Pelit elokuvamaailmassa

En määrittele itseäni pelaajaksi enkä liiemmin nörtiksikään. Määrittelen itseni mielummin elokuvafriikiksi, sillä elokuvat ovat kuuluneet elämääni huomattavasti pitempään ja ovat vaikuttaneet minuun yleisestikin voimakkaammin.

En kuitenkaan voi kieltää viimeisen puolen vuoden aikana tapahtunutta muutosta, jonka on nimenomaan aiheuttanut Mass Effect -pelitrilogia. Kovan hehkutuksen aiheena on ollut myös fantasiaroolipeli Dragon Age. Ylipäänsä seuraan peliuutisia aiempaa enemmän, ja olen kiinnostunut useista enemmän tai vähemmän scifipainoitteisista peliuutuuksista. Näissä puitteissa onkin hyvä siis luoda videopelien ja elokuvien ristisiitos, ja puhua näin rainoista, joiden pohjana toimii jokin peli.

Äkkiseltään tuntuu, ettei peleistä juuri tehdä elokuvaversioita. Totuus on kuitenkin aivan toinen. Jopa tänne takapajulaan on rantautunut muun muassa ensimmäiset Pokemon-leffat, mätkintäpelien klassikko Dead or Alive, Hitman, Resident Evilit, Tomb Raider -mätöt sekä Prince of Persia: the Sands of Time. Mikä kuitenkin yhdistää kaikkia näitä elokuvia? Aivan, ne eivät ole olleet kovinkaan suosittuja.

Jostakin syystä käytännössä kaikki peleistä väännetyt elokuvat ovat jääneet hämmentävän vähälle huomiolle, vaikka itse peli olisi ollut kuinka suuri myyntihitti. Eivät pelielokuvat ole saaneet kummoisempia arvosteluitakaan, puhumattakaan sitten suurista taloudellisista voitoista. Mistä tämä oikein johtuu?

Larojen kuppikoko on sama. Siihen yhteneväisyydet pelin ja elokuvan välillä loppuvatkin.

Omalla kohdallani pelielokuvissa mättää niiden pinnallisuus. Esimerkiksi DAO:n, Resident Evilien ja Tomb Raider -leffojen kohdalla on ajateltu puhtaasti vain räiskinnän ja naiskauneuden klassista yhdistelmää. Hahmot, alkuasetelma tai ideologiat ovat samat, mutta muuten elokuvalla ja pelillä ei ole mitään yhteistä. Kaikki peleissä olleet syvälliset elementit on sumennettu ellei hävitetty kokonaan, ja itse elokuva on jäänyt hyvin pinnalliseksi kokonaisuudeksi, joka mässäilee lähinnä vain toimintakohtauksilla ja erikoistehosteilla, jotka nekään eivät ole erityisen näyttäviä. Pelien elokuvaversiot eivät näin luonnollisestikaan erotu tasapaksusta Hollywood-massasta: tasapaksu juoni ja perushyvät grafiikat eivät nosta elokuvaa muita ylemmäksi. Kun kyseessä on vielä elokuva-adaptaatio, jonka tulisi perustua johonkin, elokuvasta saattaa tulla edelleen kehnompi kokonaisuus, jos se keskittyy vain visuaaliseen näyttävyyteen ja päähenkilön ulkonäköön.

Peleihin perustuvia elokuvia myös tehdään huomattavasti vähemmän eikä niihin uskalleta panostaa tai laittaa kunnolla rahaa likoon, samalla tavalla kuin esimerkiksi kirjoihin perustuviin elokuviin. Ehkä kyse on tässä kohdin yhteiskunnassamme, joka yhä edelleen pitää videopelejä vähäpätöisenä taidemuotona, joka ei tee mitään muuta kuin turmelee kasvavien lasten aivosoluja. Totuus on toinen: pelaajia on maailmassa miljoonia, ja suurinosa näistä 17-30 -vuotiaita aikuisia ihmisiä, jotka käyvät töissä, maksavat laskunsa ja hoitavat arkiaskareensa siinä missä muutkin. On todella sääli, että peliteollisuuteen ja pelaamiseen on liitetty niin paljon negatiivisia leimoja ja stigmoja, että ne vaikuttavat paitsi pelaajiin itseensä (itsetunto, ensivaikutelma) vaan myös yhteiskuntaan ja yleisesti viihteeseen. Elokuvateollisuus hyötyisi valtavasti, jos peleistä tehtäisiin kunnon rainat, sillä ne toisivat näyttävyydellään, visuaalisuudellaan ja paikoin syvälliselläkin sanomallaan todella paljon.

