15. helmikuuta 2013

Ostoslistaa vuodelle 2013

Pitikin lähteä veljen kanssa pyörähtämään Prisman viihde-osastolla, kun silmään osui niin monta hyvää ja ennen kaikkea halpaa DVD:tä, että ihan itketti jättää mokomat kaupan hyllylle pölyttymään (ei sattunut olemaan kukkaroa mukana, niin en pystynyt ostamaan). Onneksi veli oli kiva, ja osti (velkoja tasoittaakseen) minulle Antzin. Enivei, tästä shoppailureissusta motivoituneena, alla hieman ostoslistaa tulevalle vuodelle. Jos jollakulla siis sattuu näitä rainoja olemaan, niin olen kyllä kiinnostunut ne ostamaan, luonnollisesti edulliseen hintaan.

Uudehkot elokuvat:
- The Dark Knight Rises
- Looper
- Rise of the Guardians (tulee 03.04)

Muut:
- American Beauty
- American Psyko

- Blade Runner
- Detatchment
- The Fifth Element
- Full Metal Jacket
- Star Wreck
- Sunshine

Viimeaikoina on tullut nähtyä leffateattereiden syövereissä muun muassa Unelmien Pelipäiväkirja sekä ennakkonäytöksessä uusin Die Hard. Sanottakoon lyhyesti niin, että molemmat elokuvat olivat omalla tavallaan viihdyttäviä, tosin toisessa oli hieman enemmän syvällisempää sisältöä sekä uudelleenkatsomisarvoa. Kaksi arvausta kummassa. Tarkoituksena olisi myöhemmin mennä katsomaan O:n kanssa uusin Ewan McGregor -leffa (Selviytyminen), veljen kanssa Wreck-It Ralph sekä uuden koulukaverin kanssa Django. Eiköhän sitä tässä talviloman tiimellyksessä ehdikin, mikäli vain terveenä pysyy.

Elokuvanautinnoissa on kuitenkin huonotkin puolensa, ensimmäisenä nimittäin tämän salaperäisen objektin kuin rahan mystinen katoaminen. Tapauksesta tekee merkittävämpää se, että elän köyhää ja pummista opiskelijanelämää olemattomilla tuilla, eikä tällä koulutuksella ja asennevammalla kesätöitä heru ei niin mistään.

Noin töistä puheenollen, pari kaveria on vuosien kuluessa eksynyt Finnkinolle töihin. Nyt kassan takana on hyvä toverini Neo, ja kuulemani mukaan hän on ihan kohtalaisesti viihtynytkin työssään. Pakko myöntää, että olen hieman kateellinen hänelle. Rankkaa työtä tai ei, juuri Finnkinossa voisin kuvitella itseni asiaspalvelutöihin. Ja se on paljon se, sillä en todellakaan näe itseäni minkään muun kassan, myyntipöydän tai varaston laatikoiden takana.

Syvä huokaus.
Taas ollaan siinä pisteessä, että on niin paljon kaikkea ostettavaa ja koettavaa, mutta niin vähän rahaa ja aikaa. Miksi keskinkertainen kultalusikka perseessä -elämäni on niin raskasta?

11. helmikuuta 2013

Onko elokuvien katsominen sosiaalista?

Jokunen aika sitten väittelin kaverini Tupen kanssa siitä, onko elokuvien katsominen sosiaalinen harrastus vai ei. Hänen mielestään elokuvat eivät ole oikea paikka sosiaaliseen kanssakäymiseen, ja jos on, niin silloin itse elokuvan katsominen kärsii. Se oli hänen mielestään joko-tai: elokuvan seuraaminen tai kaverin kanssa seurustelu.

Itse yritin epätoivoisesti selittää hänelle, ettei asia ole läheskään niin yksinkertainen.

Vain hölmö kieltäisi elokuvien liittyvän ihmisiin, kaupungilla käymiseen, kassoilla jonottamiseen ja ihmisten kanssa keskusteluun. Elokuvien kautta saadaan uusia tuttavuuksia, saadaan vanhoihin kavereihin uusia näkökulmia, vaihdetaan mielipiteitä, kokemuksia ja kuulumisia. Näin jo ilman itse konkreettista alas istumista ja kuvaputken tuijottelua, elokuviin liittyy aivan mielettömästi sosiaalisia vivahteita.
Kun tilanteeseen liitetään vielä vaikka yhteiseksi ostetut leffamätöt ja elokuvan aikana käyty arvosteleva, kuiskauksena käyty dialogi, voisi olla varma, että tässä on sosiaalinen harrastus kyseessä.

