Lammaselokuvien palkintogaala

Otsikkoon viitaten, tämä oli ensimmäinen reaktio veljelläni, kun kerroin oscareiden tulevan taas sunnuntai-maanantai välisenä yönä jaettavaksi. Sikäli ymmärrän hänen ärtymyksensä: Oscar-gaala kun tuppaa olemaan melko suljettu snobien piiri, joka ajattelee pitkälti vain amerikkalaista elokuvateollisuutta, ja jossa itse elokuvia melkein tärkeämmäksi on vuosi toisensa jälkeen noussut julkkisten ilta-asut, himokalliit väliesitykset ja ilotulitukset.

Ei siis ihme, että suomalainen pulliainen pitää Oscar-gaalaa kaupallisena höpönpöppönä, jolla ei ole oikeasti merkittävää funktiota elokuvamaailmassa. Mutta noh, oscarit on ja pysyy, ja olkoon niin. Onhan niitä kuitenkin kiintoisaa seurata ja ennen kaikkea analysoida.

Tämän vuoden oscarit ovatkin osoittautuneet kohtalaisen mielenkiintoisiksi. Hyviä elokuvia on ehdolla paljon, ja periaatteessa kaikki ansaitsisivat voittonsa omissa kategorioissaan. Jonkun täytyy kuitenkin olla parempi, ylitse muiden. Ennakkosuosikkeina tuntuvatkin olevan Hugo (11 oscar-ehdokkuutta), The Artist (10) ja Warhorse (6). Mikäpäs siinä, ainakin kaksi ensimmäistä voisi tsekata ihan leffateattereissakin.

Paras elokuva

Ehdolla: The Artist, The Descendants, Hugo, Midnight in Paris, Moneyball, Piiat, Tree of Life, Warhorse, Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä

The Artist ja The Descendants saivat palkinnot tämän vuoden Golden Globe -gaalasta, joten on hyvin todennäköistä, että jompi kumpi kyseisistä rainoista voittaa myös oscarinsa. Koska molemmat elokuvat, kuten moni muukin tämän vuoden oscar-ehdokkaista, ovat vasta ihan hiljattaen tulleet leffateattereihin, on paha mennä arvioimaan, mikä elokuvista palkinnon voittaa. Pointtini on: miten arvioit jos et ole nähnyt?

Selailin kuitenkin wikipediaa, ja otin selvää rainojen pääjuonesta. Lisäksi olen tehnyt taustatutkimusta myös muiden elokuvablogien kautta, tietenkin selaillut läpi trailereita sekä arvioinut näyttelijöiden, ohjaajien ja muiden yhtälöiden summaa. Näillä näkymin uskonkin, että The Artist tai suuren suosion saanut lasten draama-fantasia Hugo, on voittamassa. Itse toivon sen menevän Hugolle, sillä lapsipääosaisia oscar-voittajaelokuvia näkyy harvemmin. Ei siinä, The Artist on kuitenkin teknisesti omaperäisempi tapaus. Ja ainakin tämän arvostelun mukaan The Descendants ei ole saamassa oscaria!

Paras ohjaus

Ehdolla: Woody Allen (Midnight in Paris), Michel Hazanavicus (The Artist), Terrence Malick (Tree of Life), Alexander Payne (The Descendants), Martin Scorsese (Hugo)

Saako Woody Allen taas yhden pystin palkintokaappiinsa? Yllättääkö Hazanavicus tai Scorsese? Paha sanoa, viitaten taas siihen, etten ylläolevista leffoista ole nähnyt muita kuin Midnight in Parisin ja Tree of Lifen, jossa molemmissa ohjaustyö toimi hyvin, kummassakin tosin hyvin eri tavalla. Kun verrattavissa on ylipäätään näin erilaisia elokuvia, on vaikeaa päättää niistä paras. Golden Globen voitti Scorsese, joten on todennäköistä, että hän vetää oscarinkin itselleen. Itse toivon sen menevän kuitenkin Hazanavicukselle.

Paras miespääosa

Ehdolla:  Demián Bichir, George Clooney, Jean Dujardin, Gary Oldman, Brad Pitt

Clooney ja Oldman ovat minusta molemmat yleisesti hyviä näyttelijöitä. Brad Pitt on saanut vakuuttavuutta työlleen vanhennuttuaan ja toisaalta Bichirin uusi naama Hollywood-maailmassa miellyttää. Kukahan siis vie pystin tänä vuonna? Itse vaikkaisin Jean Dujardia, joka voitti paitsi Golden Globen näyttelijätyöstään, myös kaikenikäisten naisten sydämet syötävänhyvällä ulkonäöllään.