Esimerkkejä peli-elokuvien ikuisuusprojekteista on esimerkiksi sci-fi-räiskintä Halo (Fall of Reach), josta on luvattu elokuvia jo pelin ensimmäisen osan ilmestymisestä saakka. Toinen esimerkki on esimerkiksi agentti-sniikkailupeli Splinter Cell. Juuri viimeinen olisi jo pelkkänä ajatuksena aivan törkeän hieno kokonaisuus valkokankaalla: film-noir tyylinen kerronta yhdistettynä scifistiseen jännitykseen ja toimintaan olisi aivan upeaa katseltavaa. Mutta koska kyseessä on peli, eikä kirja, elokuvaa ei tehdä, sillä pelit ovat automaattisesti pahoja ja väkivaltaisia eikä niitä saa tukea.

Sam Wisher jännittävässä työssään.

Oikeastaan mieleeni tulee vain yksi peleihin perustuva elokuva, joka ei ole saanut tuntemaan itseäni enemmän tai vähemmän kiusaantuneeksi. Kyseessä on löyhästi Final Fantasy -pelisarjaan pohjautuva animaatioelokuva Final Fantasy: the Spirits Within. Raina on tullut muutamaan otteeseen telkkarista, ja muistan nähneeni siitä pätkiä moneen kertaan. En kuitenkaan kuollaksenikaan muista elokuvan juonesta yhtään mitään.
Muistan vain sen, että näkemäni oli todella tyylikkäästi toteutettua, mutta ennen kaikkea mielenkiintoista. Veljenikin muistelee, että elokuvassa olisi ollut paljon potentiaalia ja hyviä ajatuksia, mutta hänkään ei tahdo muistaa elokuvan tarinasta mitään, saati sitten yksittäisiä kohtauksia.

Tyylikäs Fintsu-leffa ainakin on, siitä ei käy kieltäminen. Vaikka raina on ajallisesti jo vanha (2000-vuoden alussa tehty), se näyttää edelleen hyvältä, mikä on sinällään todella iso suoritus. Final Fantasy -pelitkin ovat ilmestymisaikoinaankin edustaneet tietokonegrafiikan kärkeä aina 80-luvulta saakka. Vaikken sarjaa olekaan pelannut, siihen liittyviä musiikkivideoita, walkthroughita ja cosplayta on ilo katsella, sillä pelit ovat yksinkertaisesti niin hienonnäköisiä. Sama koskee The Spirits Withinniäkin: vaikka juoni ei tarjoaisikaan paljoa, elokuva on todellista silmänkarkkia.

Vaikka peli-elokuvien tuotantoa leimaakin usein pelkkä puhe tai jäähylle jääminen, uusia elokuvia suunnitellaan ja niiden on luvattu ilmestyvän lähivuosina. Alla hieman listaa.

Mahdollisesti tulossa olevia pelielokuvia, jotka pitää nähdä ja kuulla:
- nimeämätön Tomb Raider -leffa (tulossa luultavasti ensi vuoden puolella)
- toinen Hitman-leffa
- Metal Gear Solid
- Deus Ex: Human Revoltutioniin pohjautuva scifi-seikkailu
- Assassin's Creed -elokuva (tuotannossa)
- Mass Effect (ilmestyminen vielä epävarmaa)
- Uncharted: Drake's Fortune (ei varmistunut)