Tietenkään elokuviin meneminen, DVD:n metsästys tai vaikkapa elokuvablogin pitäminen ei ole samanlainen sosiaalinen harrastus kuin vaikkapa jalkapallo. Se onkin vuorovaikutussuhteiltaan aivan erilaista: siinä missä jalkapallopelissä konkreettisesti ollaan, liikutaan, kannustetaan muita ja huudetaan ohjaavia käskyjä, elokuvien sosiaalinen puoli on paljon epäsuorempaa ja arkisempaa.

Silti Tupe oli sitä mieltä, ettei elokuvien harrastaminen ole suoraan sosiaalista. Kyseessä on kuitenkin lähtökohtaisesti elokuva, jota ollaan menossa katsomaan, yksin tai kaverin kanssa. Hän painotti sitä, miten elokuvaan ei voi keskittyä jos vieressä on kaveri hönkimässä niskaan. Prioriteetiksi voi siis asettaa vain yhden asian: sen, että menee katsomaan elokuvaa ja keskittyy siihen sataprosenttisesti, tai kaverin tapaaminen yhteisen mielenkiinnonkohteen merkeissä.
Itse kuittasin tämän sanomalla, ettei maailma ole niin mustavalkoinen.

Ehkä miellän sosiaalisuuden eritavalla kuin hän. Minulle sosiaalisuus ei välttämättä ole suoraa puhetta, kosketusta tai edes katsekontaktia. Se on läsnäoloa, tiettyä ajatusten yhdentymistä ja samassa hetkessä olemista. Riittää että samassa tilanteessa on kaksi ihmistä, jotka ovat molemmat halukkaita kanssakäymiseen. Näin elokuviin voi mennä jopa yksin, ja pitää sitä sosiaalisena tilanteena, sillä kaikki ovat leffateatterissa paikalla saman asian takia, yhdessä.


Oheessa vielä lyhyt lista asioista, jotka miellän elokuvissa sosiaalisiksi nyansseiksi:
-  itse elokuvan katsominen ja sen samanaikainen kommentointi
- mielipiteiden ja kuulumisten vaihto ennen/jälkeen elokuvaa
- uudet tuttavuudet ja uudet näkökulmat
-ostokset (
ensi-iltojen/faninäytösten tapahtumat ja jonotukset, harvinaisemman elokuvan etsiminen ja kyseleminen eri kaupoista)- rahankäyttö (leffaeväät ja leffalippujen ostaminen yhdessä)

Ei siinä, voivat elokuvat olla yksinäinen/itsenäinenkin harrastus, sekä hyvässä että pahassa. En siis sikäli kiellä etteivätkö elokuvat olisi omalla tapaansa toisista ihmisistä vieraannuttavia kokemuksia. Elokuvat, siinä missä kaikki fiktio, on suurissa määrin nautittuna vahingollisia. Vaarana voi olla mieliphalujen ja puheenaiheiden yksipuolistuminen, vetäytyminen omaan fiktiiviseen maailmaansa sekä pahimmillaan todellisuudentajun hämärtyminen. Sitä ei voi kuitenkaan kieltää, etteikö elokuvien kanssa näin kävisi hieman hitaammin, kuin esimerkiksi kirjojen tai pelien kanssa. Elokuviin kun niin vahvasti mielletään ulosmeneminen elokuvateatteriin tai keskellä olohuonetta telkkarin tuijottamiseen, joka pakottaa henkilön edes hetkeksi muiden ihmisten ilmoille.

Itse kuitenkin pidän elokuvia kohtalaisen sosiaalisena harrastuksena, vaikkei kyseessä olekaan samanlaista joukkuehenkeä kuin vaikkapa jalkapallossa.

Nyt kuitenkin asiasta kukkaruukkuun, nimittäin tähän väliin on hyvä sivuta Movie Mondayn haastetta elokuvien katsomisen ihanneolosuhteista. Aihe liittyy edelliseen siten, että olen ehdottomasti niitä ihmisiä, jotka haluavat katsoa elokuvia yhdessä jonkun kanssa. Koska olen omistautuvaa ihmistyyppiä, pidän rainojen katsomisesta nimenomaan kahden kesken.

