tälläiseltä:
- Cube
- Bruce - taivaanlahja
- Full Metal jacket
- Harry Potter 1-5
- Kellopeliappelsiini
- Pan's Labyrinth
- Platoon
- Prinsessa Mononoke
- Pulp Fiction
- Saw 1
- Splice
- Spider-man 2 ja 3
- Star Wars 2, 3
- Uhrilampaat
- X-men 3 ja First Class
Tässä kohden on vain pakko tuumata, että meikäläisella on liian paljon elokuviin liittyviä mielihaluja, mutta aivan liian vähän aikaa, eteenkin nyt, kun pääsen aloittamaan työt kulttuuriassistentti-/graafikkoharjoittelijana. Töistä saa rahaa, mutta eipä siitä paljon jää jäljelle yhtiövastikkeen, tv-lupamaksujen, sähkön/veden maksamisen sekä ruoan ostamisen jälkeen. Syvä huokaus, ei voi muuta sanoa.
- Hangover 2 (koska ykkösosa oli niin hyvä, ja veljeni kehui tätä kakkosta)
- Herra Popper ja Pingviinit (Jim Carrey!)
- Kaameat pomot (sillä tämä on kuulemma ihan onnistunut musta komedia)
- Pridemaids (koska joskus pitää irrotella höpönlöpön parissa)
- Rise of the Planet of the Apes (koska scifi ja alkuperäinen versio kiinnostavat)
- The Tree of Life (Pitt!)
Osan noista pääseekin katsomaan suhteellisen edullisesti, kun vielä syyskuun ajan on voimassa tuo lähinnä nuorille tarkoitettu "leffa buffetti", millä pääsee katsomaan leffoja kuuden tai kahdeksan euron hintaan. Sääli sikäli, että raha alkaa olla tiukilla, sillä muutin hiljattaen omilleni, ja opiskelijan budjetti kun nyt on mitä on. Vähällä ei kuitenkaan päästä, sillä tässä on sitten elokuvat, jotka haluan nähdä, jahka ne tulevat teattereihin:
- The Avengers (supersankareita!)
- Cowboys & Aliens (Harrison Ford! Daniel Graig!)
- Johnny English Reborn (koska ykkönenkin on nähty, niin pitäähän se kakkonenkin katsoa)
- Sherlock Holmes 2
Viimeaikoina on tullut katsottua paljon elokuvia ihan laidasta laitaan. Eilen televisiosta tuli Babel ja American Beauty, josta eteenkin jälkimmäinen oli erittäin koskettava ja kaikinpuolin loistava elokuva. Veljeni kanssa katsastin muutama päivä takaperin I love you, Philipp Morris, Lazzun kanssa Terminatorin ja hengasin myös pitkästä aikaa ala-asteaikaisen kaverini Kein kanssa. Katsottiin meille molemmille erittäin nostlaginen elokuva, eli Ace Ventura 2: Luonto Kutsuu. Nyt suuri halu olisi katsastaa esimerkiksi Splice sekä Black Swan, jonka katseluhalu senkun yltyi, kun noin viikko sitten katsoin Portmanilta Other Boleyn Girlin.
Tsekkasin myös listaa muistivihossani, jossa luki elokuvia, jotka pitäisi hommata DVD:lle. Se näytti tälläiseltä:
- Cube
- Bruce - taivaanlahja
- Full Metal jacket
- Harry Potter 1-5
- Kellopeliappelsiini
- Pan's Labyrinth
- Platoon
- Prinsessa Mononoke
- Pulp Fiction
- Saw 1
- Splice
- Spider-man 2 ja 3
- Star Wars 2, 3
- Uhrilampaat
- X-men 3 ja First Class
 |
| Vahtaan budjettiani tästä eteenpäin tällä ilmeellä. |
Tässä kohden on vain pakko tuumata, että meikäläisella on liian paljon elokuviin liittyviä mielihaluja, mutta aivan liian vähän aikaa, eteenkin nyt, kun pääsen aloittamaan työt kulttuuriassistentti-/graafikkoharjoittelijana. Töistä saa rahaa, mutta eipä siitä paljon jää jäljelle yhtiövastikkeen, tv-lupamaksujen, sähkön/veden maksamisen sekä ruoan ostamisen jälkeen. Syvä huokaus, ei voi muuta sanoa.
15. elokuuta 2011
"I'm fiercely proud to be Scottish."
Movie Monday haastoi kirjoittamaan lempi näyttelijästään. Vanhanajan karisman omaavat Ian McKellen, Samuel L. Jackson ja Liam Neeson ovat lemppareitani vanhemmasta näyttelijäpuolesta, kaunein ääni on ehdottomasti Alan Rickmanilla. Naisista Natalie Portman on ehdoton suosikkini, ja hottismiesten puolelta täytyy myöntää että Brad Pitt vie ja lujaa. Yksi kuitenkin nousee ehdottomasti ylitse muiden.
Skotti-hurmuri Ewan McGregor on ollut minulle jo kauan sellainen näyttelijä, jonka työstä olen lähes poikkeuksetta pitänyt. Hän on tehnyt hyvin paljon erilaisia rooleja, aina jedi-soturista päättäväiseen romantikkoon ja siitä kieroon pappiin. Roolit ovat olleet paikoin erittäin vaativiakin, mutta hän on selviytynyt niistä todella hyvin, jopa kriitikoiden mielestä. (Mitä nyt lukuunottamatta muutamia valopäitä, jotka sanovat Ewanin olevan luotu vain tietyntyyppisiin rooleihin. Eivätkös kaikki näyttelijät loppujenlopuksi ole?) Kaunis sekä sointuva ääni, sopusuhtainen ulkonäkö ja tasaisen hyvä näyttelijäntyö ovat McGregorin etuja. Tähän väliin onkin pakko hehkuttaa, että Ewan on mielestäni yksi parhaimman näköisiä mieshenkilöitä ikinä. Henkilö, joka kykenee olemaan samaan aikaan söpö, mutta miehekäs, on minusta kaikkein paras ulkonäöllinen puoli vastakkaisessa sukupuolessa. Nami.
 |
| Kaksi arvausta kumpaa maistaisin ensin: suklaalevyä vai sietämättömän suloista Ewania? |
Myös McGregorin esittämät hahmot ovat jotenkin jääneet minulle päähän, nimenomaan Ewanin itsensä, ei välttämättä itse hahmon takia (vaikka nekin ovat toki mielenkiintoisia). Esimerkiksi Big Fishin Edward Bloom voisi olla rasittava hahmo koppavuudessaan ja jääräpäisyydessään, mutta Ewanin näyttelemänä hän on aivan tavattoman suloinen ja humoristinen tapaus.
Ensi kosketukseni Ewan McGregoriin tuli luonnollisesti Star Warssien kautta. Tässä kohden näyttelijä itse varmaan kiroaisi minut syvimpään helvettiin, sillä kaikkein vähiten hän haluaisi olla muistettu "sen nuoremman Obi-wanin roolista" (mikä oli yksi syy, miksi herra sairastuikin masennukseen ja alkoholismiin). Mutta olkoon, myönnän tämän suuren syntini, ja jopa sen, että uusia McGregor-leffoja katsoessani tulee aina heitettyä "hei, kato, se on Obi-wan vapaalla jedihommista" -tyylistä vitsiä. Anteeksi siis, herra McGregor, olen pahoillani, voinko vielä saada nimikirjoituksenne?
 | ||
| My heart just broke. Nope. |
Tosiaan, homma pyörähti käyntiin SW: episode ykkösellä sekä puhtaalla fyysisellä ihailulla: "Opivan on niin sötö!" Ajan kuluessa siirrytiin sitten episode kakkoseen, jossa puolestaan Hayden Christensen sai fyysistä ihailua osakseen, kun taas Ewania seurasin jo vähän harjaantuneella silmällä. Vuotta eteenpäin tielle osui loistava yksi lempparidraamoistani eli Big Fish ja siitä vuosi, niin trilleri The Island. Kertaakaan Ewan ei työllään pettänyt, vaan hoiti roolinsa kunnialla. Kaunis englannin ääntäminen, yleisesti hyvä ulkonäkö ja kiinnostavat roolihahmot vetivät minut lähes poikkeuksetta mukaansa. Skottimurteeseen pääsin tutustumaan Ewanin ensimmäisen isomman työn eli Trainspottingin kautta, ja pian myös Ewanin lauluääni tuli minulle tutuksi Moulin Rougessa. Ja voi jumalauta, se oli kaunista kuunneltavaa.Miksi juuri Ewan McGregor? Paha sanoa. Voisin helposti pistää sen ulkonäön piikkiin, mutta asia ei todellakaan ole niin yksinkertainen. Yksinkertaisesti hänessä vain on se jokin, joka saa minut aina ilahtumaan, elämään ja olemaan mukana McGregorin esittämissä hahmoissa, sekä toivomaan hänelle myös ihmisenä pelkkää hyvää. En ole mikään kummoinen fanityttöilijä, enkä tiedä Ewanista oikeastaan juuri tuon taivaallista, mutta pakko myöntää, että haluaisin tietää ja oppia tuntemaan häntä paremmin, vaikka sitten pelkkiä artikkeleita lukemalla tai elokuvia katsomalla. Pitäisi kai ostaa enemmän hänen elokuviaankin, tällä hetkellä omistan vain jonkun neljä tai viisi.