"Moar prizes? Works for me!"

Paras naispääosa

Ehdolla: Glenn Close, Viola Davis, Rooney Mara, Meryl Streep, Michelle Williams

Vaikka Meryl Streep on tehnyt joka ikisen roolinsa tyylillä, voimalla, arvokkuudella ja kaikinpuolin toimivasti, hän on jo oscarinsa saanut. Itse toivon parhaan naispääosan tittelin vierähtävän Michelle Williamssille, ei vain pelkästään kauniin ulkomuodon, vaan oikeasti toimivan tulkinnan takia. Ei meinaan ole helppo homma näytellä uskottavasti yhtä maailman tunnetuimmista naisista, ja samalla näyttää yhtä hyvältä kuin Marilyn itse.

Paras animaatio

Ehdolla: Cat in Paris, Chico & Rita, Kung-fu Panda 2, Saapasjalkakissa, Rango

Harmittaa, kun parhaan animaation kategoriassa ei näkynyt vilaustakaan Tintin seikkailuista, sillä se jos mikä, olisi ansainnut kyseisen tittelin. Näillä kuitenkin mennään, eikä omasta mielestäni hyvältä näytä. Cat in paris ja Chico & Rita, eivät sano minulle yhtään mitään ja sekä Kung-fu Pandan että Saapasjalkakissan seikkailut luotiin puhtaasti taloudellisen tuottavuuden takia. Jäljelle jää enää Rango, joka kuulemani mukaan oli kyseisistä elokuvista oikeasti ovela, oivaltava ja erilainen. Menköön pysti siis kameleontille ja tämän poppoolle.

Paras musiikki

Ehdolla: Tintin Seikkailut/Warhorse (John Williams), The Artist (Ludovic Bource), Hugo (Howard Shore), Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (Alberto Iglesias)

The Artist vei tämänkin kategorian "Kultaisen Maapallon", joten oscaria en tälle taholle toivo tässä tapauksessa. Koska minkään yllä olevan elokuvan soundtrackia en ole kuunnellut, en edes ohimennen, on paha mennä arvioimaan, missä on se koskettavin, tarinaa eniten vievin ja teknisesti toimivin ja omaperäisin musiikki. Koska John Williams on kuitenkin kerta toisensa jälkeen ihastuttanut minua sävellyksillään toivon sydämeni pohjasta että herra saisi taas oscarinsa. Kamoon, Williams on ehdolla jo 45. kertaa! Vain Walt Disney on pystynyt samanlaiseen määrään: hän oli oscar ehdokkaana 64 kertaa.

Parhaat äänitehosteet

Ehdolla: Drive, Girl with the Dragon Tattoo, Hugo, Transformers 3, Warhorse

Pakko sanoa, että Drive vie tätä kategoriaa ihan kympillä. Jaksottainen hiljaisuus ja loppua kohden alkava rytinä pitää katsojan kuin katsojankin otteessaan, ja äänimaailma on Drivessa ylipäätään komeaa kuunneltavaa, aina juuri mainitsemastani vuorottelevasta hiljaisuuden ja äänen harmoniasta elokuvan soundtrackiin. Ei siinä, Hugo ja Warhorse toimivat hyvinä haastajina.

Paras kuvaus

The Artist, Girl with the Dragon Tattoo, Hugo, Tree of Life, Warhorse

Omalla kohdallani valinta olisi selvä kuin absolutisti perjantai-iltana: Tree of Life. Aikaisemmassa postauksessa ehdinkin jo kehua elokuvan upeaa kuvausta: se antaa katsojalle aikaa nautiskella, tarkastella ja analysoida jokaista ottoa, kiirehtimättä, yrittämättä liikaa ja kuitenkin rytmittämällä itse tarinaa. Värimaailma, musiikki ja yleinen tunnelma sopivat yks yhteen kuvauksen kanssa, joka on teknisesti todella tyylikästä. Tulen olemaan hyvin pettynyt, mikäli Tree of Life ei saa ansaitsemaansa oscaria kuvauksesta, sillä se todella ansaitsee sen. Itse nimittäin pidän sitä melkoisena taidon- ja taiteennäytteenä. Niin paljon kultaisia leikkauksia ja upeaa liikkeen dynamiikkaa!

