Karu tyttö, karu mies

Puhuin viimeksi siitä, kuinka arvostelen ja pisteytän elokuvat. Nyt on siis aika ryhtyä arvostelemaan. Olen tässä viimeaikoina katsonut useita elokuvia, mutta niistä parhaiten analysoitaviksi ovat jääneet Tyttö nimeltä Nikita ja Last Samurai. Aloitetaan karun tytön arvostelusta.


Olen nähnyt Nikita-leffan aikaisemminkin, mutta silloin sen alkuasetelma jäi minulta kokonaan välistä. Minulla ei ollut hajuakaan päähenkilön, eli siis Nikitan intresseistä ryhtyä valtion salamurhaajaksi. Onneksi sain tällä kertaa katsottua elokuvan alun, kun se muutama viikko sitten tuli telkkarista. Se nimittäin avasi paljon niitä kysymyksiä, jotka olivat minua mietityttäneet.

Elokuva on uskottava, tulkoon siitä ensimmäiset pari pistettä. Valtio antaa rappiolliselle narkkarille uuden mahdollisuuden, sillä näkee tässä potentiaalia. Tyttö-rassu suostuu, sillä vaihtoehtona on "rivi 8, paikka 30" eli hautapaikka. Asetelma on pysäyttävä ja päähenkilön kohdalla hän on nurkkaan ajettu: vaihtoehtoja ei ole, ja se turhauttaa.

Hahmot ovat melankolisella tavalla kauniita. Itse pidin paljon Nikitan hahmosta, joka muun muassa tulisella luonteeltaan ja ulkonäöltään muistuttaa erästä sarjakuvani hahmoa. Nikitan mentor vaikuttaa katsojalle aluksi lempeältä, mutta hänestäkin alkaa huomata hiljalleen piirteitä, jotka Nikitan epätoivon kasvaessa paljastuvat kokonaan. Romantiikkaan ei olla satsattu paljoa, mikä on hyvä, sillä toiminta/draamassa turha mässäily kannattaakin jättää vähemmälle. Tunteet välittyvät muuta kautta: itkuna, hiljaisuutena.

Sikäli jännä, että muistin Nikitan loppuneen aivan eri tavalla kuin olin muistanut. Luulin, että elokuva päättyi epätoivoisen Nikitan itsemurhaan. No, konkreettista itsemurhaa ei tapahtunut, mutta katsojan silmissä lopussa tilannettaan pakeneva Nikita on kuollut. Tämä tietty tarinan avoimuus on ehdoton plussa, jota arvostan kaikissa elokuvissa.

Neljä tähteä, ehkä jopa neljä ja puoli. Tämä pieni epäonnistumisen osa saattaa johtua ehkä väkivallasta, jota elokuvassa esitetään. Tiedän, että tämä kulttielokuva on tunnettu juuri nimenomaan räimivästä väkivallasta, mutta jossain menevät myös rajat. Vaikka Nikita ei olekaan mitään uskomatonta aseitten paukuntaa, ainakin alussa itseltäni meni hetkeksi uskottavuus tilanteesta. Sen sijaan Nikitan tarkka-ampumakohtaus lukitun vessanoven takana on loistava, sillä jännitys siinä ei tule ampumisesta, vaan kiinnijäämisen pelosta.


Nikitassa esiintynyt Jean Reno on kova jätkä. Kuten aina. On liikuttavaa, miten jokaisessa elokuvassa hän osaa olla samaan aikaan hyytävä äijä, mutta myös lämminsydäminen ja rakastava. Vaikka hänen hahmonsa ovat melkein joka elokuvissa hyvin samoja, minusta jokaisessa Renon esittämässä kovanaamassa on eroja, joka saa minut melkein joka kerta ajattelemaan "aww". Ah, että tekisi mieli katsoa León.


Tämäkin leffa, eli Viimeinen Samurai, on nähty. Muistan katsoneeni siitä pätkiä, kun se tuli televisosta, mutta viimeksi näin sen kokonaan jokunen vuosi sitten. Päätin sitten tylsyyksissäni katsoa tämän rainan uudelleen, aluksi hyvin skeptisin elkein. Muistin elokuvasta vain sen huonot puolet: paikoin liialliseksi venyvät taistelukohtaukset, Tom Cruisen sekä hänen japaninsa.

Mutta loppujen lopuksi leffa ei suinkaan ollut huono. Ei edes keskinkertainen tai ookoo. Se oli hyvä, noin lyhyesti sanottuna. Sen verran hyvä, että sen voisi ostaa joskus DVD:llekin. Tämän kautta tällekin elokuvalle voisi siis antaa about neljä tähtöstä.