Nyt viime aikoina Ewanille olen tehnyt tribuuttia muun maussa katsomalla Big Fishin ja ostamalla I Love you, Philipp Morrisin. Että kyllä nyt on sydän läpättänyt ihastuksesta.
Ewan-triviaa:
- 175cm pitkä
- kehno näkö, lyhytnäköinen
- harrastaa moottoripyöräilyä, tehnyt menopelillä jopa maailmanympärysmatkan
- toimii Unicefissa lähettiläänä
- voittanut yli tusinan erinäisiä palkintoja mm. Emmyn ja Golden Glopen
- on mm. Jude Lawn ja Colin Farrelin hyvä ystävä
- meinattiin valita Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kiroukseen William Turneriksi, Casino Royaleen James Bondiksi ja The Beachiin Leonardo DiCaprion paikalle
Ewan-leffat, jotka on vielä nähtävä:
- Beatrix Potter
- Deception
- Emma
- Enkelit ja Demonit
- Epätavallista elämää
- Ghost Writer
- Isku Mogadishuun
- Nuori Adam
- Perfect Sense
- Scenes of a Sexual Nature
- Shallow Grave
- Stay
- Vähät rakkaudesta
- Yövartija
9. elokuuta 2011
Oikeasti karmiva elokuva
Puhun nyt viikonloppuna tulleesta Pan's Labyrinthistä (esp. el Laberinto del Fauno). Helsingin Sanomat antoi sille viisi tähteä, enkä ihmettele miksi. Se on teemallisesti (eskapismi/todellisuus, epätoivo, sota), visuaalisesti (oscari mm. maskeerauksesta) ja näyttelijällisesti liki täydellinen elokuva, puhumattakaan musiikeista. Muchos gracias, ja silleen.
Sikäli jännä juttu, että tykästyin jo ensinäkemältä tähän leffaan (mikä oli noin reilu vuosi sitten, kun sain DVD:n lainaksi tädiltäni). En välitä kauhuelokuvista, sillä ne ovat minusta epäuskottavia ja täten surkuhupaisia. En kummemmin pidä fantasiaelokuvistakaan, ehkä vähän saman jutun takia. Kuitenkin Pan's Labyrinth on omalla surrealistisella tavallaan uskottava ja täten karmiva. Todellisuus ja fantasiamaailma kietoutuvat hienosti yhteen, limittyvät ja sekoittuvat toisiinsa. Kierolla tavalla julma fantasiamaailma kuitenkin näyttäytyy todellisuutta parempana. Se on paikka, jonne haluaa paeta, kun muutakaan ei ole.
Tarinan keskiössä on eskapistinen pikkutyttö Ofelia, joka törmää harhailuretkillään salaperäiseen fauniin, joka kertoo tytön olevan salaisen fantasiamaailman kauan kadoksissa ollut prinsessa. Ennen paluutaan, tytön on kuitenkin todistettava olevansa kuolematon läpäisemällä kolme enemmän tai vähemmän vastenmielistä tehtävää. Miljöönä on espanjan sisällissodan jälkeinen epätoivo ja kurjuus, jonka ruumiillistumana toimii Ofelian julma ja väkivaltainen isäpuoli, kapteeni Vidal. Kapteeni onkin mielestäni yksi elokuvahistorian raivostuttavimmista ja vastenmielisimmistä elokuvapahiksista. Ei kyllä käy yhtään sääliksi koko kaveria.
 | ||
| Herra kapteenilla tuntuu olevan suuria väkivaltapatoutumia, jotka on hyvä purkaa viattomiin. |
 |
| I can see you! :) |
Heikkohermoisille voi tulla tosin hankalaa pitää elokuvan aikana lounas sisällään. Genreltään Pan's Labyrinth on fantasiakauhua, erittäin onnistunut sellainen, sillä se nostaa niskakarvat pystyyn jopa minulla, mikä on mielestäni aikamoinen saavutus, sillä olen loppujen lopuksi melko kyyninen (lue: elitistinen) katsoja. Esimerkiksi kohtaus, jossa Ofelia pakenee oksettavan rumaa ihmissyöjäotusta on yksi karmeimpia kohtauksia, joita olen eläessäni nähnyt. Jos olisin nähnyt kohtauksen yhtään nuorempana, olisin saanut traumat. Ihan totta. Ensimmäisen kerran kohtauksen nähtyäni olin lievästi sanoen paska jäykkänä. Nytkin teki tiukkaa etten yökkäillyt elokuvan aikana, sillä se oli sanalla sanoen niin kuvottavaa katsottavaa. Hyvällä tavalla kuitenkin.
Pan's Labyrinth on haasteellinen, mutta mielenkiintoinen. Se on oksettava, ruma, inhorealistinen ja karmiva, mutta samalla kiehtova ja kaunis. Se on upea kokonaisuus, jota voin suositella kaikille elokuvien ystäville. Tosin en herkkävatsaisille.
Käytiin parisen viikkoa sitten äidin ja veljen kanssa Tukholmassa. Ostin vanhasta kaupungista pari animu-DVD:tä (Ghost in the Shell, Jin-Roh). Lisäksi hommasin Han Solo -wobbleheadin, älkää kysykö miksi. Se oli vain niin hemmetin suloinen (ks. kuva vasemmalla). Rahaa meni kaikenkaikkiaan sellainen parisenkymmentä kruunua (n. 20e). Kauppa, josta kävin krääsäni ostamassa oli törkeän monipuolinen ja elokuva/sarjakuvanörtille varsinaista silmänkarkkia. Putiikki vastaisi Suomen Fantasiapelejä, mutta oli huomattavasti tätä laajempi ja visuaalisesti mukavampi ostospaikka.
Omien videoeditointiprojektien puolella on myös säpinää. Sain väsättyä Fight Clubille tribuuttivideon ja työstän parhaillani Disney- ja muille piirretyille elokuville vastaavaa. Nämä on molemmat löydettävissä Youtube accountiltani, nimimerkkinihän on siis sama kuin täälläkin eli Valkoinenhai. Tuon Disney-tribuutin laitan varmaan myös tänne jahka saan sen valmiiksi.
Lisäksi suunnitelmissa on tehdä taas yksi animevideo, aiheena tällä kertaa suru ja itku. Mikä kuitenkin tuo erilaisuutta tähän projektiin on uusi editointiohjelmani: Sony Vegas Pro 10. Jeps, olen salamyhkäisesti ja hiljaa hommannut sellaisenkin, ja ah, se on loistava ohjelma. On se HD vain niin seksikästä.
18. heinäkuuta 2011
Inspiraatiota pukkaa
Kävin Oddjobin kanssa katsomassa Melancholian. Itselleni se oli siis toinen kerta kyseistä rainaa katsomassa, ja perkule, oli se edelleenkin todella hyvä elokuva. Nyt olen varma, että se on saatava myöhemmin DVDlle, ja samaten olen varma, että se on yksi parhaimmista 2011 tehdyistä leffoista. Kuka tietää, jos sillä riittäisi aineksia Oscarinkin voittamiseen.