Alla lisää ihanneolosuhteista:
-          ei ole kiire mihinkään: elokuvalle (tai parille) on annettu koko päivä aikaa
-          mukava istuin, mieluiten sohva, johon mahtuu kaveri viereen
-          kaveri itse on jo ennalta tuttu: mitä läheisempi, sen parempi
-          pientä naposteltavaa ja juotavaa
-          iso näyttö ja hyvä äänentoisto, himmennettävät valot

Voisi sanoa, että uusien elokuvien katsominen olisi nautinnollisempaa, sillä tuolloin on valmis kokonaan uusille kokemuksille, mielipiteille ja uusille keskustelunaiheille. Itse asiassa pidän kyllä kaikista eniten sellaisten elokuvien katsomisesta, jotka minä (ja myös mukana oleva kaveri) on nähnyt useampaan kertaan. Näin esimerkiksi Star Wars-, Evangelion- tai LotR-maratonit ovat jääneet kaikkein rakkaimpina mieleen, sillä kyseessä ei ole paitsi elokuvan katsominen ja kaverin kanssa yhdessäolo, vaan myös paluu jonnekin sellaiseen, jota ei enää ole: vanhoihin muistoihin ja nostalgiaan. Näin myös kaverin kanssa saa luotua uusia siteitä. Kaikista upeimpia ovatkin tunteet, kun molemmille tärkeä elokuva on joskus aikoinaan kannatellut itseään silloin kun on vielä ollut yksin. Kun sitten yhdessä, ensimmäistä kertaa, istutaan sen yhteisen elokuvan ääreen ja uppoudutaan vanhoihin muistoihin ja jopa yksinäisyyteen, huomaakin, että sitä ei ole enää niin yksin. Tämän tunteen ei välttämättä tarvitse olla niin konkreettinen kuin juuri yksinolo. Riittää, että molemmilla on tunne, että jokin rakas asia menneisyydessä yhdistää nyt nykyisyydessä.

Tämän takia elokuvat eivät ole niin yksinkertainen asia. Kyse ei ole pelkästään leffamätöistä, rahankäytöstä tai elokuvan katsomisesta ja arvostelusta. Kyse on niin paljon jostakin syvemmästä: tunteista, muistoista, erilaisista lähtökohdista ja taustoista. Se juuri tekee elokuvien katsomisesta toisen ihmisen kanssa niin ihmeellistä: kaikki kokevat asiat eritavoilla, mutta kuitenkin jokin yksi asia voi yhdistää lujasti toisiinsa.
Niin tavattoman ihanan ja kieroutuneen lujasti.

4. helmikuuta 2013

Tähtiä ja paperia

Toissaviikon kuumimpia puheenaiheita elokuvamaailmassa oli ehkä tulevien Star Wars –elokuvien ohjaajan julkistaminen. Useiden luotettavien lähteiden mukaan uuden sukupolven Star Wars –trilogian ohjaajaksi on määrätty JJ Abrams, parhaiten tunnettu TV-sarja LOSTin ja uusimpien Star Trek –elokuvien ohjaajana.

Omasta mielestäni valinta on erittäin hyvä, ei täydellinen, mutta asiaan kuuluva ja kelvollinen. Ensinnäkin olen tähän asti pitänyt Abramsin elokuvia kokonaisuudessaan messevinä. JJ on ollut mukana kirjoittamassa Armageddonia, mistä olen pitänyt tavattomasti ja ensimmäinen Star Trek –elokuva löi minut ilmestyessään ällikällä. Olen siis näennäisen tyytyväinen, että JJ, joka noin yleisesti on osoittanut kykynsä paitsi kirjoittajana, tuottajana vaan myös hyvänä ohjaajana, on valittu tekaisemaan uudet Star Warssit.

Abrams sopii uuden sukupolven avaruusoopperan ohjaajaksi mm. seuraavista syistä:

1) hänelle scifi on jo ennalta tuttua

Aloittaessaan ensimmäisen Star Trek –elokuvan ohjaamista, Abrams ei tietänyt sen maailmasta, tekniikasta ja hahmoista käytännössä mitään. Siitä huolimatta hän loi kokonaan uudet mutta uskottavat puitteet huimalle trilogialle. Uskon, että Star Warssin kanssa on samoin. Vaikka kyseessä onkin huomattavasti kulttuurisesti tunnetumpi ilmiö, uskon että Abrams kykenee luomaan jotain uutta tähänkin saagaan, juuri ennakkoluulottomuutensa ja lennokkaan mielikuvituksensa ansiosta.

