Holmes!

"There is absolutely nothing of interest to me, out there, on earth, at all."

- Sherlock Holmes (2009)

Tykkään jännäreistä ja trillereistä, mutta niin myös klassisista salapoliisitarinoistakin. Lapsuuteni näillä kohdin muistankin viettäneeni Hercule Poirotin ääressä, sekä sarjan että elokuvien. Agatha Christien romaaneiden oheella, sir Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes (tämä klassikkojen klassikko) ilmestyi kuvioihin vasta yläasteella pakkolukemisen oheella. Vaikka kyseessä olikin Baskervillen koira, kirja ei juuri säväyttänyt minua. Menihän se kuitenkin ajanvietteenä.

Kun siis 2009 Sherlock Holmes -elokuva ilmestyi leffateattereihin olin sen suhteen hyvin skeptinen. Pelkäsin trailerin perusteella, että kysessä olisi toiminnalla mässäilevä räimintä, missä Sherlock esitettäisiin koko Lontoon kaikkivoipana sankarina. Tuomitsin koko rainan siis suoralta kädeltä, eikä minun mielinyt mennä sitä katsomaan, ei eteenkään kun se sai paljon positiivista huomiota teinityttöjen keskuudessa, eikä elokuvakriitikoiden.

Törmäsin uuden vuosituhannen Sherlock Holmes -leffaan kolmesti. Ensimmäisen kerran koulun järjestämillä elokuvailtamilla, johon menin toverini Kaarnan ja Rkkian kanssa. Jouduin kuitenkin jättämään katselemisen puoleenväliin. Raina jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni, sillä se lähti käyntiin mielenkiintoisissa merkeissä ja vaikutti kaikesta huolimatta melko potenttiaaliselta tapaukselta.

Jouduin kuitenkin odottamaan puolitoista vuotta ennen kuin törmäsin Sherlokkiin uudemman kerran, kaverini Rii-kunin kautta. Tälläkin kertaa leffa jäi kuitenkin katsomatta teknisten ongelmien takia. Lohdutukseksi Rii kuitenkin, aluksi pakottaen, tutustutti minut BBC:n neliosaiseen Sherlock-sarjaan, jossa sarjan hahmot on 1800-luvun sijasta sijoitettu nykypäivään. Sarja oli törkeän hieno ja nerokas kokonaisuus, mutta ennen kaikkea hauska, originaalille uskollinen ja tietenkin todella koukuttava. Uutta tuotantokautta odotellessa eksyin sitten erään taiteilijan Holmes x Watson-sivustoille, mitä kautta innostuin myös sarjan bromance-puoliskosta.

Hieman BBC:n sarjan katsomisen jälkeen, sain viimein Kujalta lainattua elokuvan DVD:lle ja pääsin viimeinkin katsomaan itse elokuvan kokonaan. Kuten elokuvan ensimmäinen puolisko, myös loppupuoli oli kokonaisuudessaan toimiva ja kiinnostava. Sherlockin hahmoon luotiin kaikkivoipaisuuden tasoittamiseksi heikkouksia, ristiriitoja ja tietenkin humoristista kapinallismieltä, mikä tietenkin paitsi kiinnosti, myös nauratti. Elokuva oli sopivan pitkä, eikä se peloistani huolimatta mässäillyt toiminnalla vaan keskittyi nimenomaan tarinan rikoksen asteittaiseen setviytymiseen. Juoni oli nerokas ja hahmot näyttelijöineen loistavia. Ei valittamista, neljä tähteä.

Nyt sitten juuri aatonaattona sain kaveriltani Kheiltä kutsun elokuviin. Hänellä oli sattumoisin kaksi lippua varattuna illan näytökseen ja pyysi minut mukaansa. Olin tästä tavattoman ilahtunut, en tietenkään vain siksi, että pääsisin katsomaan elokuvaa, vaan myös noin sosiaalisessakin mielessä. Noh, Khei itse tuli paikalle myöhässä ja pisti minut hakemaan ja ostamaan liput Sherlockkiin, mutta mitäs pienistä. Kaverillehan voi antaa pikku kämmit anteeksi. Ainakin useimmiten.

