Alkutalven must-seet

Elokuvien katsominen on viimeviikkoina jäänyt vähemmälle, lähinnä vain sen tosiasian takia, ettei aikaa tunnu riittävän juuri muulle kuin koululle ja omille vapaa-ajan väkerryksille. Eipä siinä, nyt marraskuussa tilanne kyllä korjaantuu: elokuvateattereissa pyörii nimittäin kourallinen elokuvia, jotka on nähtävä.

Myönnetään ensimmäisenä se kaikista häpeällisin: uusin, ja luojan kiitos myös viimeinen, Twilight, on koettava glittereineen kaikkineen suoraan leffateatterin penkiltä. Ai miksikö? Siksi, koska minulla on suoranainen pakkomielle saada katsottua kaikki saman sarjan elokuvat leffateattereissa, oli kyseessä sitten hyvä tai huono raina Tämä on koskenut esimerkiksi Madagasgareita, Shrekkejä ja Spider-maneja, nyt myös sitten kyseessäolevaa vamppyyrisaagaakin. Toisekseen haluan nähdä Breaking Dawn pt 2:n siksi, että sketsimäisessä mielessä haluan nauraa ja todistaa jotain niin monella tapaa mieletöntä ja tahattoman humoristista, kuin em. elokuva. Niin ja tietenkin sen takia, ettei mitään hyvää ole ilman jotain huonoakin.

Ohi viimein.

Sunnuntai-iltana ajateltiin sitten keskustassa pyöriessämme mennä Kaarniksen kanssa katsomaan Loopperin. Isäpuoleni oli kehunut elokuvaa kohtalaisen hyväksi, ja lehdetkin olivat antaneet sille kohtalaiset arvostelut. Facebookissa hyvänpäiväntuttu mainitsi Loopperin, ja kutsui sitä ystävällisesti mind-fuck -leffaksi.

Itse olin odottanut Loopperia jo muutama kuukausi takaperin, heti kun sain tietää siitä Tumblerin kautta. Juuri ylläoleva gif sai minut ensinnäkin pysäyttämään internetin selaamisen, sitten tutustuvan tarinaan syvemmin ja huomaavani, että jahas, tämäpä vaikuttaa jännältä tapaukselta. Mikä voisikaan olla meinaan parempi yhdistelmä kuin Bruce Willis, scifistinen trilleri sekä ajan kanssa pelleily. Aivan, ei juuri mikään.

Pitkän taivuttelun jälkeen, sain Kaarniksen kääntymään tahtooni, ja odottelemaan kanssani varattujen lippujen vapautumista. Vaan kas kummaa, kyllähän ihmiset pitivät lippujensa hakemisesta huolta. Lopulta täydessä salissa oli jäljellä vain viitisen paikkaa, kaikki eri puolilla salia. Koska kaverin kanssa leffaan mennessä, on tietenkin tärkeää saada se mukaanotettu tuttu toveri viereen, päätimme luopua leikistä. "Joku toinen kerta sit."
Toivotaan niin, Looper kun vaikuttaa melko suositulta elokuvalta.

Milyn kanssa ajateltiin, että koska en edelleenkään ole saanut aikaiseksi nähdä hänen poikaystäväänsä, mentäisiin sitten porukassa katsomaan leffaa. Koska kauhuelokuvat ovat tunnetusti parhaimpia treffielokuvia (kauhun tuottama adrenaaliini/jännitys on kemiallisesti lähinnä orgasmin jälkeisen tunteen endorfiineja), päätettiin että täytyyhän se uusin Paranormal Activity nähdä. Itse en ole nähnyt ainuttakaan Oaranormal-leffaa, joten odotan tämän näkemistä suurella mielenkiinnolla. Todennäköisesti itse elokuvan katsominen menee jotakuinkin niin, että Mily itse kiljuu viereisellä penkillä sikiöasennossa, kun taas minä ja hänen poikaystävänsä läpsimme vieressä yläfemmoja.

Sitten tähän animaatiotapaukseen, jota odotan koko talven elokuvista ehdottomasti kaikkein eniten:

Sanat eivät riitä kuvaamaan kuinka innoissani olen tästä elokuvasta. En edes tarkalleen tiedä miksi minulla on RotG:ssia kohtaan niin korkeat odotukset. Ehkäpä yleisesti elokuvan hengestä (kuvattu lasten Avengeriksi), toiminnantäytteisyydestä, lämmöstä sekä aivan pirun eeppisestä trailerista.
Niin ja sitten --

Stahp, Jack Frost.

Kaarnis löysi juuri ylläolevan kuvan ennen kuin kumpikaan tiesi vielä mitään Rise of the Guardianssista (suom. Viisi Legendaa). Totesimme vain ihastuneesti, että "voi eiih, katso nyt, ihan Remuksen näköinen, aww, babbu-Remus. Niin jaa, mistä leffasta toi on, miksen tiedä tätä?" Seurasi pieni syynääminen, omalla kohdallani hieman perusteellisempikin, ja kappas, koukkuun jäi.

Rakastan ihan tavattomasti supersankarielokuvia, ja lasten satujen legendojen yhdistäminen tämäntyyliseen eeppiseen elementtiin on jotakin sellaista, mitä ei voi missata. RotG:n jokainen hahmo tuntuu olevan omalla tavallaan hyvinkin kiinnostava ja ihastuttava, omalla kohdallani juuri Jack Frost, Hammaskeiju sekä itse Joulupukki. Toivotaan vain, että elokuva tarjoaisi jonkin aikuisillekin sopivan tason tai teematiikan, ja että rainan vitsit toimisivat siten, että itsekin päästäisi naurun tai toisenkin. Oikeastaan vain yksi asia tuntuu elokuvassa tähän hätään mättäävän: Chris Pine, joka ääninäyttelee Pakkasukkoa. Miten tämän kolmikymppisen herran matala ääni sopii about 16-17 -vuotiaalle pojulle? Noh, sen näkee sitten.

Olen niin mehuissani tästä elokuvasta.

Näiden lisäksi tekisi mieli katsoa ihan kotisohvalta ja DVDltä cyberpunk-klassikko Blade Runner sekä vuoden 2009 Star Trek (Chris Pine kummittelee jälleen). Ehkäpä sitten joululomalla...