2) hän soveltuu hyvin hahmojen välisen dynaamiikan ja dialogin ohjaajaksi
Ei käy kieltäminen etteikö uuden Spockin ja Kirkin välinen kränä ja intensiteetti olisi välittynyt valkokankaalta, Bonesin äkäisyydestä nyt puhumattakaan. Koska Star Warssissa tärkeää ei ole niinkään klassinen (ja tylsä) hyvän ja pahan taistelu, vaan nimenomaan hahmot ja niiden suhtautuminen tähän taisteluun, on upeaa, että ohjaajaksi valitaan henkilö, joka tajuaa jotain hahmodynamiikan päälle. Lucas sitä ei tajunnut, mikä näkyy prequelien vedottomuudessa juuri hahmojen välisissä suhteissa, oli kyse sitten Padmen ja Anakinin romanssista, tai Obi-wanin ja Anakinin välisestä jännitteestä.

3) hän tajuaa erikoistehdosteiden päälle
Star Trek oli sekä audiovisuaalisesti, että noin visuaalisestikin törkeän upeaa katseltavaa. Samaa on siis oletettavissa myös uusien Star Warssienkin kanssa.

Oikeastaan keksin vain yhden ja ainoan huonon puolen JJ Abramsin ohjaustyössä: kaikkien niiden lense flarejen määrä. Nauroinkin nettikaverini Seresponin kanssa itseni tärviölle kun mietimme miltä valosapelitappelut mahdollisesti näyttäisivät:

Yeah. My one problem. The flares. Imagine the lightsaber battles: nobody knows what the hell just happened because they’re all blinded.”




Näin odotankin uudelta Star Warssilta paljon (tai trilogialta, sillä huhujen mukaan leffoja on tulossa useampi kuin yksi): haluan visuaalista näyttävyyttä, haluan kiihkeää hahmodynamiikkaa, haluan toimintaa ja haluan draamaa. Haluan nähdä synkkää Star Warssia, haluan nähdä aikuisten Star Warssia. Ja sitten kuitenkin, haluan nähdä myös klassisen humoristista ja viatonta Star Warssia.

Aika näyttää, mitä tulemme saamaan.
Sitä siis odotellessa…

Sitten viimeviikon elokuvauutisiin!
Disney julkaisi vihdoin ja viimein Youtubessa kokonaisuudessaan uuden lyhytelokuvan, nostalgisen suloisen Papermanin. Olin tuolloin yli 38 asteen kuumeessa, kun hoksasin leffan kaverini Martsan Facebook-seinällä, ja innosta puhkuen ryhdyin 6-minuuttista rainaa katsomaan.

Voi ihanuutta.
Ei ole yhtäkään asiaa, mistä en Papermanissa pitäisi. Hahmot ovat tavattoman suloisia, musiikki kohdallaan, miljöö nostalgisen vetävä, musta-valkoisuus ihastuttava erikoisefekti sekä tietenkin tarina niin disneymäisen valloittava ja lämpöinen, ettei lyhytleffasta yksinkertaisesti voi olla pitämättä. Ennen kaikkea animaation jälki on todella huolellista sekä tyrmäävän kaunista. Olikin uskomattoman ihanaa nähdä kuinka hyvin tietokoneanimaatio sekä käsinpiirretty kuva sulautui yhteen niin saumattomasti, niin sileästi ja niin täydellisesti.
Voi ihanuutta.

Innostuin sitten kuumeen ja ikävän korvatulehduksen myötä ediotimaan papermanista pienen videonkin, joskaan se ei pääty yhtä onnellisesti kuin elokuva itse.


Noin editoinnista puheenollen, itseäni kutkuttaisi tehdä video nyt teemasta valo & aurinko. Ideoita siis, millaisia elokuvia tähän teemaan voisi sisällyttää?
Olen ollut editointipuolella melkoisen laiska viimeiset puolivuotta, mutta nyt, viimeisen kahden uuden videon myötä, olen saamassa uudenlaista intoa ja motivaatiota ediotimiseen. Ah, on niin monta kipaletta, mihin haluaisin tehdä videon, mutta toisaalta itse elokuvien/sarjojen/pelien kohdalla vähän tökkii. Apuja saa siis antaa, samaten ideoita, ja miksei vaikkapa toiveitakin! Olisi hauskaa esitoida jollekulle video vaikkapa synttäri- tai nimipäivälahjaksi!

Alla kipaleita sekalaisessa järjestyksessä, joihin kutkuttaisi editoida...

M83 - Outro