A Game of Shadows oli hyvin tyypillinen elokuvasarjan kakkososa. Joitakin hyväksi todettuja kohtia oltiin paranneltu, esimerkiksi huumoripuolella: sitä oli paljon, se oli hauskaa ja sopivan absurdia ja roisia. Toisaalta myös toimintaa oli tullut roppakaupalla enemmän ja sen siivellä ykkösosan arvoituksellisuus oli kadonnut kokonaan. Kaikista parhaimman käsityksen elokuvan luonnehdinnasta saa, jos ajatellaan, että Sherlock ykkönen oli niin ikään klassisempi rikoselokuva, lähempänä originaali-tarinaa, kun taas Sherlock kakkonen oli siihen verrattuna kovaksi keitetty trilleri.

Juoni ponnahtaa liikkeelle toiminnalla ja Sherlockin täydellisen laskelmoidulla tappelutyylillä. Lontoon ja lähimaailman viime aikaiset rötökset johtavat Moriartyyn, viileään yliopiston professoriin, jolla on suunnitelmissa koko Euroopan rauhan täydellinen rikkominen. Ikään kuin pulmia ei olisi jo tarpeeksi, Watson on kiiruhtamassa viimeinkin naimisiin, mistä Holmes ei todellakaan ole mielissään. Purevaa huumoria ja päähenkilöiden välistä konfliktia, konekivääreitä, slow-motioneita ja siiligulassia on luvassa.

Kokonaisuudessaan elokuva oli teknisesti tyylikäs ja hauska kokonaisuus, mutta toiminnan tyrkyttäminen sekä kuvan paikoin erittäin tiivis leikkaus sai ainakin oman keskittymiseni herpaantumaan paikoitellen. Onneksi kakkososan loppu, alkaen pääkolmikon saapumisesta rauhanneuvotteluihin aina Sherlockin ja Moriartyn välien selvittelyyn, oli sanalla sanoen törkeän hyvä, ja jäi sopivan kutkuttavaksi. Kuitenkin ykkösosa on aina ykkösosa.

Jatkoa tälle kassamagneetille on luvassa vuonna 2014. Tulen kyllä odottelemaan sitä, sekä hyvässä että pahassa.

"We are waiting, I am smoking."

Näin ohimennen sanoen, poistin tuolta ylhäältä tuon "videoeditointi-sivuston" yksinkertaisesti sen takia, koska oletin ettei sitä kukaan katso. Sitä paitsi tuo oikean alakulman Youtube-palkki ajaa pitkälti saman asian, sekä tänne satunnaisesti postaamat videoni.
Videoeditointiuutuus on minun ja saksalaisen kaverini Izzien kanssa tekemä collabbi, jonka omat klippini voi katsoa täältä. Linkkaan varmaan tänne myös jossain vaiheessa koko collabin. Tällä hetkellä olen väsäämässä uutta animevideota, mutta sen tehtyäni jatkan taas live-actionin parissa. Ah, että tykkään Sony Vegasista. Sillä on niin ihanaa edioida. Vaikka se onkin törkeän hidas renderöijä.

Nyt onkin hyvin aikaa editoida videoiden parissa, sillä lomaa on vielä reilu viikko jäljellä. Itse joulu sujui mukavasti ja sain pitkälti sen, mitä olin toivonutkin. Sain muun muassa isosiskolta Scott Pilgrim vs. the World -DVDn, isäpuolelta Melancholian ja isältä kirkkaanpunaisen ulkoisen kovalevyn. Lisäksi saldossa oli hieman rahaa, elokuvalippu, pullea siili-pehmolelu sekä kynsilakkaa. Ei hullummin, ensi joulua odotellen ; )