Kävin viikonloppuna Finncon-Animeconissa Turussa, ja kotimatkalla pistäydyimme huoltoasemalla. Jäätelön oheella äkkäsin DVD-hyllykössä Mr. Bean -leffoja, kaksi samoissa kuorissa: Äärimmäinen Katastrofielokuva ja Lomalla. Päätin sitten ostaa ne itselleni, vaikka paketti olikin aika kallis (muistaakseni kahdeksan euroa). Pidän kuitenkin paljon Mr. Beanista nostalgisessa mielessä, ja täytyy myöntää, että ensimmäinen Bean-leffa oli yksi lapsuuteni kulutetuimmista näytellyistä elokuvista. Iskeehän se minuun yhä edelleenkin. Näin tästä puhuen, Movie Mondayssa oli aiheena lapsuuden elokuva, joten ehkäpä tekisin aiheeseen liittyen postauksen juuri tästä Mr. Bean-leffasta.
Mistä kuitenkin piti puhumani, oli juuri Melancholiasta kotiin tullessani alkanut inspiraatio, joka kehittyi ihan puhtaaksi, konkreettiseksi ideaksi. Sain nimittäin nopean päähänpiston, että voisin tehdä trailerin omasta Miraa-sarjakuvastani uudella kamerallani, jahka se on saatu ostettua. En ole aikaisemmin nimittäin väsännyt traileria, tai ylipäätään tehnyt kokonaan puhtaasti omasta materiaalista tehtyä julkaisukelposta videota. Nyt ajattelinkin, että traileri voisi olla turvallinen ja toisaalta visuaalisesti ja teknisesti mukava toteuttaa.
Koska olen nopea suunnittelemaan ja visualisoimaan, sain heti päähäni ajatuksen tietyistä kohtauksista ja trailerissa kuuluvista quoteista. Innostuin myös ajattelemaan, kuka tutuistani näyttelisi kutakin sarjakuvani hahmoa. Tässä törmäsinkin ongelmaan hahmojen ulkonäköön, ne kun tuppaavat olemaan japanilaisia. Tässä sovelsinkin idean siten, että nimet ja hahmojen ulkonäkö muutettaisiin länsimaiseen muotoon, joko suomalaiseen tai englantilaiseen. Kagami voisi olla suomalaiselta nimeltään Mira, Koichi taas Kosti tai Kauko ja niin edelleen.
Jotta immeiset ymmärtäisivät millaisesta trailerista on kysymys, supistan (ikävä kyllä) mangatyylisen sarjakuvani idean lyhyesti näin: päähenkilö Kagami lähetetään Skotlantiin ongelmanuorten laitokseen vieroitukseen. Tuolla tämä kiihkeä ja itsepintainen nuori neiti kohtaa viileän ja vaikeasti lähestyttävän Koichin (johon tämä ihastuu, tosin pitää sen omana tietonaan) ja hennon saksalaistyttö Evan. Eräänä yönä, nuorten ollessa pihalla suorittamassa laitoksen heille langettamaa rangaistusta, joukko mystisiä miehiä tarjoaa nuorille tilaisuuden paeta laitoksesta. Tähän suostutaan sen kummempia ajattelematta ja matka käy laivalla kohti etelää. Perillä nuoret joutuvat sen kummempaa syytä tietämättä etsimään saarelta peilin tai lasin palasta. Hitaasti, mutta varmasti, Kagami alkaa saada selville miesten ja näiden muodostaman Järjestön suunnitelmia. Jännitystä, toimintaa ja tietenkin nuorten suhdesoppaa on siis tarjolla. Ja tietenkin tarinan loppupuolella törkeän siisti räjähdys ja karmaiseva päätös.
No niin. Tein siis tämännäköisen storyboardin trailerista. Kuvaa ei saa klikkaamalla suuremmaksi, joten teen lyhyehkön sepityksen kustakin kuvasta.
1) Sisään feidaus, kuvassa Kagamin hahmo silhuettina ikkunaa vasten. Kamera liikkuu hitaasti vasemmalta oikealle. Taustalla Kagamin ääni: "Jos olisin tiennyt, en olisi antanut sen mennä niin pitkälle."
2) Kuva siirtyy Kagamin käteen lasia vasten, ikkunasta näkee hämärästi ulos. Taustalla ääni: "Olisin halunnut sen kaiken olevan selkeää ja suoraviivaista. Mutta nyt kun koetan kerätä kasaan särkyneitä palasia, jotka nekin ovat himmeitä--"
3) "En näe totuutta. Ja se pelottaa." Kuva Kagamin varjossa olevista kasvoista profiilissa. Kamera liikkuu oikealta vasemmalle ja tummuu mustaksi.
4) "Pelottaa." Musta kuva, lievä kaiku äänessä.
5) Teksti keskellä "perustuen (nimeni):n sarjakuvaan", liikkuu hitaasti poispäin kamerasta, katoaa
6) Humahdusääni, kaksi miestä pitelee vihaista Kagamia käsissään, kuva liikkuu hitaasti kohti. Miehen ääni taustalla: "Tyttärenne on vakavasti addiktoitunut huumeisiin."
7) Nopeasti leikatut pätkät, joissa Kagami huutaa, mäiskii tavaroita. Hitaampi kuva kokaiinipussista.
8) Mies rusehtavassa valossa päydän ääressä sanoo: "Voimme kuitenkin tarjota hänelle mahdollisuuden:"
9) Kuva kulkee alhaalta ylös, näyttää muurin takana olevan rakennuksen. Miehen ääni: "Vieroituslaitos."
10) Kuva aluksi Kagamissa siirtyy Koichiin. "Täällä on siis helppo elää?" "Kyllä silloin, kun on toimintaa ja muuta sellaista."
11) Slow-motion -kuva Kagamin ja Evan katsekontaktista ruokalassa, veteen pulahtaminen, uinti...
12) Koichin ääni taustalla: "Mutta kun olet ihan yksin omien ajatustesi kanssa..." Kagami peilin edessä pahoinvoivana, unipätkää ynnä muuta nopeasti leikaten.
13) Koichin ääni taustalla: "Niin silloin ei ole helppoa." Kagamin pelokkaat kasvot/silmät, kylmä hiki otsalla, katsoo lievästi ylöspäin.
14) Ruoska/keppi osuu niin ikään kameraan, kova mäiskähdysääni.
15) Hahmo hyppää tyylikkäästi alas muurilta mäiskähdyksen saattelemana.
16) Kagami muiden nuorten riveistä: "Kuka sinä olet?"
17) Lähikuva miehestä: "Vapautan teidät."
18) Valkoinenhai Production's esittää... -teksti ilmestyy taas hitaasti loitoten
19) Laiva, joka seilaa kohti aavaa merta, aamurusko
20) Teksti taas loitoten, tällä kertaa nopeasti: "...kohtalokkaan matkan..."
21) Kagamin kateellinen katse, klippi siirtyy Evaan ja Koichin käteen, joka kiertyy tämän ympärille suojelevasti. Taustalla Evan herkkä ääni: " Onko tämä edes oikea valinta?"
22) "Mysteereiden"-teksti mustalla taustalla, loittonee nopeasti
23) Rivi nuoria marssii viidakossa, nopea klippi peilin palasta Kagamin kädessä. Taustalla ääni: "ne suunnittelee jotain suurta ja pelottavaa."
24) "Ja itsensä äärelle"-teksti mustalla pohjalla, loittonee nopeasti kamerasta
25) Nopeasti tihenevä leikkaus (musiikin mukaisesti), sisältää klipit itkevästä Evasta, vihaisesta Koichista, Kagami kiepahtaa ympäri dramaattisesti, juoksemista, aseita tähdätään kohti jne.
26) Kagami huutaa: "Valehtelija!" Huuto kuuluu vielä siitä eteenpäin yhä tihenevässä leikkaustahdissa. Ei-huuto, joka vilahtaa myös klipeissä.
27) Äärimmilleen tihentynyt leikkaus pysähtyy slow-mo -kuvaan, jossa valkea/kalpea Kagamin alaston kaksoisolento, mutta pitkillä hiuksilla. Taustalla pilviä, taivasta. Kuva tummuu hitaasti mustaksi.
28) Tyylikäs Miraa-teksti, joka ilmestyy palapalalta hitaasti. Mahdollisesti taustalla putoavia peilin palasia, jotka heijastavat Miraa-tekstiä tai jotain muuta elementtiin liittyvää.
En tiedä jääkö tämä trailerin tekeminen puhtaaksi ideaksi vai olenko oikeasti toteuttamassa sen. Jos saan kuitenkin tarpeeksi näyttelijöitä lähipiiristäni (ilmoittautua saa), aikaa, jaksamista sekä teknistä taitoa esimerkiksi taustamusiikin, noiden tekstien tekemiseen (Movie Maker kun ei sovi tuohon ollenkaan), niin mikäpäs siinä, ei muuta kuin kamerat vain rullaamaan!