En tiedä Meiji-restauration yksityiskohtia, joten en voi sanoa, onko siinä perää, että amerikkalaiset olivat mukana teurastamassa samuraita ja oliko mukana myös sellaisia takinkääntäjiä jota Cruise esittää. Oli niin tai näin, en liiemmin jaksanut välittää faktoista. Sen sijaan keskityin katsomaan elokuvan maisemia, jotka ovat (kuten kuvassakin näkee), todella kauniita. Kun elokuvassa puhutaan tapahtumiin keskittyvässä japanilaisesta samurai-kylästä ja sen hengellisyydestä, siihen todella saa kosketuksen. Loppupuolen kirsikankukka-kohtaus oli visuaalisesti kaunis: kuka nyt ei voisi vastustaa vaaleanpunaisia kukkasia?

Hahmollisesti tarina on klassikko. Löytyy elämästä piittaamatonta renttua, josta lopulta tulee kunnollinen soturi, mentori-hahmo, vihamies, kaunis nainen, söpöjä pikkulapsia ja hassu kulttuuri-hössöttäjä. Vaikka näin sanottuna hahmot kuulostavat stereotyyppisiltä, ne toimivat, eikä Tom Cruisekaan tässä elokuvassa niin periamerikkalainen ole, että se ärsyttäisi. Vain hieman käytetty lähinnä. Plussat näyttelemisestä menee taas Ken Watanabelle, joka on aina jaksanut koskettaa minua. Herralla on niin ihanan hillitty karisma, josta kuitenkin uhkuu jotain itämaista voimaa. Pitäisi joskus kirjoittaa hänestä kokonainen postaus.

Vaikka elokuva on pitkä (kuten melkein aina eeppisiin/historiallisiin tapahtumiin perustuvat elokuvat), sen jaksaa katsoa, ja pidän siitä miten esimerkiksi sen aikaista tavallista japanilaista elämää on kuvattu. Kylässä tapahtuva draama sekä tappeluharjoittelut ovat ilo silmälle. Loppupuolen räminät kyllä alkoivat kieltämättä kyllästyttämään, mutta heti kun pistin leffan pyörimään kaksinkertaisella nopeudella, niin tuli siinäkin sitten vähän virnisteltyä. Eteenkin ratsastaminen oli varsin hupaisan näköistä :DD

Kaikinpuolin ihan onnistunut elokuva, miinuksena venytetyt räiminnät ja turhaan tunteellisuuteen lyssähtävä loppu. Cruisen olisi pitänyt kuolla muiden samuraiden mukana. Piste.

Näin nopeasti mainitsen vielä muista aiheista... Sain nimittäin Tubessa subbaamaltani henkilöltä videon, jossa oli "koe-esiintymiset" erääseen MEP-ryhmään, jossa pääteemana on rakkaus. En ihan tarkkaan osaa määritellä MEP:in käsitettä, mutta käytännössä kyse on ryhmästä, joka tekee yhdessä videoita tietyn teeman mukaisesti, usein siten, että yksi henkilö editoi omalla tyylillään yhden pätkän. Lähetin koe-esiintymiseen tämän A.I.-videon, jonka aiheena on tietyllä tapaa myöskin rakkaus, yksipuolinen sellainen, pojan ja äidin välillä (vaikka näennäisesti robotti-lapsella ei ole oikeita vanhempia). Toivottavasti pääsen mukaan tähän ryhmään, jotta pääsen tekemään taas lisää videoita. Minä kun niin tykkään editoida :3




Video on editointityyliltään hieman kliseinen, eikä ehkä mitään parhaimpia luomuksiani, mutta kelvannee nyt kuitenkin. Ainakin tunne välittyy voimakkaasti.

Näin lisäksi, sain upattua Tubeen myös uuden animevideon sarjasta Serial Experiments Lain. Sarja on 90-luvulta tälläinen ei-niin-suosittu anime, todella vähän tunnettu, jos tarkkoja ollaan, mikä on todella sääli, sillä se on lyhyydessään todella loistava. Tarina kertoo noin pintapuolisesti selitettynä tytöstä, joka uppoutuu tietokonemaailmaan niin paljon, että hän ei pian pysty enää hahmottamaan mikä on totta ja mikä ei. Anime keskittyy siis olemassaolon selittämiseen, ja on psykologisesti todella raskasta katseltavaa. Itse ihan suoraan sanoen masennuin sarjaa katsoessani. Pitäisi joskus katsoa koko sarja taas läpi, sillä vaikka olen katsonut sen noin kolme kertaa, sen on minulle edelleen todellinen mysteeri. Tarina on mutkikas ja vaikea, lievästi sanottuna japanilaiselle animaatiolle tyypillistä mind-fuckia :DDD

Piip piip.

Mutta nyt on ruokailun aika. Myös lemmikkisiililleni pitäisi paistaa jauhelihoja.