Taru kiusaamisen herrasta

Televisiossa saatiin sunnuntaina päätökseen kolmen peräkkäisen viikonlopun Taru Sormusten Herrasta -putki. Tämä elokuvatrilogia, jos mikä, herättää minussa paljon ristiriitaisia tuntemuksia, kuten inhoa, katkeruutta, mutta toisaalta myös suloista nostalgiaa. Jotta näitä ajatuksia voisi ymmärtää, on palattava ajassa taaksepäin, aikaan jolloin olin vielä pieni koululainen ja Sormus-trilogian ensimmäinen osa tullut Suomessa leffateattereihin.

Olen koulussa viidennellä luokalla. Harry Potterin oheelle on syntynyt luokallemme toinenkin iso villitys, nimittäin Taru Sormusten Herrasta, tuttavallisemmin TSH. En tiedä kyseisestä fantasia-trilogiasta juuri mitään. Jatkuvasti kuitenkin kuulen ympärilläni kuinka sitä hehkutetaan ja ylistetään, luokkatoverini lukevat Tolkienin kirjoja ja ostavat ensimmäisen TSH-osan videolle tai DVD:lle. Jään nopeasti ulkopuolelle tapahtumista. Kun viimein näen elokuvat DVD:ltä, mieleni on jo myrkyttynyt inhoamaan koko trilogiaa sydämeni pohjasta, eivätkä sen elokuvalliset saavutukset tai erikoistehosteet kiinnosta minua pätkääkään. Koko TSH on syvältä.

Asia olisi ollut helpommin siedettävissä, jos juttuun ei olisi sisältynyt kiusaamista. Olin nimittäin koko peruskoulun ajan koulukiusattu ja kuten kaikissa asioissa, myös TSH:n kautta "kaveri"piirini täytyi osoittaa oma huonommuuteni. Ensin he laittoivat vastakkain TSH:n sekä itselleni erittäin tärkeän ja rakastetun Star Warssin. Koska kukaan ei ollut kiinnostunut scifistä, eikä kukaan täten tiennyt Star Warssista mitään, jäin todella helposti yksin oman fanitukseni kanssa, ja se oli helppo kääntää minua vastaan. "Se sun Star Wars ei taida olla kovin suosittu, kun kukaan ei tiedä sitä. Teeäshoo on paljon parempi ja uskottavampi, kun joku avaruussatu! Teeäshoo voitti enemmän oscareita kun se sun Staarwoors. Se tarkoittaa, että se on huonompi."

Vastakkainasettelun lisäksi minua oli helppo syrjiä ja alistaa TSH:n oheella. Kun esimerkiksi oli aika leikkiä, kaikki halusivat leikkiä Taru Sormusten Herrasta -sarjan hahmoja. Itse olin pulassa sen kanssa, ketä olisin esittänyt, sillä en tiennyt elokuvista saatikka kirjasta mitään. "Ole sä Sam." "Kuka se niistä on?" "No, se on se paksu. Se sopii sulle hyvin." Kun en tuntenut tarinaa, jäin helposti altavastaajaksi. Minun oli suostuttava toisten tahtoon, sillä minulla ei ollut tietoa, eikä täten valtaa asettua vastaan. Metsissä juokseminen läkähdyksiin saakka ei ollut kovinkaan mielekästä, ei eteenkään kun sain osakseni naurua ja halveksuntaa.

Inhosin Samin hahmoa pitkään, kun jouduin sen kautta leimatuksi lihavaksi. Myöhemmin hahmosta kuitenkin tuli yksi suurista suosikeistani. Samhan on loppujen lopuksi todellinen sankari! "En voi kantaa Sormusta, mutta voin kantaa teitä!"

 Kun LotR-huuma laantui, päättyi myös ala-asteaikainen kiusaamisenikin. Siirryin hengaamaan toisen enemmän tai vähemmän syrjityn tytön kanssa, ja elin hetken melko iloista elämää ilman tuomituksi tai syrjityksi tulemista, ennen yläasteen kiusaamishelvettiä. Ikävä kyllä inho sarjaa kohtaan jäi, ja jatkui todella pitkään. Kun viimein sitten aloin tosissani katsoa TSH:ta, aloin hiljalleen huomata sen elokuvallisen nerokkuuden ja kauneuden. Kuitenkin kesti vielä pitkään, ennen kuin annoin itselleni luvan pitää näistä elokuvista.