Kävin viikonloppuna Finncon-Animeconissa Turussa, ja kotimatkalla pistäydyimme huoltoasemalla. Jäätelön oheella äkkäsin DVD-hyllykössä Mr. Bean -leffoja, kaksi samoissa kuorissa: Äärimmäinen Katastrofielokuva ja Lomalla. Päätin sitten ostaa ne itselleni, vaikka paketti olikin aika kallis (muistaakseni kahdeksan euroa). Pidän kuitenkin paljon Mr. Beanista nostalgisessa mielessä, ja täytyy myöntää, että ensimmäinen Bean-leffa oli yksi lapsuuteni kulutetuimmista näytellyistä elokuvista. Iskeehän se minuun yhä edelleenkin. Näin tästä puhuen, Movie Mondayssa oli aiheena lapsuuden elokuva, joten ehkäpä tekisin aiheeseen liittyen postauksen juuri tästä Mr. Bean-leffasta.
Mistä kuitenkin piti puhumani, oli juuri Melancholiasta kotiin tullessani alkanut inspiraatio, joka kehittyi ihan puhtaaksi, konkreettiseksi ideaksi. Sain nimittäin nopean päähänpiston, että voisin tehdä trailerin omasta Miraa-sarjakuvastani uudella kamerallani, jahka se on saatu ostettua. En ole aikaisemmin nimittäin väsännyt traileria, tai ylipäätään tehnyt kokonaan puhtaasti omasta materiaalista tehtyä julkaisukelposta videota. Nyt ajattelinkin, että traileri voisi olla turvallinen ja toisaalta visuaalisesti ja teknisesti mukava toteuttaa.
Koska olen nopea suunnittelemaan ja visualisoimaan, sain heti päähäni ajatuksen tietyistä kohtauksista ja trailerissa kuuluvista quoteista. Innostuin myös ajattelemaan, kuka tutuistani näyttelisi kutakin sarjakuvani hahmoa. Tässä törmäsinkin ongelmaan hahmojen ulkonäköön, ne kun tuppaavat olemaan japanilaisia. Tässä sovelsinkin idean siten, että nimet ja hahmojen ulkonäkö muutettaisiin länsimaiseen muotoon, joko suomalaiseen tai englantilaiseen. Kagami voisi olla suomalaiselta nimeltään Mira, Koichi taas Kosti tai Kauko ja niin edelleen.
Jotta immeiset ymmärtäisivät millaisesta trailerista on kysymys, supistan (ikävä kyllä) mangatyylisen sarjakuvani idean lyhyesti näin: päähenkilö Kagami lähetetään Skotlantiin ongelmanuorten laitokseen vieroitukseen. Tuolla tämä kiihkeä ja itsepintainen nuori neiti kohtaa viileän ja vaikeasti lähestyttävän Koichin (johon tämä ihastuu, tosin pitää sen omana tietonaan) ja hennon saksalaistyttö Evan. Eräänä yönä, nuorten ollessa pihalla suorittamassa laitoksen heille langettamaa rangaistusta, joukko mystisiä miehiä tarjoaa nuorille tilaisuuden paeta laitoksesta. Tähän suostutaan sen kummempia ajattelematta ja matka käy laivalla kohti etelää. Perillä nuoret joutuvat sen kummempaa syytä tietämättä etsimään saarelta peilin tai lasin palasta. Hitaasti, mutta varmasti, Kagami alkaa saada selville miesten ja näiden muodostaman Järjestön suunnitelmia. Jännitystä, toimintaa ja tietenkin nuorten suhdesoppaa on siis tarjolla. Ja tietenkin tarinan loppupuolella törkeän siisti räjähdys ja karmaiseva päätös.
No niin. Tein siis tämännäköisen storyboardin trailerista. Kuvaa ei saa klikkaamalla suuremmaksi, joten teen lyhyehkön sepityksen kustakin kuvasta.
2) Kuva siirtyy Kagamin käteen lasia vasten, ikkunasta näkee hämärästi ulos. Taustalla ääni: "Olisin halunnut sen kaiken olevan selkeää ja suoraviivaista. Mutta nyt kun koetan kerätä kasaan särkyneitä palasia, jotka nekin ovat himmeitä--"
3) "En näe totuutta. Ja se pelottaa." Kuva Kagamin varjossa olevista kasvoista profiilissa. Kamera liikkuu oikealta vasemmalle ja tummuu mustaksi.
4) "Pelottaa." Musta kuva, lievä kaiku äänessä.
5) Teksti keskellä "perustuen (nimeni):n sarjakuvaan", liikkuu hitaasti poispäin kamerasta, katoaa
6) Humahdusääni, kaksi miestä pitelee vihaista Kagamia käsissään, kuva liikkuu hitaasti kohti. Miehen ääni taustalla: "Tyttärenne on vakavasti addiktoitunut huumeisiin."
7) Nopeasti leikatut pätkät, joissa Kagami huutaa, mäiskii tavaroita. Hitaampi kuva kokaiinipussista.
8) Mies rusehtavassa valossa päydän ääressä sanoo: "Voimme kuitenkin tarjota hänelle mahdollisuuden:"
9) Kuva kulkee alhaalta ylös, näyttää muurin takana olevan rakennuksen. Miehen ääni: "Vieroituslaitos."
10) Kuva aluksi Kagamissa siirtyy Koichiin. "Täällä on siis helppo elää?" "Kyllä silloin, kun on toimintaa ja muuta sellaista."
11) Slow-motion -kuva Kagamin ja Evan katsekontaktista ruokalassa, veteen pulahtaminen, uinti...
12) Koichin ääni taustalla: "Mutta kun olet ihan yksin omien ajatustesi kanssa..." Kagami peilin edessä pahoinvoivana, unipätkää ynnä muuta nopeasti leikaten.
13) Koichin ääni taustalla: "Niin silloin ei ole helppoa." Kagamin pelokkaat kasvot/silmät, kylmä hiki otsalla, katsoo lievästi ylöspäin.
14) Ruoska/keppi osuu niin ikään kameraan, kova mäiskähdysääni.
15) Hahmo hyppää tyylikkäästi alas muurilta mäiskähdyksen saattelemana.
16) Kagami muiden nuorten riveistä: "Kuka sinä olet?"
17) Lähikuva miehestä: "Vapautan teidät."
18) Valkoinenhai Production's esittää... -teksti ilmestyy taas hitaasti loitoten
19) Laiva, joka seilaa kohti aavaa merta, aamurusko
20) Teksti taas loitoten, tällä kertaa nopeasti: "...kohtalokkaan matkan..."
21) Kagamin kateellinen katse, klippi siirtyy Evaan ja Koichin käteen, joka kiertyy tämän ympärille suojelevasti. Taustalla Evan herkkä ääni: " Onko tämä edes oikea valinta?"
22) "Mysteereiden"-teksti mustalla taustalla, loittonee nopeasti
23) Rivi nuoria marssii viidakossa, nopea klippi peilin palasta Kagamin kädessä. Taustalla ääni: "ne suunnittelee jotain suurta ja pelottavaa."
24) "Ja itsensä äärelle"-teksti mustalla pohjalla, loittonee nopeasti kamerasta
25) Nopeasti tihenevä leikkaus (musiikin mukaisesti), sisältää klipit itkevästä Evasta, vihaisesta Koichista, Kagami kiepahtaa ympäri dramaattisesti, juoksemista, aseita tähdätään kohti jne.
26) Kagami huutaa: "Valehtelija!" Huuto kuuluu vielä siitä eteenpäin yhä tihenevässä leikkaustahdissa. Ei-huuto, joka vilahtaa myös klipeissä.
27) Äärimmilleen tihentynyt leikkaus pysähtyy slow-mo -kuvaan, jossa valkea/kalpea Kagamin alaston kaksoisolento, mutta pitkillä hiuksilla. Taustalla pilviä, taivasta. Kuva tummuu hitaasti mustaksi.
28) Tyylikäs Miraa-teksti, joka ilmestyy palapalalta hitaasti. Mahdollisesti taustalla putoavia peilin palasia, jotka heijastavat Miraa-tekstiä tai jotain muuta elementtiin liittyvää.
