Suurimmaksi osaksi vikana on se, että asumme Euroopan, ei,
koko maailman takapajulassa. Kaikki tulee tänne myöhässä: muoti, musiikki,
kirjallisuus ja luonnollisesti myös elokuvat. Tätä kautta me leffafriikit
joudumme siis kärsimään mitä moninaisimmin tavoin.
Ensinnäkin on juuri tuo tosiasia, että monet elokuvat
tulevat tänne viikkoja tai jopa kuukausia myöhässä. Tämä on tajuttoman
turhauttavaa eteenkin silloin, kun kyseessä on jokin paljolti odotettu,
maailmalla yleisesti hypetetty elokuva. Pahinta on se, jos olet odottanut sitä
jo useamman vuoden! No, koeta nyt sitten pysyä poissa internetistä,
ulkomaalaisten kavereiden hehkutuksesta ja tietenkin juonipaljastuksista se
kuusi kuukautta ennen kuin se pitkään odottamasi elokuva viimein raahautuu
Suomenkin teattereihin.
Toinen asia mikä rasittaa, on Suomeen rantautuvien elokuvien yksipuolisuus. Lähes kaikki suurissa elokuvateattereissa näytettävät elokuvat ovat amerikkalaisia Hollywood-mättöjä, joissa harvemmin on mitään tavallista kummallisempaa sisältöä. Lastenelokuvat noudattavat harmillisen usein samaa kaavaa, koska ne on kaikki tuotu samoilta tuotantoyhtiöiltä. Bollywoodia en ole nähnyt Suomessa kuin yhden ainoan kerran, senkin Rakkautta ja Anarkiaa –festivaaleilla. Missä on pohjoismaalainen elokuvakulttuuri? Missä ovat ranskalaiset, saksalaiset, puolalaiset ja venäläiset elokuvat? Entäpä kauko-idän kulttuuri, jolle on jo anime/manga-puolelta aivan tajuttomasti kysyntää?
Toinen asia mikä rasittaa, on Suomeen rantautuvien elokuvien yksipuolisuus. Lähes kaikki suurissa elokuvateattereissa näytettävät elokuvat ovat amerikkalaisia Hollywood-mättöjä, joissa harvemmin on mitään tavallista kummallisempaa sisältöä. Lastenelokuvat noudattavat harmillisen usein samaa kaavaa, koska ne on kaikki tuotu samoilta tuotantoyhtiöiltä. Bollywoodia en ole nähnyt Suomessa kuin yhden ainoan kerran, senkin Rakkautta ja Anarkiaa –festivaaleilla. Missä on pohjoismaalainen elokuvakulttuuri? Missä ovat ranskalaiset, saksalaiset, puolalaiset ja venäläiset elokuvat? Entäpä kauko-idän kulttuuri, jolle on jo anime/manga-puolelta aivan tajuttomasti kysyntää?
Näistä murheenkryyneistä onkin hyvä siirtyä seuraavaan,
nimittäin Finnkinoon, tuohon suomalaisen elokuvateollisuuden suureen Saatanaan.
Monopoli on aina pahasta, onhan se nähty jo VR:n kohdalla. Monopoli, eli
taloudellinen yksinvaltius ilman kilpailua, tarkoittaa sitä, että yhtiö saa
tehdä tuomalleen tavaralle mitä huvittaa ja myydä sitä mihin hintaan vain
haluaa, sillä muuta ei ole, eikä tule. Ota tai jätä. Finnkinon kohdalla tämä
tarkoittaa sitä, että elokuvat ovat törkykalliita. Vielä parikymmentävuotta
sitten elokuvateattereihin meno nelihenkisen perheen kanssa ei ollut tavattoman
kallista. Nyt vastaava lysti maksaa melkein 60 euroa. Ennen leffaliput
maksoivat muutaman kymmenen markan, euroissa sellaiset 5-6 rahaa. Nyt lippujen
hinnat ovat kaksinkertaistuneet, ja tämä johtuu puhtaasti siitä, että pienet
elokuvateatterit on suljettu ja Finnkino on ottanut vallan. Vie siis lapsesi ja
vaimosi syömään Raxiin koko päiväksi, sillä se on huomattavasti halvempaa kuin
parintunnin leffakeikka.
Nostalgiateatterit, leffafestivaalit ja teemalliset elokuvaistunnot
tai faninäytökset ovat vain yksi tapa tienata rahaa, ei muuta. Erikoisuudet
ovat kummallinen poikkeama, ei iloinen piriste arkeen. Elokuvien
vuokrauskulttuuri on köyhtynyt ja vähentynyt, muuttunut kalliimmaksi ja
epäkäytännölliseksi. DVD:t ovat kallistuneet ja harvinaisuudet on tilattava
Atlantin takaa.
Vähemmästäkin alkaa itkettää.
Vähemmästäkin alkaa itkettää.
Kaiken tämän jälkeen viranomaiset jaksavat siltikin
ihmetellä, miksi meillä ladataan netistä laittomasti niin paljon elokuvia (ja
miksei myös musiikkiakin). Itse kuluttajana haluan vain sanoa, ettei meille ole
annettu juurikaan muita vaihtoehtoja. Tiedän toki, missä menee raja
kärsivällisyyden ja kohtuuden kanssa. Se menee nimittäin juuri tässä.