Parhaat erikoistehosteet

Ehdolla: Harry Potter: Deahtly Hallows pt.2, Hugo, Real Steel, Rise of the Planet of the Apes, Transformers 3

Yleensä erikoistehosteiden kohdalla jokin ehdokkaista erottuu selkeästi edukseen. Kun kuitenkin nykyteknologialla tajunnanräjäyttäviä erikoistehosteita on melko helppo tehdä, kaikki ylläolevat elokuvat ovat hyviä. Tasaisen hyviä. Se on hirveä sääli, sillä vielä kymmenen vuotta sitten elokuvien välisten erikoistehosteiden ero oli vielä suuri, helpommin nähtävissä ja ehdottomasti hankalampi toteuttaa. Ehkäpä nykyään kategoriaa pitääkin ajatella pitemmällä tähtäimellä: onko tämä elokuva näyttävä vielä kymmenen vuoden päästä?

Ollaanpas erilaisia, ja heitetään tähän kategoriaan voittajaksi, tai oikeastaan toiveena voittajasta Real Steel. Toisaalta lähes pääosaa näytellyt digitaalinen Caesar-apina voisi myös ottaa oscar-pystin kainaloonsa, sen verran luontevaksi hahmo oli kuitenkin tehty.

Viikonloppuna sitten nähdään mitkä toiveistani/analyyseistäni toteutuivat vai toteutuiko mikään. Itse taidan kuitenkin jättää gaalan livenäkatsomisen väliin: aikainen aamu kun on maanantaina tiedossa. Ehkäpä pitää seuraavana iltana kuitenkin tsekata bileiden kooste, tosin ihan vain siksi että elokuva-nörttiyden leima pysyisi otsassa.

Stay tuned!

Ystävänpäivän ärsytys

Inhoan ystävänpäivää. Miksikö? Puhtaasti siksi, koska olen rakkaudessa totaalisesti epäonnistunut katkeroitunut ämmä, joka ei ole elämässään törmännyt muihin kuin yksipuolisiin rakkauksiin, rukkasiin ja yhdenyön suhteisiin. Ei siis ole ihme, että tälläiset minunkaltaiseni surulliset tapaukset inhoavat ikuisen rakkauden ja ystävyyden vuosipäivää, joka ei ole edes töistä tai koulusta vapaana.

Samasta syystä inhoan myös romanttisia elokuvia. Tarkoitan nyt sellaisia illan raton brane-off romanssi-hömppiä, joiden tarkoitus on lähinnä viihdyttää yksinäisiä sinkkunaisia. Ja menestyä taloudellisesti. Useimmiten pidänkin romanttisia komedioita typeränä ajanhukkana. On kuitenkin muutama flikki, jotka ovat skeptisen mieleni luomasta alkuasetelmasta huolimatta saaneet hyväksyntäni. Ainakin melkein.

13 ja risat (13 going on 30)

Elokuvan alkuasetelma on yllättävän yksinkertainen, mutta ihan toimiva. 13-vuotias tyttö muuntautuu kolmikymppiseksi itsekseen ja huomaa seisovansa keskellä aikuisten maailmaa, joka ei ole niin helppo ja yksinkertainen kuin päällepäin luulisi. Kun lapsuuden toverit sekä uudet ihmiset sekoittavatpäätä sekä romanttisessa että inhottavassa mielessä, päähenkilö käy taistelua pääosin itsensä löytämisen kanssa. Kelpo pätkä, ei suinkaan liian imelä tapaus.

Valentines Day

 Kappas, Jennifer Garner tässäkin elokuvassa! Ja oho, kymmenen muutakin isomman luokan tähteä, alkaen Ashton Kutcherista Julie Robertsiin. Valentines Dayta kuitenkin kuljettaa eteenpäin muukin kuin kassamagneettitähdet, vaan yksinkertaisesti liikoja yrittämätön, simppeli ja suloisen makea juoni.

Kyseessä on 14. päivä helmikuuta, ystävänpäivä, jonka tapahtumia seurataan useamman hahmon eri näkökulmista. Kullakin on omat suunnitelmansa, ihmissuhteensa, pulmansa ja ongelmansa ystävänpäivän suhteen. Elokuvan edetessä tilanteet ja ihmissuhteet kehittyvät, eri tarinoiden ihmiset nivoutuvat enemmän tai vähemmän toisiinsa ja alkavat ennen pitkää kiinnostamaan sekä paikoin jopa lämmittämään sydäntä. Vaikka raina kulkeekin pitkälti melko kepeissä tunnelmissa, myös hieman synkempiinkin aiheisiin päästään syventymään. Olin hirmu iloinen, ettei koko elokuvan aikana langettu typeriin kliseisiin tai edes ennalta-arvattavuuksiin kuin vain parissa tarinassa. Annettakoon se anteeksi, sillä kokonaisuudessaan Valentines Day toimii hyvin. Ainakin paremmin kuin vastaava New Years Eve.