En tiedä jääkö tämä trailerin tekeminen puhtaaksi ideaksi vai olenko oikeasti toteuttamassa sen. Jos saan kuitenkin tarpeeksi näyttelijöitä lähipiiristäni (ilmoittautua saa), aikaa, jaksamista sekä teknistä taitoa esimerkiksi taustamusiikin, noiden tekstien tekemiseen (Movie Maker kun ei sovi tuohon ollenkaan), niin mikäpäs siinä, ei muuta kuin kamerat vain rullaamaan!
9. heinäkuuta 2011
Kaunis mies, kaunis maailmanloppu
Ennen kuin rupean säätämään yhtään mitään, tahdon ilmoittaa, että olen löytänyt unelmieni miehen. Flynn Ryder uusimmasta Disneyn animaatiosta Tangledista (suom. Kaksin karkuteillä) on sanalla sanoen upein disney-mies, jonka rinnalla kaikki prinssi philipit, aladdinit ja muut hottismiehet kalpenevat. Kuka nyt ei hurmaantuisi hauskasta, komeasta ja hieman höpsöstä rosmosta. Aivan, sitähän minäkin. Itse olin ainakin jostain syystä aivan pyörryksissä elokuvan alkupuolen kohtauksessa, jossa Tähkäpää ja Flynn tapaavat toisensa ensimmäisen kerran. Tajuton Ryder oli yksinkertaisesti syötävän suloinen tapaus. Pienempi kuin kolme.
Lyhyesti tiivistettynä Tangled on 2000-luvun parhaimpia Disney-animaatioita. Krafiikka (ah, hiuksia ja värikylläisyyttä!) on nättiä, hahmot suloisia (kameleontti ja hevonen!) ja mieleenpainuvia, huumori oikeasti toimivaa ("why is she smiling at me?") ja musiikit kauniita ("and at last I see the light!"). Mitä muuta toimivalta Disney-leffalta voi toivoa? Niinpä, eipä juuri muuta. Suosittelen tätä kyllä erittäin lämpimästi kaikille Disneyn, romantiikan ja huumorin ystäville. Mutta nyt kunnon arvosteluun eli vähän aikaan sitten leffateattereiin ilmestyneeseen Melancholiaan.
Tarina kertoo nuoresta naisesta Justinesta ja tämän sisaresta Clairesta. Tarina lähtee liikkeelle Justinen hääjuhlista, päivästä, jolloin jokaisen naisen tulisi olla onnensa kukkuloilla. Justine kuitenkin hymyilee väkinäisesti juhlaväelle, pakoilee väkijoukkoa yksinäiselle ajelulle golf-kentälle ja lukittautuu huoneeseensa kylpyyn. Hän sairastaa masennusta. Justinen sisar puolestaan taistelee omien pulmiensa parissa, koettaen kuitenkin olla nuoremmalle sisarelleen tuki ja turva, jota hän tarvitsee. Draaman taustalla pyörii scifistinen katastrofi: Melancholia-niminen planeetta uhkaa törmätä maahan.
Elokuva alkaa uskomattoman kauniilla taiteellisella kuvauksella (ks. kuvat ylhäällä). Äärimmäinen slow-motion, surumielinen orkesterimusiikki ja upeat avaruusklipit ovat erittäin jylhä ja visuaalisesti nautittava näky. Vaihdos tästä elokuvan vääjäämättömän surullisesta lopusta siirtyy taaksepäin aikaan, jolloin maailmanloppu on vielä kaukana. Tämä näkyy kätevästi kameran liki käsivaraisena kuvauksena. Ylipäätään elokuva kikkailee visuaalisesti erittäin paljon, itsekin huomasin pari taideviittausta, mm. Gustav Klimtiä sekä Sir John Everett Millaisin Ofelia-teoksen. Näin Ofeliasta ohimennen, se on todella kaunis teos, joka on melankoliassaan ja kuolemanläheisyydessään kiehtonut ja pelottanut minua samaan aikaan.
Coincidence? I think not.
Omassa elämässäni olen törmäämässä myös maailmanloppuun, mutten suinkaan kauniiseen sellaiseen. DVD-hyllyni tila on nyt nimittäin totaalisen loppu. Ostin tänään tosiaan 5 DVD:tä, juuri postauksen alussa olevan Tangledin ja sen lisäksi mm. 300 ja Little Miss Sunshinen. En todellakaan tiedä mitä tehdä, heitänkö kirjoja menemään? Survon vanhoja/huonoja elokuvia laatikoihin pölyyntymään? Siinäpä pohdittavaa joskikin aikaa.
Ensiviikolla olen menossa taas viimeisen Potter-elokuvan fani-ensi-iltaan. Luvassa on varmasti taas hauska elokuvakokemus noin katsojana, mutta itse elokuvan laadusta en menisi sanomaan samaa.
Tarina kertoo nuoresta naisesta Justinesta ja tämän sisaresta Clairesta. Tarina lähtee liikkeelle Justinen hääjuhlista, päivästä, jolloin jokaisen naisen tulisi olla onnensa kukkuloilla. Justine kuitenkin hymyilee väkinäisesti juhlaväelle, pakoilee väkijoukkoa yksinäiselle ajelulle golf-kentälle ja lukittautuu huoneeseensa kylpyyn. Hän sairastaa masennusta. Justinen sisar puolestaan taistelee omien pulmiensa parissa, koettaen kuitenkin olla nuoremmalle sisarelleen tuki ja turva, jota hän tarvitsee. Draaman taustalla pyörii scifistinen katastrofi: Melancholia-niminen planeetta uhkaa törmätä maahan.Elokuva alkaa uskomattoman kauniilla taiteellisella kuvauksella (ks. kuvat ylhäällä). Äärimmäinen slow-motion, surumielinen orkesterimusiikki ja upeat avaruusklipit ovat erittäin jylhä ja visuaalisesti nautittava näky. Vaihdos tästä elokuvan vääjäämättömän surullisesta lopusta siirtyy taaksepäin aikaan, jolloin maailmanloppu on vielä kaukana. Tämä näkyy kätevästi kameran liki käsivaraisena kuvauksena. Ylipäätään elokuva kikkailee visuaalisesti erittäin paljon, itsekin huomasin pari taideviittausta, mm. Gustav Klimtiä sekä Sir John Everett Millaisin Ofelia-teoksen. Näin Ofeliasta ohimennen, se on todella kaunis teos, joka on melankoliassaan ja kuolemanläheisyydessään kiehtonut ja pelottanut minua samaan aikaan.
Coincidence? I think not.
Kiehtova ja pelottava on myös Melancholia. Elokuvassa on jatkuvasti painostava, raskas tunnelma, joka on saatu luotua suhtkoht taidokkaasti. Jos miinustetaan Kirsten Dunstin alastomana planeetan valossa paistattelu, draaman ja dynamiikan luominen toimii elokuvassa loistavasti, ei liian dramaattisesti eikä kliseisesti. Elokuvan teema-biisi on tässä vahvassa osassa, joka toistuu käytännössä jatkuvasti pitkin elokuvaa.
Meikäläinen oli elokuvassa jännittyneessä tilassa, sillä elokuva käsitteli kahta suurta teemaa, jotka ovat olleet, ja ovat yhä, monessa mielessä osana omaa elämääni: kuolemaa ja mielenterveyttä. Olinkin yllättynyt, kun vaikeaa masennusta kyettiin kuvaamaan elokuvassa todella toimivasti. En kommentoi asiaa sen kummemmin muuten kuin tiedän, miltä tuntuu olla jatkuvasti kuolemanväsynyt ja irrallaan muusta elämästä. Joku voisi pitää Kirstenin hahmoa raivostuttavana jukuripäänä, joka vain esittää sairasta ja käyttää sitä tekosyynä draama-queenina olemisessa, mutta henkilökohtaisesti tiedän ja ymmärrän miltä hahmosta tuntuu, ja miksi hän tekee kuten tekee. Ikävä kyllä tyhjään tujottelu, misantropia ja kuoleman toivominen onkin monelle ihmiselle arkipäivää, ja on surullista, ettei masentuneitten ihmisten taakkaa kyetä ymmärtämään tai antamaan anteeksi.