Yleisesti pidän TSH-elokuvissa kuvauksesta (paljon jylhiä maisemia, jouhevaa kameranajoa), visuaalisesta ilmeestä, musiikeista (ah, kaikki ne teemabiisit) sekä yleisesti tarinasta ja hahmoista. Ensimmäinen LotR eli Fellowship of the Ring on kuitenkin oma henkilökohtainen suosikkini. Paha sanoa tarkkaan miksi, mutta minusta se on yleisesti kaikista toimivin kokonaisuus. Lisäksi tarina on alussa vielä viaton sekä tietyllä tavalla hyväntuulinen, eikä elokuva ole kauttaaltaan synkkä. Se on erittäin toimiva johdanto TSH:n maailmaan, sen mystiikkaan ja synkkyyteen. Toki myös muutkin osat ovat hyviä, mutta ykkönen on jostain syystä jäänyt minulle kaikista mukavimmaksi elokuvakokemukseksi.

Yleisesti Taru Sormusten Herrasta -trilogia on siis loistava paketti, ennen kaikkea hienosti toteutettu klassikko. Kuitenkin muutamat pikkuseikat huvittavat minua tarinassa suunnattomasti. Ensinnäkin kaikki hahmot tuntuvat olevan sinisilmäisiä. Toisekseen Frodon jatkuva marttyyrisyys ja neito pulassa -kekkulointi on surkuhupaisaa katsottavaa. Sanalla sanoen, en liiemmin pidä hahmosta. Internetin puolella taas ehkä kaikista raivostuttavin, mutta kuitenkin inhimillisin hahmo Boromir, on saanut paljon suosiota, ja hahmosta tehdään jos jonkinlaista lämmintä pilkkaa.

Yleisesti trilogian hahmojen kirjo on niin laaja, että sieltä varmasti löytää suosikkinsa. Pidän Aragornin sankarimaisesta hahmosta, Gimlin ja Legolaksen kilpailusta, Arwenin kauneudesta, Samin rohkeudesta ja niin edelleen. Nyt hiljattaen olen kuitenkin innostunut Eowynista ja Faramirista, en siis hahmojen välisestä parituksesta, vaan heistä yksinään. Eowyn on minusta trilogian kiinnostavin naishahmo, sillä hän ei ole tyypillinen heikko tytteli, jonka täytyy vain näyttää kauniilta ja pysyä keittiössä, vaan hän on omaa paikkaansa etsivä neito, joka ei pelkää taistella rakkaittensa puolesta. Tässä ja monessa muussakin suhteessa, kuten esimerkiksi peloissa, koen olevani hyvin samankaltainen Eowynin kanssa. Kiinnostus Faramiriin kuitenkin lähti puhtaasti fyysiseltä puolelta juuri eilen illalla viimeistä TSH:tä katsoessani. "Herranjumala, sehän on hyvännäköinen!" Tunnen vetoa hieman melankolisiin hahmoihin, joten kun Faramir viimeisessä osassa koettaa saada isänsä kunnioituksen takaisin hengestään piittaamatta, olin myyty. Tämän herran ottaisin itselleni, jos joku pitäisi LotR-maailmasta valita.

Kuten sanoin: ristiriitaisia tunteita. Pidän Taru Sormusten Herrasta -trilogiasta paljon elokuvana. Se on upeannäköinen, tarinallisesti kiehtova ja musiikillisesti todellista herkkua. Kuitenkin se herättää minussa katkeransuloisen nostalgian lisäksi myös ikäviä muistoja, joihin liittyy syrjäytymisen ja yksinäisyyden tunnetta, väärinkäsityksiä, morkkaamista ja yleistä inhoa. Luulen, etten koskaan pääse noista tunteista eroon, mutta ehkä sen kuuluukin olla niin. Myös negatiiviset muistot rakentavat ihmisen, ja tekevät hänestä sellaisen kuin hän on.

Ps. Viimeiseen elokuvaan liittyvä konsolikäännös pc:lle on raivostuttavan vaikea. Haluaisin myydä koko roikaleen halvalla, mutta kukaan ei tunnu haluavan sitä :D