Bridget Jones - elämäni sinkkuna

En tiedä mikä tässä elokuvassa on niin hauskaa ja viihdyttävää, mutta tällä hetkellä pidän Bridget Jonesia ehkä parhaimpana hömppä-rainana tällä hetkellä. Elokuvan katsomisesta on tosin jo sen verran aikaa, että saatan muuttaa mielipiteeni, mutta mennään nyt näillä eväillä.

Kyseessä on siis kolmikymppisen brittinaisen elämästä kertova romanttinen komedia, joka enemmän kuin mitään muuta haluaisi miehen elämäänsä, sillä kaikkea muuta tuntuukin jo löytyvän. Naiseuden ydin, eli päiväkirjaan tuhrustaminen, vaa'an ja diettien kanssa temppuilu, herkkujen mässyttäminen keskellä yötä sekä erilliset ulkonäköpaineet ja mutkikkaat ihmissuhteet ovat elokuvan aa ja oo, humoristisessa mielessä tietenkin. Tarinan hahmot ovat ihastuttavan vihastuttavia ja tarina katastrofaalisten yhteensattumusten ja suloisten romanttisten hetkien summa. Ei valittamista.

Luin pari vuotta takaperin Bridget Jonesin päiväkirjan, johon elokuva perustuu, ja koin sen itse hyvin toimivaksi ja hauskaksi kokonaisuudeksi. Bridgetin hahmo sai kirjassa ainakin huomattavasti enemmän ulottuvuuksia ja särmää, eikä ollut aivan yhtä hömelö kuin elokuvassa, mikä oli sinällään miellyttävä yllätys. Toisaalta, elokuvaversiot ovat aina kirjaversioita erilaisempia, usein huonompiakin. Bridget Jones -elämäni sinkkuna ei kuitenkaan epäonnistunut täysin, sillä kirjasta huokunut hullunkurinen lämpö välittyi myös elokuvan kautta.

Tämän vuoden ystävänpäivä ei toisaalta mennyt yhdenkään hömppä-elokuvan parissa. Odotin nimittäin viettäväni tätä yksinäisten nörttien inhoamaa päivää videopelien parissa, sillä Bioware julkaisi faniensa iloksi Mass Effect 3:n demon. Vaan no, tietenkään täällä takapajulassa eläviä immeisiä ei ole muistettu, eteenkään PC-pelaajia. Olen tässä meinaan odotellut kyseistä demoa tulevaksi yli viisi tuntia, ja vieläkään ei kuulu. Mikä kamalinta, kaverini pelasi ME3:n demon juuri läpi Xboksillaan.

Karseaa ystävänpäivää kaikille, ja ime kelliäsi Bioware!

Blogini tulee jäätymään maaliskuun alussa, kun uusin Mass Effect saapuu kauppojen hyllyille, ja rupean pelaamaan sitä. Ei, tässä ei ole yhtään kysymys mistään elämän puutteesta. Pois minusta moiset väitteet! :oo

Erikoistehosteiden pimeä uhka

Lapsuuden unelmani on toteutunut! Pääsin vihdoin ja viimein katsomaan lempielokuvani Star Wars episode I: Phantom Menacen elokuvateattareissa. Koska näytöksiä ei 2D:nä pyörinyt ja leffaa mainostettiin juuri 3D:nä, täytyi se tietenkin mennä sinä myös katsomaan.  Kyseessä oli siis ennakkonäytös Flamingossa, johon sain hankittua itselleni ja parhaimmalle Star Warssin katseluseuralleni, veljelleni, liput. Ja noh, sanalla sanoen kyllä kannatti.

