Onko elokuvien katsominen sosiaalista?

Jokunen aika sitten väittelin kaverini Tupen kanssa siitä, onko elokuvien katsominen sosiaalinen harrastus vai ei. Hänen mielestään elokuvat eivät ole oikea paikka sosiaaliseen kanssakäymiseen, ja jos on, niin silloin itse elokuvan katsominen kärsii. Se oli hänen mielestään joko-tai: elokuvan seuraaminen tai kaverin kanssa seurustelu.

Itse yritin epätoivoisesti selittää hänelle, ettei asia ole läheskään niin yksinkertainen.

Vain hölmö kieltäisi elokuvien liittyvän ihmisiin, kaupungilla käymiseen, kassoilla jonottamiseen ja ihmisten kanssa keskusteluun. Elokuvien kautta saadaan uusia tuttavuuksia, saadaan vanhoihin kavereihin uusia näkökulmia, vaihdetaan mielipiteitä, kokemuksia ja kuulumisia. Näin jo ilman itse konkreettista alas istumista ja kuvaputken tuijottelua, elokuviin liittyy aivan mielettömästi sosiaalisia vivahteita.
Kun tilanteeseen liitetään vielä vaikka yhteiseksi ostetut leffamätöt ja elokuvan aikana käyty arvosteleva, kuiskauksena käyty dialogi, voisi olla varma, että tässä on sosiaalinen harrastus kyseessä.

Tietenkään elokuviin meneminen, DVD:n metsästys tai vaikkapa elokuvablogin pitäminen ei ole samanlainen sosiaalinen harrastus kuin vaikkapa jalkapallo. Se onkin vuorovaikutussuhteiltaan aivan erilaista: siinä missä jalkapallopelissä konkreettisesti ollaan, liikutaan, kannustetaan muita ja huudetaan ohjaavia käskyjä, elokuvien sosiaalinen puoli on paljon epäsuorempaa ja arkisempaa.

Silti Tupe oli sitä mieltä, ettei elokuvien harrastaminen ole suoraan sosiaalista. Kyseessä on kuitenkin lähtökohtaisesti elokuva, jota ollaan menossa katsomaan, yksin tai kaverin kanssa. Hän painotti sitä, miten elokuvaan ei voi keskittyä jos vieressä on kaveri hönkimässä niskaan. Prioriteetiksi voi siis asettaa vain yhden asian: sen, että menee katsomaan elokuvaa ja keskittyy siihen sataprosenttisesti, tai kaverin tapaaminen yhteisen mielenkiinnonkohteen merkeissä.
Itse kuittasin tämän sanomalla, ettei maailma ole niin mustavalkoinen.

Ehkä miellän sosiaalisuuden eritavalla kuin hän. Minulle sosiaalisuus ei välttämättä ole suoraa puhetta, kosketusta tai edes katsekontaktia. Se on läsnäoloa, tiettyä ajatusten yhdentymistä ja samassa hetkessä olemista. Riittää että samassa tilanteessa on kaksi ihmistä, jotka ovat molemmat halukkaita kanssakäymiseen. Näin elokuviin voi mennä jopa yksin, ja pitää sitä sosiaalisena tilanteena, sillä kaikki ovat leffateatterissa paikalla saman asian takia, yhdessä.

Oheessa vielä lyhyt lista asioista, jotka miellän elokuvissa sosiaalisiksi nyansseiksi:
-  itse elokuvan katsominen ja sen samanaikainen kommentointi

- mielipiteiden ja kuulumisten vaihto ennen/jälkeen elokuvaa

- uudet tuttavuudet ja uudet näkökulmat
-ostokset (ensi-iltojen/faninäytösten tapahtumat ja jonotukset, harvinaisemman elokuvan etsiminen ja kyseleminen eri kaupoista)- rahankäyttö (leffaeväät ja leffalippujen ostaminen yhdessä)