Juuri viimeyönä avauduin äidilleni päässäni pyörivistä ajatuksista. Jos olisin nähnyt Melancholian silloin, olisin oitis käyttänyt Justinen vertauskuvaa raskaasta taakasta, joka takertuu hänen jalkoihinsa kuin harmaa villalanka, täten estää hänen liikkumisensa eteenpäin. Hämmentävän monessa kohtauksessa Justine käyttäytyikin kuten minä huonoina päivinäni tai kuten ajatuksissani haluaisin käyttäytyä.
Mikä erityisesti pisti silmääni, oli hahmon tietynlainen ajatuksiinsa upottautuminen, keskittyminen luonnon pieniin ihmeisiin, kuten linnun lentoon tai putoaviin puiden terälehtiin. Itsekin rakastan yksinkertaisia asioita, kuten auringonvalon siivilöitymistä lehvistön läpi, aamuista petivaatteiden kahinaa ja lumen ratinaa. Baarissakin keskityn ihmisten katsomisen sijaan kattoon. Valoja, niiden tekniikkaa, kattorakenteita ja niiden suoria linjoja ylhäältä kun harvemmin katsellaan. Ne ovat yllättävän mielenkiintoisia.
Tietynlaista samastumista näin myös päähenkilöiden sisarsuhteessa. Näin heissä nimittäin itseni sekä veljeni suhteen. Hän kannattelee minua, auttaa minua nousemaan taas jaloilleni. Kuitenkin pelastaja on itse melko rauhaton ja hermostuu helposti. Hänellä on liikaa hävittävää. Katastrofi-tilanteessa voinkin kuvitella veljeni hysteerisenä, kun taas itse suhtautuisin päinvastaisesti, kylmän rauhallisesti.
"Joskus minä vain vihaan sinua niin paljon", sanoo Claire turhautuneena Justinelle. Olin liikutuksen partaalla. Veljeni on sanonut nuo täsmälleen samat sanat minullekin.
En siis ihmettele, jos tämä elokuva nousisi yhdeksi suosikeistani. Se puhuttelee minua niin monella eri tasolla.
Yleisesti Melancholia on tosiaan törkeän kaunis elokuva. Kaikki toimii, vaikka syventymistä esimerkiksi sisarusten keskinäiseen kanssakäymiseen olisi voitu enemmän panostaa. Vaikka tarina päättyykin surullisesti, se antaa ajattelemisen aihetta ja jättää kuitenkin pienen toivon kytemään katsojaan. Vaihtuivatko masentuneen Justinen ja järkevän Clairen roolit keskenään? Onko se hyvä asia? Kuvastaako Melancholia-planeetta jotakin, onko se kenties metafora yleisestä alakulosta, joka iskeytyy meihin joskus väistämättä? En tiedä, mutta oli miten tahansa, elokuva on kaunis kertomus maailmanlopusta, ja voittaa tässä jopa End of Evangelionin.
Meikäläinen oli elokuvassa jännittyneessä tilassa, sillä elokuva käsitteli kahta suurta teemaa, jotka ovat olleet, ja ovat yhä, monessa mielessä osana omaa elämääni: kuolemaa ja mielenterveyttä. Olinkin yllättynyt, kun vaikeaa masennusta kyettiin kuvaamaan elokuvassa todella toimivasti. En kommentoi asiaa sen kummemmin muuten kuin tiedän, miltä tuntuu olla jatkuvasti kuolemanväsynyt ja irrallaan muusta elämästä. Joku voisi pitää Kirstenin hahmoa raivostuttavana jukuripäänä, joka vain esittää sairasta ja käyttää sitä tekosyynä draama-queenina olemisessa, mutta henkilökohtaisesti tiedän ja ymmärrän miltä hahmosta tuntuu, ja miksi hän tekee kuten tekee. Ikävä kyllä tyhjään tujottelu, misantropia ja kuoleman toivominen onkin monelle ihmiselle arkipäivää, ja on surullista, ettei masentuneitten ihmisten taakkaa kyetä ymmärtämään tai antamaan anteeksi.
Juuri viimeyönä avauduin äidilleni päässäni pyörivistä ajatuksista. Jos olisin nähnyt Melancholian silloin, olisin oitis käyttänyt Justinen vertauskuvaa raskaasta taakasta, joka takertuu hänen jalkoihinsa kuin harmaa villalanka, täten estää hänen liikkumisensa eteenpäin. Hämmentävän monessa kohtauksessa Justine käyttäytyikin kuten minä huonoina päivinäni tai kuten ajatuksissani haluaisin käyttäytyä.
Mikä erityisesti pisti silmääni, oli hahmon tietynlainen ajatuksiinsa upottautuminen, keskittyminen luonnon pieniin ihmeisiin, kuten linnun lentoon tai putoaviin puiden terälehtiin. Itsekin rakastan yksinkertaisia asioita, kuten auringonvalon siivilöitymistä lehvistön läpi, aamuista petivaatteiden kahinaa ja lumen ratinaa. Baarissakin keskityn ihmisten katsomisen sijaan kattoon. Valoja, niiden tekniikkaa, kattorakenteita ja niiden suoria linjoja ylhäältä kun harvemmin katsellaan. Ne ovat yllättävän mielenkiintoisia.
Tietynlaista samastumista näin myös päähenkilöiden sisarsuhteessa. Näin heissä nimittäin itseni sekä veljeni suhteen. Hän kannattelee minua, auttaa minua nousemaan taas jaloilleni. Kuitenkin pelastaja on itse melko rauhaton ja hermostuu helposti. Hänellä on liikaa hävittävää. Katastrofi-tilanteessa voinkin kuvitella veljeni hysteerisenä, kun taas itse suhtautuisin päinvastaisesti, kylmän rauhallisesti.
"Joskus minä vain vihaan sinua niin paljon", sanoo Claire turhautuneena Justinelle. Olin liikutuksen partaalla. Veljeni on sanonut nuo täsmälleen samat sanat minullekin.
En siis ihmettele, jos tämä elokuva nousisi yhdeksi suosikeistani. Se puhuttelee minua niin monella eri tasolla.
Yleisesti Melancholia on tosiaan törkeän kaunis elokuva. Kaikki toimii, vaikka syventymistä esimerkiksi sisarusten keskinäiseen kanssakäymiseen olisi voitu enemmän panostaa. Vaikka tarina päättyykin surullisesti, se antaa ajattelemisen aihetta ja jättää kuitenkin pienen toivon kytemään katsojaan. Vaihtuivatko masentuneen Justinen ja järkevän Clairen roolit keskenään? Onko se hyvä asia? Kuvastaako Melancholia-planeetta jotakin, onko se kenties metafora yleisestä alakulosta, joka iskeytyy meihin joskus väistämättä? En tiedä, mutta oli miten tahansa, elokuva on kaunis kertomus maailmanlopusta, ja voittaa tässä jopa End of Evangelionin.
Omassa elämässäni olen törmäämässä myös maailmanloppuun, mutten suinkaan kauniiseen sellaiseen. DVD-hyllyni tila on nyt nimittäin totaalisen loppu. Ostin tänään tosiaan 5 DVD:tä, juuri postauksen alussa olevan Tangledin ja sen lisäksi mm. 300 ja Little Miss Sunshinen. En todellakaan tiedä mitä tehdä, heitänkö kirjoja menemään? Survon vanhoja/huonoja elokuvia laatikoihin pölyyntymään? Siinäpä pohdittavaa joskikin aikaa.
Ensiviikolla olen menossa taas viimeisen Potter-elokuvan fani-ensi-iltaan. Luvassa on varmasti taas hauska elokuvakokemus noin katsojana, mutta itse elokuvan laadusta en menisi sanomaan samaa.
12. kesäkuuta 2011
Elokuvakokemus ulkomailta: check
En ole koskaan käynyt ulkomailla elokuvissa. Nyt on tämäkin kokemus saatu Pariisissa, jossa olen viettänyt aikaa nyt viisi päivää hyvän toverini Neon kanssa. Tällä hetkellä istun Luxembourgin puiston viereisessä nettikahvilassa raakakirjoittamassa tätä tekstiä (hassua kun ei ole ääkkösia ([koto-Suomessa muokkasin äät ja ööt siis kohdilleen] ).