Vaikka olen nähnyt kaikki Star Warssit miljoonaan kertaan, elokuvateatterikokemus on aina erilainen. Heti alkujaan ison Star Wars-tekstin lämähtäminen ruutuun sai sydämeni pamppailemaan innostuksesta, nostalgiasta ja rakkaudesta. Kun sitten itse elokuva vierähti käyntiin, nuo tunteet nousivat elokuvan loppua kohden yhä suuremmiksi: lopputaisteluissa olinkin kyynel silmäkulmassa, ainakin melkein. Mistään elämää suurempaa kokemuksesta en toisaalta puhu, mutta ehdottomasti katkeransuloisesta nostalgiasta, hauskoista hetkistä, muistoista ja naiivista rakkaudesta. Niinhän se kuitenkin on, että kaikista Star Warsseista, ja kaikista elokuvista, Phantom Menace on minulle se kaikista rakkain. Olen sanonut näin aina, ja tulen aina sanomaan: "Episode ykkönen on paras elokuva koskaan. Siinä on parhaimmat musiikit, parhaimmat taistelut, parhaimmat krafiikat ja parhaimmat hahmot. Argumenttisi on invalidi."

Takaisin elokuvan analysointiin: Phantom Menacen 3D-versio pyörii leffateattereissa vanhoilla DVD-suomi-käännöksillä, missä ei ole sikäli mitään valittamista. Värejä on paranneltu, valoja lisäilty ja kuvakokoa levennetty. Star Wars näyttää siis entistä tyylikkäämmältä. Mikään 3D-ihme näytös ei kyllä ollut, vaikkakinjoissakin kohtauksissa kolmiuloitteinen grafiikka toimi yllättävän hyvin: avaruustaistelukohtaukset ja rakettireki-kisa olivat tarkkoja ja teknisesti hienoja, täten siis todella nautittavaa katsottavaa. Odotan siis kaikenkaikkiaan todella suurella mielenkiinnolla ja innostuksella jatko-osia tulevaksi. Eteenkin original-trilogya.

Koska tarina on minulle ja veljelleni niin tuttu, keskityimme tarinan fiilistelyiden sijaan hahmoihin, eteenkin Qui Gon Jinniin. Jätkä kun sattuu olemaan niin hiton bad-ass, aina kusettamassa porukkaa mind-trickeillä ja sitten vetoamassa isompaan auktoriteettiin, kun omat neuvottelukeinot loppuvat ("Would you like to discuss it with the Hutts?"). Muutenkin koko elokuva meni pitkälti hahmojen heitoille naureskellessa, puhumattakaan omista inside-läpistämme. Veikkaan etteivät edessä istuneet tykänneet röhöttämisestämme hyvää...

"I shall kick ur spiky-ass, bitch!"

Ikävä kyllä oma innostukseni ei ole tarttunut muihin. Monet pitävät paitsi Star Warssin uusintaa 3D:nä turhana, myös Blu-Ray ja Special Editioneita täysin humpuukina. Itse asiassa käytännössä kaikki 70-80-luvun nuoret, jotka aikoinaan näkivät originaalin Star Wars -trilogian, inhoavat pre-queleita ja uusintaversioita lähes poikkeuksetta. Heidän mielestään episode 1, 2 ja 3 ovat vain erikoistehostepläjäys, osoitus Lucasin rahanhimosta sekä kyvyttömyydestä pitää näppinsä erossa jo valmiiksi "täydellisestä" työstään. Juttelin aiheesta isäpuoleni kanssa, ja hän piti pre-queleja juuri edellä mainittuina. Oli siinä raivossa pidättelemistä.

Itse suoranaisesti nimittäin vihaan tälläisiä old school -Star Wars -faneja, yksinkertaisesti siksi, ettei heidän inholleen löydy mitään järkiperusteita. He tuntuvat olevan tuulesta temmattuine irrationaalisine kommentteineen kuin fundamentalistisia uskovaisia, jotka tuputtavat uskontoaan ja ultimaalisen absoluuttisen oikeita mielipiteitään muille. Veljeni huomautti, että itsekin muistutan samanlaista myös, sillä en suostu kuuntelemaan mitään poikkipuolista sanaa Episode I:stä. Puolustauduin siihen sanomalla, että ainakin asia on toisinpäin: en vihaa, vaan rakastan.

Yleisesti pidän kehitystä erittäin hyvänä asiana. Sama koksee myös Star Warssin uusintaversioita, vaikka, hyvä on: myönnetään, osa niistä onkin pitkälti erikoisefekteillä kikkailua. Tässäpä ihan lyhyt katsaus kaikkien episodien uusiin blu-ray -uudistuksiin ja mielipiteisiini niistä.