Ei siinä, voivat elokuvat olla yksinäinen/itsenäinenkin harrastus, sekä hyvässä että pahassa. En siis sikäli kiellä etteivätkö elokuvat olisi omalla tapaansa toisista ihmisistä vieraannuttavia kokemuksia. Elokuvat, siinä missä kaikki fiktio, on suurissa määrin nautittuna vahingollisia. Vaarana voi olla mieliphalujen ja puheenaiheiden yksipuolistuminen, vetäytyminen omaan fiktiiviseen maailmaansa sekä pahimmillaan todellisuudentajun hämärtyminen. Sitä ei voi kuitenkaan kieltää, etteikö elokuvien kanssa näin kävisi hieman hitaammin, kuin esimerkiksi kirjojen tai pelien kanssa. Elokuviin kun niin vahvasti mielletään ulosmeneminen elokuvateatteriin tai keskellä olohuonetta telkkarin tuijottamiseen, joka pakottaa henkilön edes hetkeksi muiden ihmisten ilmoille.

Itse kuitenkin pidän elokuvia kohtalaisen sosiaalisena harrastuksena, vaikkei kyseessä olekaan samanlaista joukkuehenkeä kuin vaikkapa jalkapallossa.

Nyt kuitenkin asiasta kukkaruukkuun, nimittäin tähän väliin on hyvä sivuta Movie Mondayn haastetta elokuvien katsomisen ihanneolosuhteista. Aihe liittyy edelliseen siten, että olen ehdottomasti niitä ihmisiä, jotka haluavat katsoa elokuvia yhdessä jonkun kanssa. Koska olen omistautuvaa ihmistyyppiä, pidän rainojen katsomisesta nimenomaan kahden kesken.

Alla lisää ihanneolosuhteista:

-          ei ole kiire mihinkään: elokuvalle (tai parille) on annettu koko päivä aikaa

-          mukava istuin, mieluiten sohva, johon mahtuu kaveri viereen

-          kaveri itse on jo ennalta tuttu: mitä läheisempi, sen parempi

-          pientä naposteltavaa ja juotavaa

-          iso näyttö ja hyvä äänentoisto, himmennettävät valot

Voisi sanoa, että uusien elokuvien katsominen olisi nautinnollisempaa, sillä tuolloin on valmis kokonaan uusille kokemuksille, mielipiteille ja uusille keskustelunaiheille. Itse asiassa pidän kyllä kaikista eniten sellaisten elokuvien katsomisesta, jotka minä (ja myös mukana oleva kaveri) on nähnyt useampaan kertaan. Näin esimerkiksi Star Wars-, Evangelion- tai LotR-maratonit ovat jääneet kaikkein rakkaimpina mieleen, sillä kyseessä ei ole paitsi elokuvan katsominen ja kaverin kanssa yhdessäolo, vaan myös paluu jonnekin sellaiseen, jota ei enää ole: vanhoihin muistoihin ja nostalgiaan. Näin myös kaverin kanssa saa luotua uusia siteitä. Kaikista upeimpia ovatkin tunteet, kun molemmille tärkeä elokuva on joskus aikoinaan kannatellut itseään silloin kun on vielä ollut yksin. Kun sitten yhdessä, ensimmäistä kertaa, istutaan sen yhteisen elokuvan ääreen ja uppoudutaan vanhoihin muistoihin ja jopa yksinäisyyteen, huomaakin, että sitä ei ole enää niin yksin. Tämän tunteen ei välttämättä tarvitse olla niin konkreettinen kuin juuri yksinolo. Riittää, että molemmilla on tunne, että jokin rakas asia menneisyydessä yhdistää nyt nykyisyydessä.

Tämän takia elokuvat eivät ole niin yksinkertainen asia. Kyse ei ole pelkästään leffamätöistä, rahankäytöstä tai elokuvan katsomisesta ja arvostelusta. Kyse on niin paljon jostakin syvemmästä: tunteista, muistoista, erilaisista lähtökohdista ja taustoista. Se juuri tekee elokuvien katsomisesta toisen ihmisen kanssa niin ihmeellistä: kaikki kokevat asiat eritavoilla, mutta kuitenkin jokin yksi asia voi yhdistää lujasti toisiinsa.
Niin tavattoman ihanan ja kieroutuneen lujasti.