Viiden sormen sääntö

Arvostellessani elokuvia, kuuntelen usein mitä muut ovat sanoneet. Ei siksi, että haluaisin matkia toisten mielipiteitä ja sulautua vastaan, päin vastoin: etsin uusia näkökulmia ja tapoja tukea tai muuntaa omaa mielipidettäni. Luen monesti Nyt-liitteen elokuva-arvostelut ja selailen internettiä, joilla usein sitten tuen omia mielipiteitäni, tai sitten mahdollisesti kumoan kyseiset mielipiteet. Juttelen kavereitteni kanssa, ja saan jälleen uusia näkökulmia, joskus hyviä ja perusteltuja, toisinaan sitten täysin tunteen varassa sanottuja sammakoita.

Toisaalta vasta hiljattaen olen saanut määriteltyä mistä elokuvista todella pidän, ja mikä ylipäätään tekee elokuvasta miellyttävän katseluelämyksen. Ajattelin sitten kirjoittaa ylös tähän pari arviointikaaviotani, joita käytän arvosteltaessa. Aloitetaan otsikon mukaisesta viiden sormen säännöstä, eli mitkä viisi asiaa elokuvassa on oltava, jotta se olisi mielestäni "hyvä".

1. Elokuvassa on sanoma
Tämä on ehdottomasti yksi tärkeimmistä asioista elokuvassa. Tällä "sanomalla" en tarkoita siis vain jotain poliittista väittämää, kritiikkiä tai muuta kommenttia, vaan yleisesti elokuvassa on oltava jonkilainen hieman syvällinen ote. Se voi esiintyä esimerkiksi filosofiana tai psykologiana, uutena näkökulmana tuttuun asiaan tai ihan suoranaisena kritiikkinä tai teematiikkana. Olennaista kuitenkin on, että elokuva pitää sisällään jotain. Toisin sanoen elokuva, jossa ohjaaja on ajatellut: "mitä uutta haluan sanoa tällä elokuvalla?" on usein sanoma, joka saa heti plussan meikäläiseltä.

Hyvä esimerkki sanomasta: moniuloitteinen/symbolinen kerronta, yhteiskuntakritiikki
Huono esimerkki sanomasta: "rakkaus kaiken voittaa" ym. kulutetut kliseet, ohjaaja kysyy itseltään "miten saan tällä elokuvalla paljon rahaa?"

2. Elokuvassa on kiinnostavat hahmot/juoni
Tämä on luultavasti erittäin selkeä hyvin monelle, joka vähäänkin välittää muustakin kuin digitaalisista erikoistehosteista ja päättömästä räiskinnästä. Sikäli mielenkiintoista, että hyvässä elokuvassa riittää, että vain toinen ylläolevista on kiinnostava. Esimerkiksi elokuva voi olla erittäin hyvä, vaikka se olisikin juoneltaan kökkö, kun taas yksinkertaisen juonen voivat pelastaa moniuloitteiset hahmot ja hyvät näyttelijät.

Tähän kategoriaan on tosiaan hyvä sisällyttää näyttelijätyö, sillä tottakai, sillä on merkitystä. Juonen oheella käsikirjoittajalla on paljon merkitystä, ja jos kyseessä on esimerkiksi kirjaan perustuva elokuva, on pidettävä huoli, että elokuva myös seuraa alkuperäistarinaa, eikä vain hyödynnä sitä omiin ahneisiin tarkoituksiinsa.

Hyvä esimerkki kiinnostavasta hahmosta/juonesta: moniuloitteisuus, samastuttavuus/vivahteikas, kestää useamman katselukerran
Huono esimerkki kiinnostavasta hahmosta/juonesta: kiiltokuvamainen hahmo, teennäisyys/ennalta-arvattavuus, putkijuoksu

3. Elokuvassa on toimintaa
Hyvä on, taistelukohtaukset ovat usein nannaa, mutta en tarkoita tällä rynnäkkökivääriräiskintää tai valtavia punamustia räjähdyksiä. Toiminnalla yleisesti tarkoitan tiettyä jännitettä, joka pysyy koko katselukerran, ja saa janoamaan elokuvalta lisää. Toki toimintaan ynnätään tyypilliset taistelukohtaukset ja nopeat leikkaukset (sillä itse laiskistun elokuvan kanssa, jos se on liian laiskasti leikattu), mutta myöskin sosiaalinen toiminta. Elokuva vaatii intensiteettiä, ja se jos jokin löytyy maussa pysyvän toiminnan ja siitä syntyvän jännitteen kautta.

Tähän kohtaan on ehdottomasti lisättävä, että tehokeinollisesti suorastaan rakastan slow-motionia. En vain voi saada tarpeekseni niistä. Ne ovat lyhyesti sanottuna niin upean taiteellisia ja kauniita. AINA. Usein erikoisefektit tekevät elokuvasta toiminnallisesti näyttävän, mutta poikkeuksiakin löytyy, eivätkä eeppiset tietokonekrafiikat paikkaa elokuvan muita mahdollisia puutteita.