Pelejä, joista pitäisi tehdä elokuva:
- Heavy Rain

Psykologinen trilleri, joka kertoo kaupungissa riehuvasta lastentappajasta, joka jättää jälkeensä vain pieniä origami-eläimiä. Tarinan keskiössä on murtumispisteessä oleva isä, unettomuudesta kärsivä nuori nainen, salamyhkäinen yksityisetsivä sekä viileä FBI-agentti, joilla on oma osansa origami-tappajan tarinassa. David Fincher olisi tälle film-noir -tyyliselle tarinalle täydellinen ohjaaja. Tai Christopher Nolan. Ilmeisesti oikeudet elokuvaan on jo hommattu, toteutus on sitten toinen juttu.

- Star Wars: the Force Unleashed
- Star Wars: Knights of the Old Republic
- Jedi Knight II: Jedi Outcast

Kyle Katarn on jediuransa päättänyt viileä palkkamurhaaja, joka joutuu laittamaan periaatteensa uusiksi, kun sith lordi Desann sieppaa ja tappaa Kylen kumppanin Janin. Kyle lähtee kostonretkelle ja joutuu kohtaamaan matkallaan paitsi salamyhkäisiä juonia Kapinaliiton tuhoamiseksi, mysteereitä ja taisteluita, myös oman itsensä ja vihansa.

- Crysis
- Dead Space
- Watch dogs
- Limbo 

Pikkupoika herää pelottavan ja mysteerisen maailman laitamilla ja huomaa sisarensa kadonneen. Poju lähtee etsimään tätä, joutuen kohtaamaan matkansa aikana pelottavia esteitä, pulmia ja haasteita, jotka haastavat hänet kohtaamaan omat pelkonsa. Tim Burton pitäisi varmasti kyseisen elokuvan toteuttamisesta.

- Fallout 3
- Half-Life 2
- Red Dead Redemption
- Portal

Päähenkilö löytää itsensä tuntemattomasta tutkimuslaitoksesta ja saa käyttöönsä mysteerisen aseen, joka pystyy luomaan teleportaatio-ikkunoita, portaaleja. Laitosta ylläpitävä tekoäly GLaDOS haastaa päähenkilön käymään läpi useita fyysisesti ja henkisesti uuvuttavia haasteita, jotta tämä pääsisi ulos labyrinttimäisestä rakennuksesta. Luvassa on jännittävää pulmienratkaisua, tiivistä dialogia sekä kipeä twisti. Tekemistä tässä olisi esimerkiksi Vincenzo Natalille (Cube, Splice)?

Toissaviikolla ilmestynyt Assassin's Creed 3, huippusuositun toiminta-seikkailupelin jatko-osa, on viihdyttänyt muutamaa toveriani eeppisyydellään. Jännä kyllä, samaiseen pelisarjaan sijoittuva, nyt tuotannossa oleva elokuva, ei ole saanut heiltä kummoisempaa reaktiota. Pelin muutkin fanit internetin syövereissä suhtautuvat tulevaan elokuvaan melko nihkeästi, eteenkin Michael Fassbenderin valinta esittämään Altairia. "Ei se sovi siihen rooliin. Se on liian jäyhä, eikä saleen osaa tehdä sellaista aksenttia, mikä Altairille kuuluisi!"
Ehkä niin. Itse kuitenkin tuomitsen vasta sitten kun näen. Kun näen, sillä mikä voisikaan olla parempaa kuin huolella tehty salamurhaaja-leffa historiallisella otteella. Jos se on siis huolella tehty.

Pelien elokuvaversioihin liittyy yleisesti siis paljon ongelmia: yleinen pinnallisuus sekä alkuperäisen pelin ja elokuvan löyhä yhteys, taloudelliset/tuotannolliset ongelmat, fanien ja muiden kuluttajien vastaanotto sekä yleisesti yhteiskunnan nihkeä asennoituminen peleihin. Samoja pulmia on kuitenkin myös kirjoihin perustuvien elokuvien puolella. Miksi ne ovat sitten suositumpia?

Tässäpä itselleni pohdiskeltavaa ensikertaan.