Star Wars ep. I, II ja III
+ kuvanlaatua parannettu ja tarkennettu
+ kuvakoko leveämpi
+ Obi-wanin ja Qui-Gonin pako troidekoilta episode I:ssä on tehty näyttämään paremmalta motion blurrilla
+ Yoda on episode I:ssä muunnettu kokonaan tietokonehahmoksi
- avaruus-kohtauksissa on ihan saatanasti tähtiä
- koko episode II:ssa on lievä sininen valo, joka väärentää värejä joissakin harvoissa kohdissa

Lisää yksityiskohtia täällä.

Star Wars ep. IV, V ja VI
+ yleinen visuaalinen ilme parantunut huomattavasti alkuperäisestä: värit ovat parantuneet, kuvakoko suurentunut ja äänet ovat alkuperäistä huomasti paremmat
+ ewokit räpyttelevät silmiään eivätkä näytä enää eläviltä nukeilta
- R2 kaivautuu yhä syvemmälle kallioon piilotellessaan yawoilta. Herää kysymys: onko se mahdollista niinkin "notkealta" olennolta kuin Artoo?

- klaffivirheitä myöhemmin lisättyjen erikoistehosteiden takia
- Darth Vaderin silmät näkyvät kypärän läpi ep. V:ssä
- Darth Vader huutaa useamman kerran "ei" heittäessään Emperorin alas kuiluunep. VI:ssä

Lisätietoja nelosesta täältä, vitosesta tästä ja kuutosesta tästä linkistä.

Itse olen pienestä hämmennyksestä huolimatta asennoitunut näihin muutoksiin siten, että ne ovat Lucasin alkuperäisiä visioita, jotka hän viimein pystyy nykyteknologialla toteuttamaan. Vaikka monet pitävät Lucasin parantelua ikuisen perfektionistin tyydyttömyytenä ja klassikoiden sörkkimisenä, en pistä pahakseni, jos hyvää saagaa on digitaalisesti paranneltu sekä kuvanlaadultaan että yleiseltä ilmeeltään.

Minulle on yksi ja sama ampuiko Han vai Greedo ensin, jutteleeko Han ihmis- vai olio-Jabban kanssa, onko Boba Fettin ääni muunnettu vai ei, ja kumpi Emperor-80 vai -04-versio episode IV:ssä on "se oikea". Kyse on loppujen lopuksi asenteesta ja siitä, pystyykö pienet epäolennaisuudet ohittamaan ja keskittymään saagaan kokonaisuutena. Sitä ei voi kukaan kuitenkaan kiistää, etteivätkö parannukset kuitenkin tekisi terää, vaikka niitä tekisi useammankin vuoden välein.

Sarlackin kuoppa näyttäisi epäilyttävältä ilman myöhemmin lisättyjä tehosteita.

Paitsi, että Han Solo ampui ensin, hän kykenee myös roikkumaan pelkkien varpaidensa varassa. Mikä mies!

Itse pidän paljon pahempana virheenä esimerkiksi eräässä vanhassa japanilaisessa videopelissä Luken tummaa hiusväriä sekä täysin puun takaa tulevaa kohtausta, jossa Darth Vader muuttuu yllättäen skorpioniksi (vas.).

Mitä yritän tällä postauksella sanoa on, ettei muutosta tule pelätä eikä vihata. Oli kyse sitten Star Warssista tai ei, elokuvien tekninen parantuminen on minusta hienoa ja mullistavaa, vaikkakin alku voi olla köykäinen, esimerkiksi nyt vielä lapsen kengissä olevan 3D-teknologian kanssa. Ajan kuluttua 3D on kuitenkin varmasti tulevaisuuden hitti ja näkemisen arvoinen juttu, siis jotain sellaista, mitä menneisyyden ihmiset pitäisivät uskomattomana teknisenä saavutuksena. Jos kuitenkin valitettavaa löytyy, älä mene 3D-näytöksiin.

Omalla kohdallani ärsyyntymisessä noudatan jo naperona Bambista oppimaani sanontaa: "jos et osaa sanoa mitään miellyttävää, älä sano mitään." Älä siis katso uusia Star Warsseja, jos ne saavat sapen kiehumaan. Itse kuitenkin katson, sekä pre-queleja että Special Editioneita, ja nautin niistä täysin rinnoin, sillä haluan ja pystyn siihen. Sen verran kuitenkin rakastan tätä sarjaa, että voin antaa pienet hölmöilyt anteeksi, vaikkapa ne troidien ärsyttävät uudet äänet episode kolmosessa.