Mutta nyt prassailusta asiaan eli elokuvaan tai oikeammin elokuvakokemukseen. Käytiin tosiaan heti ensimmäisenä lomapäivänä täkäläisessä Le Grand Rex -elokuvateatterissa katsomassa Fast and Furious 5. Kuten monet muutkin isommat eurooppalaiset maat, elokuva oli dubattu ja herätti täten suurta huvia minun ja Neon kesken. Huvia, tai oikeammin suurta hämmennystä, tuotti myös itse elokuvateatteri: sisääntuloaula oli kuin mikäkin palatsi punaisine mattoineen ja ovien vartioineen, mutta itse sali oli suorastaan säälittävä*. Paikkalippuja ei ollut ja penkkirivit olivat toisiinsa nähden samalla korkeudella, ei siis porrastettu. Jännää oli myös se, että "katselunautinto" alkoi elokuva-trailereina seka erittäin hämmentävinä tv-mainoksina (ks. Oranginan mainos).
 |
| Machoilua, bromancea ja Vin Dieselin kaljamasu. |
Itse Fast & Furious 5:sta on sanottava, että perus toiminta-mättöä. Vaikka elokuva oli dubattu ranskaksi eikä siinä ollut edes tekstityksiä, ymmärsin juonen kielimuurista huolimatta erittäin hyvin: rahaa, naisia ja autoja, kunniaa ja kostoa. Siinä elokuvan pääteemat tiivistäen. Tämä innoitti minua sitten niin sanotusti käsikirjoittamaan oman toiminta-elokuvan päähenkilöineen kaikkineen. Tässä siis oma loistava nykyajan toiminta-elokuvani, johon on tiivistetty kaikki tämän (kaupallisen) genren pääpiirteet.
Elokuvan nimi: mikä tahansa autoihin tai aseisiin liittyvä sana/lause/äännähdys. Numerot lisäävät retrohtavaa ja viileää meininkiä.
Pääjuoni: pääpahiksen tuhoisa terrori-isku koetetaan estää tai tämä ryöstetään. Tuolloin taustalla on vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Tai rahanhimo.
Kohtaukset (tässä järjestyksessä): alkuräimintä, väh. 2 takaa-ajo -/auto-kohtausta, fanservice-kohtaus (kylpy, vaatteidenvaihto tm. eroottinen tilanne, johtaa jossain vaiheessa seksikohtaukseen), loppuräimintä + kaksintaistelu.
Henkilöhahmot:
Päähenkilö: iso, kova ja hyvin treenattu urostelija. Näyttelee esim. Vin Diesel, Tom Cruise, Bruce Willis, Collin Farrel. Naistenmies, joka osaa käyttää vihreettömästi autoja ja isoja aseita. Kylmä ja kova äijä.
Päähenkilön kaveri: pitkälti samanlainen kuin päähenkilö, mutta ainoa syy, miksei hän ole elokuvan tähti on se, että hahmolla on enemmän tervettä omatuntoa ja moraalia. Lojaali ja rehti kaveri. Voi olla myös päähenkilön palvelija.
Pääpahis: rikas ja usein ruma/lihava äijä (poikkeustapauksissa överiäs hottis), yli neljänkymmenen. Ei omaa mitään moraalia, tappaa kylmästi vaikka omaa porukkaa. Elokuvan lopussa tälle hahmolle ei kuulu vuodattaa yhtään sympatiaa.
Pääpahiksen apuri: poikkeuksetta hyvännäköinen, voi olla myös nainen. Kylmäverisyydestä riippuen voi kääntyä hyvisten puolelle.
Muut hahmot: vähintään yksi kovisnainen, joka on samalla hottis (näyttelee Michelle Rodriguez). Mukana kuuluu olla mahdollisesti nörtti/tietoteknikko/operator tai tummaihoinen naurattaja-hahmo.
Eikä mitään vattuilua ole tässä. Eihän?
Ei siinä tosiaan mitään, toiminta-elokuvat voivat olla sellaisinaan hyvinkin viihdyttäviä, enkä kiistä, että jotkin action-elokuvat ovat oikeasti vauhdikkaita ja omalla tavallaan koukuttavia ja kiinnostavia (esim. SWAT). Kun kuitenkin voin pitää itseäni hieman älykkäämpien ja "vaikeampien" elokuvien ystävänä, toiminta-mätöt ovat minulle puhdasta brain-off tavaraa, joita voi katsoa ison porukan kanssa kliseille nauraen. Tosissaan niitä en ota, ja toivon ettei kukaan muukaan.
Ranskasta tuli ostettua enimmäkseen animea, mm. molemmat Rebuildit sekä eräs erittäin kauniisti animoitu anime-elokuva 5cm per Second. Ylioppilaslahjaksi sain Neolta kolme elokuvaa, Elephant man, Solaris ja Lahjomattomat: kaikki elokuvia joita en ole koskaan nähnyt. Lisäksi sain isosiskoltani jo pari postausta takaperin luettelemani DVD:t. Nyt olen sitten niin sanotusti pulassa DVD-hyllyni kanssa: kaikki tila on uhkaavasti täytetty. Tämä taitaa olla näitä keräilijöiden kirouksia. Kirous on myös sinällään kysymys; milloin ja missä porukassa katson nämä reilut 30 DVD:tä.* ilmeisesti kyseisessä elokuvateatterissa kuitenkin on yksi jumalattoman isokin sali (ks. kuva). Ei vain käynyt tuuria, että olisi siihen päässyt. Jos vain oltaisiin päästy katsomaan sitä X-Men: Firstclassia... Se vasta olisikin ollut hupaisa dubattuna!
14. helmikuuta 2011
Uusia leffoja, visioita ja avaruusolentoja
Kävin tänään ytv:n törppöilyiden kautta sitten Jumbossa kaverini Milyn kanssa. Kierreltiin vähän kauppoja, ja omaankin käteen tarttui sitten uuden koululaukun lisäksi myös kolme DVD:tä. Kaikki sattuivat olemaan Top Tenissa "ota kolme, maksa kymppi"- tarjouksessa. Kyseessä oli poikkeuksellisesti pelkkää komediaa: Hei, me lennetään!, Austin Powers 2 ja Scary Movie 3. Nyt minusta tuntuukin, että kaikki haluamani komediat ovat likipitäen kasassa. Hyvä niin.
Jouduin näiden ostosten kautta sitten ihan kunnolla järjestelemään tuota minun kirjahyllyäni, missä on siis keskimmäinen hyllykkö omistettu vain ja ainoastaan DVD:lle. Lyhyessä ajassa sain luotua sinne kiitettävästi uutta tilaa, mutta jossain vaiheessa on alettava keksimään parempi sijoituspaikka. Odotan sitä hetkeä puolittain kauhulla, osittain mielenkiinnolla.
Unelmoinkin jo Milyn kanssa, että kun saan aikuiselämässä vakituisen työpaikan ja lokoisan talon jostain mukavasta lähiöstä, olisi upeaa, jos tuossa talossa olisi yksi huone kokonaan omistettu pelkille elokuville. Olisi suuri hylly, jossa olisi ainoastaan elokuvia, järjestettynä genren, värin ja valmistusvuotensa mukaisesti, sekä tietenkin täydellinen kotiteatterijärjestelmä. Rahaahan siihen uppoaisi tolkuttomasti, mutta ainahan saa unelmoida.
Kotiteatterijärjestelmistä puhuen, katsoimme eilen nuorisoporukalla Disneyn Lilo & Stich -leffan. Ennen sitä jouduttiin kyllä pitkään säätämään uuden DVD-laitteiston kanssa, joka ei suostunut antamaan "ääniä" eli siis kaijuttimista kuuluvaa movie surround -soundia. "Ääniä" ei saatu toimimaan, sen sijaan television äänet olivat hetken aikaa varmaankin puolta matalammassa nuotissa. Onneksi ongelma saatiin korjattua, mutta kieltämättä ainakin itseäni jäi kismittämään tuo uusi DVD-laite, joka on näppäimiltään muutenkin todella jäykkä ja hidas. Mitä vikaa edellisessä oli?
Stitch hakee apua indentiteettikriisiinsä klassikkosadusta
Jouduin näiden ostosten kautta sitten ihan kunnolla järjestelemään tuota minun kirjahyllyäni, missä on siis keskimmäinen hyllykkö omistettu vain ja ainoastaan DVD:lle. Lyhyessä ajassa sain luotua sinne kiitettävästi uutta tilaa, mutta jossain vaiheessa on alettava keksimään parempi sijoituspaikka. Odotan sitä hetkeä puolittain kauhulla, osittain mielenkiinnolla.
