Animesarja-arvosteluita pt. 3: Clannad + Afterstory

Tiedän etteivät japanilaiset animaatiosarjat eli animet liity mitenkään elokuviin. Kun kuitenkin jo aikaisemmin esittelin suosikkisarjani Neon Genesis Evangelionin ja sitä ennen, aivan blogini alkutaipaleella Peukaloisen Retket, voisin parempien postauksien puutteessa käydä läpi erään uuden animetykästykseni.

Genrenä on pitkälti tytöille suojattu shojo-anime (shojo = suom. tyttö), missä korostetaan pitkälti ihmissuhteita. Tyyliltään shojo on animen puolella hyvin pastellisävyistä, täynnä söpöjä yksityiskohtia ja efektejä, kuten vaikkapa lenteleviä kirsikankukkia ja sydämiä. Tälle lajityypille on tyypillistä valtavat, lautasen kokoiset silmät, mininenät ja pitkät liehuvat hiukset, sekä tietenkin kauniit pojat.

Voisi kuvitella että toiminnasta ja scifistä pitävä ölliäinen, kuten minä, ei voisi vähempää kiinnostua siirappisesta shojosta. Jännä kyllä, mangahyllystäni löytyy pitkälti juuri tätä genreä. Rakastan esimerkiksi taikatyttöanimen klassikkojen klassikkoa Sailor Moonia sekä bändi-ja ihmissuhdemaailmaan sijoittuvaa Nana-sarjaa. Molempien ääressä on tullut vietettyä varmaan satoja tunteja kuvaputken ääressä, innosta hihkuen ja kyyneliä vääntäen.

Yllä juuri sitä tyttöanimua itseään.

 Puheenaiheena on animepiireissä uskomattoman suosituksi noussut animesarja Clannad, jonka ensimmäinen tuotantokausi ilmestyi muutama vuosi takaperin. On sanalla sanoen ihmeellistä, miten käytännössä jokainen Clannadin nähnyt ihminen on kehunut sarjan kuplille, vaikka sisällöllisesti ja hahmollisesti sarjalla ei ole mitään uutta tarjottavaa. Kyseessä on kuitenkin hyvin tyypillisennäköinen kouludraama, hyvin slice of life -tyylinen suhdesoppa-ooppera. Päällisin puolin Clannad vaikuttaakin hyvin kevytkenkäiseltä sarjalta: paljon söpöjä koulutyttöjä, sievää krafiikkaa ja imelää musiikkia. Lähdinkin katsomaan sarjaa viime syksynä melko skeptisin, tosin myös kevein mielin: mikäs tässä, enhän minä tässä mitään häviä (ajan lisäksi).

Joka jakson loputtua halusin kuitenkin nähdä lisää. Aluksi teennäiseltä ja hölmöltä vaikuttanut juoni ja hahmot syväenivät pikkuhiljaa, ja tarina sai hiljalleen uusia ulottuvuuksia. Katsomiskokemusta helpottivat myös tavattoman kauniisti ja huolella tehty animaatiotyö, jota oli ilo katsella. Jos joku joskus siis sanoo Clannadia teknisesti rumaksi sarjaksi, hän saa kyllä puhua nyrkilleni, sillä sarja on todellakin herkullista katseltavaa pastelliväreineen kaikkineen, eikä esimerkiksi lankea hahmojen äkilliseen ulkonäölliseen muutokseen, jota näkee surullisen usein lyhyemmissäkin animesarjoissa. Clannad on todella tehty huolella, ja sen näkee!

Tarinan keskiössä on viileä ja kyyninen lukiolaispoika Tomoya sekä yksinäinen tyttö Nagisa, joka kiihkeästi haluaa perustaa kouluun näytelmäkerhon. Ärsyyntynyt Tomoya ryhtyy auttamaan arkaa ja saamatonta Nagisaa näytelmäkerhon perustamisessa ja toteuttamaan tytön unelmaa. Hiljalleen velvollisuudesta kehkeytyy kuitenkin molemminpuolinen ystävyys. Tarinassa esiintyy luonnollisesti myös kasa muitakin hahmoja, lähinnä tyttöjä, joista jokaisella on jonkinsortin tunteita Tomoyaa kohtaan. Romansseja ei kuitenkaan alleviivata kertaakaan sarjan aikana, vaan kaikki tapahtuu omalla painollaan, huomaamatta ja yhtäkkiä, kuten oikeassakin elämässä.