Hyvä esimerkki toiminnasta: Hahmojen välinen vuorovaikutus, jännityksen luominen esim. piileskelyllä
Huono esimerkki toiminnasta: machoiluksi menevä päätön rämistely

4. Elokuvassa on tunnelmaa
Fantasiassa mystisyys ja lumoavuus, draamassa sensuellisuus ja intensiteetti tunteissa, jännityksessä tietenkin kutkuttava piinallisuus ja toimintaelokuvissa tietenkin, no, toiminnallinen tunnelma. Tämä kohta on usein siis genresidonnainen, mutta usein tunnelmia sekoittelemallakin saa varsin kiinnostavan kokonaisuuden. Pääasia, että tunnelmaa löytyy, oli se sitten millaista tahansa.

Tunnelmaa luodaan kamera-ajolla, näyttelijätyöllä, valostuksella, lasvasteilla, mutta ennen kaikkea musiikilla. Toimiva elokuvamusiikki, mahdollisesti tarttuva tunnari, onkin yleensä hyvän elokuvan tunnusmerkki. Tunnelmaa voidaan luoda myös juonen avulla esimerkiksi pomppivalla, loopaavalla tai avoimeksi jätetyllä tarinalla.

Itse henkilökohtaisesti pidän elokuvissa jännityksestä, tietystä epävarmuudesta ja tietenkin pienestä romantiikasta (love storyt ovat ihania, jos niitä ei venytetä liikaa tai tehdä niistä raivostuttavia [kuten usein romanttisissa komedioissa tehdään]). Kevyt huumori (joka siis luetaan tähän kohtaan) on myös poikaa myös elokuvissa, joiden pääjuoni ehkä olisikin vakava. Näin luodaan elokuvaan vaihtelevuutta.

Hyvä esimerkki tunnelmasta: intensiteetti, yleinen kokonaisuus
Huono esimerkki tunnelmasta: siirappinen, liiallisesti teemojaan tyrkyttävä tai stereotyyppinen

5. Elokuva on uskottava
Omalla kohdallani uskottavuuteni elokuvaan menee, kun siihen on sekoitettu liikaa yliluonnollisia elementtejä, turhaa fatalismia, tylsistyttävän pitkiä kuolinpuheita tai hahmoja, jotka eivät kuole sitten mistään. Muun muassa näistä syistä en liiemmin välitä kauhu- (yliluonnolliset ilmiöt) tai toimintaelokuvista (kuolonpuheet, kuolemattomuus).

Uskottavuus ilmenee hahmojen suhteen samastuttavuudessa ja läheisyydessä. Miljööllisesti tarina on uskottava, kun siitä kerrotaan tarpeeksi kattavasti tai joissakin tapauksessa siinä, että kaikki jätetään kokonaan kertomatta. Uskottavuuden raja onkin häilyvä, ja ylipäätään nämä kaikki elementit ovat jatkuvassa muutoksessa omien mieltymysteni sekä elokuvan genren suhteen. Niitä ei siis pidä ottaa vakavasti, kuin kiveen kirjoitettuna.

Hyvä esimerkki uskottavuudesta: ei liian itsestäänselvä, usein riippuvainen genrestä
Huono esimerkki uskottavuudesta: liian arkinen ja tylsä

Kuitenkin minulla on myös yksinkertaisempi ja huomattavasti nopeampikin arvostelutapa, jonka avaan nopeassa keskusteluissa myös kavereilleni. Tämäkin arvostelutapa on kuitenkin hyvin karkea. Kyseessä on kuitenkin simppeli arvostelu tutuin ★-merkein yhdestä viiteen, joiden merkitys on yleisesti selvä. Olen kuitenkin lisännyt niihin oman pikku kommenttini.

★
Surkea, huono, mitäänsanomaton.
"LOL, en katsoisi uudelleen."

★★
Suppea, tylsä, arkinen.
"Katotaan sitten uudelleen ihan kännissä ja läpällä."

★★★
Kohtalainen, ok, kelvollinen.
"Ihan hyvä, voisin katsoa uudelleen."

★★★★
Sisällöllinen, hieno, ajatuksia herättävä.
"Tuossa oli jo jotain! Tonhan vois melkein ostaa DVDlle?"

★★★★★
Täydellinen.
"PAKKO SAADA TÄÄ!!!"

Yleisesti minua on sanottu aika kriittiseksi elokuvankatselijaksi. Monesti kaverini ovat mananneet tiukkoja arvostelukriteereitäni, josta joudun enemmän tai vähemmän kiusalliseen tilanteeseen. Yritän siinä sitten parhaani selittää, että minä vain vaadin elokuvilta enemmän, enkä välttämättä taivu samaan muottiin yleisen näkemyksen kanssa.
Toisaalta, ainakin osaan usein perustella mielipiteeni, oli se kuinka positiivinen tai kriittinen tahansa. Harmillisen usein ihmiset eivät siihen itse pysty.