Unelmoinkin jo Milyn kanssa, että kun saan aikuiselämässä vakituisen työpaikan ja lokoisan talon jostain mukavasta lähiöstä, olisi upeaa, jos tuossa talossa olisi yksi huone kokonaan omistettu pelkille elokuville. Olisi suuri hylly, jossa olisi ainoastaan elokuvia, järjestettynä genren, värin ja valmistusvuotensa mukaisesti, sekä tietenkin täydellinen kotiteatterijärjestelmä. Rahaahan siihen uppoaisi tolkuttomasti, mutta ainahan saa unelmoida.
Kotiteatterijärjestelmistä puhuen, katsoimme eilen nuorisoporukalla Disneyn Lilo & Stich -leffan. Ennen sitä jouduttiin kyllä pitkään säätämään uuden DVD-laitteiston kanssa, joka ei suostunut antamaan "ääniä" eli siis kaijuttimista kuuluvaa movie surround -soundia. "Ääniä" ei saatu toimimaan, sen sijaan television äänet olivat hetken aikaa varmaankin puolta matalammassa nuotissa. Onneksi ongelma saatiin korjattua, mutta kieltämättä ainakin itseäni jäi kismittämään tuo uusi DVD-laite, joka on näppäimiltään muutenkin todella jäykkä ja hidas. Mitä vikaa edellisessä oli?
Stitch hakee apua indentiteettikriisiinsä klassikkosadustaTosiaan, katsottiin viikonloppuna Lilo & Stitch. Näin kyseisen elokuvan ensimmäisen kerran ihan leffateattereissa, ja olihan kyseinen elokuva meillä myös videollakin. Kerran kauniina päivänä VHS-laite päätti terrorisoida kyseisen videon, ja roskiskamaahan siitä tuli. Kyllä harmitti. Nyt kuitenkin pääsin taas pitkästä aikaa tämän vekkulin, mutta omalla tavallaan todella ahdistavan Disney-leffan pariin.
Juonessa ei ole kummoista sanottavaa, perus Disney-kamaa: kaksi outolintua kohtaavat toisensa ja etsivät yhdessä omaa paikkaansa hajanaisesta maailmasta. Perhe yhdistää, ja lopussa eletäänkin sitten rikkaina ja onnellisina. Jee jee. Huumori kuitenkin puree ja tarinakin on liikuttava: tälläkin kertaa meinasi tulla tippa linssiin, sillä onhan se perhe herkkä asia.
Mikä minua kuitenkin nyt kypsemmän ihmisen näkökulmasta kiinnosti, oli Lilon ankeat kotiolot, sekä tämän isosiskon suuri vastuu hoitaa kaikki talouden asiat sekä lapsenkasvatus itse. Vanhemmiten Lilon isosiskon rooli tuntui nyt tavallista läheisemmältä, ja antoi uutta vinkkeliä koko elokuvaan. Lisäksi yleinen ajatus lapsen huostaanotosta, rikkinäisestä perheestä, riidoista ja köyhästä elämästä muistuttivat minua siitä, että tämä on surullisen monelle tosielämää, jopa Suomessa.
Porukalla ihan sitten ihmeteltiin, että "enpäs huomannutkaan, että toi Lilo olikin noin pimeä". Ja sitähän se rassu onkin. Sitä ei vain tajunnut lapsena, vaan piti sitä yleisenä hupsuutena. Nyt kun tajuaa suuremman kaavan, vanhempien kuoleman, sosiaaliviranomaisten ahdistelun sisarustaistelun ja niukan talouden keskellä, huomaakin, että eipä ihme, jos lapsi pöpiksi tulee. Kun juttuun tulee mukaan vielä Lilon "kavereiden" aiheuttama syrjintä, ei ole ihme jos Lilon hahmo on paikoin jopa masentunut. Tämä syrjintä-teema kyllä on näkynyt minulle jo pienenä, sillä olin itse koko peruskoulun ajan koulukiusattu ja pystyin siten samastumaan Lilon tilanteeseen sillä saralla.
Teknisesti Lilo & Stitch on mukavaa katseltavaa. Huomaa kyllä, että elokuvan tuloaikana elettiin juuri tuota tietokonekrafiikan mullistusta. Tehosteita käytetään Lilossa ja Stitchissä juuri niissä olennaisimmissa kohtauksissa, eli alun ja lopun lentokohtauksissa, eikä niillä mässäillä turhia. Ikävä kyllä pian tämän jälkeen, eli vuodesta 2003 eteenpäin, Disney alkoi yhä enemmän ja enemmän käyttää tietokonekrafiikkaa elokuvissaan, ja nyt ollaan pisteessä, joka ei kunnioita perinteistä tyyliä enää ollenkaan. Harmittaa, mutta onneksi vanhat klassikot eivät katoa.
Palaten visuaalisuuteen: kaikki olennainen on paikallaan, sointuu yhteen ja näyttää hyvältä.
Lyhyesti: kiva leffa kaikin puolin, muttei kuitenkaan mitään über-klassikon tasoa. Plussana kuitenkin ehdottomasti Disneyn-kauneusihannekaavasta poikkeava Lilon isosisko (mm, nuo muhkeat sääret, noms) sekä suloisen valloittava Stitch.
Juonessa ei ole kummoista sanottavaa, perus Disney-kamaa: kaksi outolintua kohtaavat toisensa ja etsivät yhdessä omaa paikkaansa hajanaisesta maailmasta. Perhe yhdistää, ja lopussa eletäänkin sitten rikkaina ja onnellisina. Jee jee. Huumori kuitenkin puree ja tarinakin on liikuttava: tälläkin kertaa meinasi tulla tippa linssiin, sillä onhan se perhe herkkä asia.
Mikä minua kuitenkin nyt kypsemmän ihmisen näkökulmasta kiinnosti, oli Lilon ankeat kotiolot, sekä tämän isosiskon suuri vastuu hoitaa kaikki talouden asiat sekä lapsenkasvatus itse. Vanhemmiten Lilon isosiskon rooli tuntui nyt tavallista läheisemmältä, ja antoi uutta vinkkeliä koko elokuvaan. Lisäksi yleinen ajatus lapsen huostaanotosta, rikkinäisestä perheestä, riidoista ja köyhästä elämästä muistuttivat minua siitä, että tämä on surullisen monelle tosielämää, jopa Suomessa.
Porukalla ihan sitten ihmeteltiin, että "enpäs huomannutkaan, että toi Lilo olikin noin pimeä". Ja sitähän se rassu onkin. Sitä ei vain tajunnut lapsena, vaan piti sitä yleisenä hupsuutena. Nyt kun tajuaa suuremman kaavan, vanhempien kuoleman, sosiaaliviranomaisten ahdistelun sisarustaistelun ja niukan talouden keskellä, huomaakin, että eipä ihme, jos lapsi pöpiksi tulee. Kun juttuun tulee mukaan vielä Lilon "kavereiden" aiheuttama syrjintä, ei ole ihme jos Lilon hahmo on paikoin jopa masentunut. Tämä syrjintä-teema kyllä on näkynyt minulle jo pienenä, sillä olin itse koko peruskoulun ajan koulukiusattu ja pystyin siten samastumaan Lilon tilanteeseen sillä saralla.
Teknisesti Lilo & Stitch on mukavaa katseltavaa. Huomaa kyllä, että elokuvan tuloaikana elettiin juuri tuota tietokonekrafiikan mullistusta. Tehosteita käytetään Lilossa ja Stitchissä juuri niissä olennaisimmissa kohtauksissa, eli alun ja lopun lentokohtauksissa, eikä niillä mässäillä turhia. Ikävä kyllä pian tämän jälkeen, eli vuodesta 2003 eteenpäin, Disney alkoi yhä enemmän ja enemmän käyttää tietokonekrafiikkaa elokuvissaan, ja nyt ollaan pisteessä, joka ei kunnioita perinteistä tyyliä enää ollenkaan. Harmittaa, mutta onneksi vanhat klassikot eivät katoa.
Palaten visuaalisuuteen: kaikki olennainen on paikallaan, sointuu yhteen ja näyttää hyvältä.
Lyhyesti: kiva leffa kaikin puolin, muttei kuitenkaan mitään über-klassikon tasoa. Plussana kuitenkin ehdottomasti Disneyn-kauneusihannekaavasta poikkeava Lilon isosisko (mm, nuo muhkeat sääret, noms) sekä suloisen valloittava Stitch.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)