Juuri tämä onkin Clannadin vahvuuksia. Hahmojen suhteet, erinäiset ongelmat ja tuntemukset selviävät vähä vähältä, mutta toisaalta hyvinkin äkkinäisesti ja puun takaa, kutkuttaen katsojaa. Vaikka animemaiseen ylireagointiin ja erikoisefekteihin langetaan sarjassa jatkuvasti, sen tarkoitus on lähinnä naurattaa katsojaa, eikä viedä tarinaa eteenpäin. Vaikka Nagisan heikkous ja muutaman sivuhenkilön karikatyyrisyys ärsyttääkin välillä, hahmojen reaktiot ja ongelmat ovat luontevia ja toimivia. Yleisesti Clannad käsitteleekin hyvin tyypillisiä nuorten ongelmia aina perheestä rakkauteen, sekä eteenkin kysymystä omien unelmien toteuttamisen sekä toisten ihmisten toiveiden tasapainosta.

 

Clannadin ensimmäinen tuotantokausi (24 jaksoa) oli kokonaisuutena hieno ja suloinen pakkaus. Toinen tuotantokausi, Clannad Afterstory (26 jaksoa), puolestaan toi sarjaan huomattavasti synkeämmän puolen, korostaen myös sarjan rinnakkaistarinaa, tuoden sen paremmin osalliseksi tapahtumia. Mitään spoilaamatta, Afterstory kertoo siis päähenkilöiden elämästä lukiosta valmistumisen jälkeen. Näin vihjeenä: jos ensimmäinen seasoni sai sinut liikuttumaan ja nikottelemaan, tämän seurassa itket varmasti silmät päästäsi.

Vaikka olenkin sisimmässäni herkkä ihminen, harvemmin itken elokuvien saati sitten animen ääressä. Edes Evangelion, joka on draamapuoleltaan suorastaan raastava, ei saanut minua itkemään kertaakaan television edessä. Kuitenkin Afterstory sai minut nieleskelemään kyyneleitäni pariin otteeseen, ja kohtaus, jossa Tomoyan tytär Ushio itkee isänsä olkapäätä vasten, sai minut parkumaan hävettävän paljon. Sikäli pelottavaa, sillä olin nähnyt kohtauksen useita kertoja irrallisena clippinä eikä se ollut koskettanut minua lainkaan. Kuitenkin yhdistettynä aiempaan kokonaisuuteen, kohtaus sai minut tillittämään silmäni punaisiksi. Tässä taas nähdään, kuinka vahvaa ja tärkeää kokonainen tarinankerronta on Clannadissa.

Tarina siis toimii, ja hahmot toimivat. Myös tosin sarjan musiikit ovat tavattoman ihania ja valloittavia pitkin sarjaa. Eteenkin sarjan tunnuskappale, Dango Daikazoku (suom. suuri Dango-perhe) on mieleenpainuva ja suloinen kappale. Kipale koskettaa ainakin minua, sillä perhe on minulle tavattoman tärkeä. Ja onhan ne Dango-pallerotkin aika söpsäköitä.

Fuuko wants you to watch Clannad!

Toinen söpsökkä hahmo Clannadissa on yksi tarinan sivuhahmoista, höpsö koulutyttö Fuuko, joka vastaa Tomoyan bestiksen Sunoharan oheella sarjan huumoripuolesta. Fuuko ei tosin ymmärrä olevansa hupsu, mikä tekee hahmosta yhä vain valloittavamman pakkauksen. Monissa fanien välisissä mielipidemittauksissa Fuuko onkin noussut monien lempparihahmoksi, ei vain tämän suloisuuden ja tahattoman humoristisuuden, vaan myös hahmon mystisen puolen takia. Fuuko on varmasti myös koko animemaailman ainut hahmo, joka haistaa pikkutytön kilometrien päästä olematta pedofiili. Pelottavaa kyllä, kaverini Lazzu sanoi minun muistuttavan häntä. Olen kuulemma aivan yhtä kuplassa elävä hölmöläinen.

Sanalla sanoen olen huomaamattani ihastunut tähän sarjaan, ja tässä kohdin onkin myönnettävä, että Nanan, Sailor Moonin ja Fruits Basketin oheella Clannad on yksi suosikki shojo-animeistani. Nyt kuitenkin vaikenen taas pitkäksi aikaa animesta, sillä sen harrastaminen saa minut häpeämään itseäni. Minkäs teet, kun ihmiset painavat ison VAROKAA-merkin päähäsi, jos harrastat animea. Ikävä kyllä.