On asioita, joita meidän ei tule tietää

On asioita, joita meidän ei tule tietää. Asioita, jotka koskevat muun muassa meidän alkuperäämme: kuten sitä, miten me tänne maailmaan tulimme, kuka tai mikä meidät loi ja miksi. Asioita, kuten jäätkö huomenna auton alle vai saatko unohtuneelta lapsuudenystävältä viestin. On asioita, joita meidän ei tule tietää ja joiden kuuluu jäädä arvoitukseksi. Ihan vain siksi, että sitä tämä elämä on: yhtä mysteeriä.

Näin pienellä (muka)filosofisella hempeilyllä päästään tämän viikon perjantain ensi-iltaleffaan eli Prometheukseen. Onnekseni kaverini Kaarnis sai taas varattua liput meille, tosin turhaan: teatteri kun ei tullut edes täyteen. Ei siinä, sillä ne, jotka teatterissa olivat Prometheusta meidän kanssamme katsomassa, olivat varmasti enemmän tai vähemmän vannoituneita scifi(kauhun) ystäviä.

Ihan ensimmäiseksi on pakko myöntää, että Prometheus oli graafisesti ja audiovisuaalisesti todella kaunista katseltavaa ja kuunneltavaa. Alun maisemakuvaukset, avaruusaluksen lentäminen tyhjän mutta kauniin avaruuden läpi sai todellakin tämän scifi-nörtin sydämen väpättämään. Kun päälle liimattiin vielä törkeän hyvää orkesterimusiikkia, olin jo ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana myyty. Prometheus näyttää helvetin hyvältä, loppuun saakka.

Pahasti elokuvassa ei mennä pieleen myöskään hahmojen ja näyttelijöiden puolesta. Noomi Rapace vetää uskottavasti naisprotagonistin virkaa, mutta tämän varjoon eivät jää myöskään Prometheus-aluksen viileä komentaja (Charlize Theron) tai karmivan suloinen androidi-David (Michael Fassbender). Sivuhahmotkin toimivat, mitä nyt muutaman hahmon karakteeri ennustelikin mitä kyseiselle hahmolle tulee loppujen lopuksi käymään. Kauhuahan tämä on, joten jokainen hahmo saa kyllä kokea omat painajaisensa, enemmän tai vähemmän.

Prometheus kertoo tosiaan tulevaisuuden ristiretkestä keskelle avaruutta, hakemaan vastauksia ihmiskunnan suurimpiin kysymyksiin: mistä olemme alunperin tulleet ja miksi. Tutkimusretki alkaa jo alusta alkaen jännittyneissä ja skeptisissä tunnelmissa, ja mitä pitemmälle tieteilijäryhmä upottaa itseään ihmiselämän synnyn mysteeriin, sitä nopeammin he alkaavat hahmottaa myös sen karmivaa kääntöpuolta: minkä voi luoda, voi myös tuhota.

Kuten sanoinkin, Prometheus-leffan alkupuoli on todella näyttävä ja toimiva. Myös juoni lähtee liikkeelle erittäin potenttiaalisissa merkeissä ja odottelin kovasti syvää filosofista lähentymistä ihmiselämän, uskonnon, kuoleman ja tiedon äärelle. Ikävä kyllä jouduin pettymään tässäkohdin, sillä Ridley päättää lähteä tyypilliselle Alien-elokuvien linjalle: nyt pistetään sellaiset lima ja suoli -mätöt katsojille, että oksat pois!

Ja sitähän on, suolimättöä siis. Limaa, verta, lonkeroita, alien-siköitä sekä katkeilevia ja räjähtäviä ruumiinosia ei tästä elokuvasta puutu. Ne, jotka siis etsivät elokuvasta alien-tyylistä kauhua, gorehtavaa mättöilyä ja hyytävää fiilistä, ei tule pettymään. Sen sijaan ne, jotka halusivat elokuvalta jotain syvällisempää ja rauhallisempaa, tulee vääntämään katkeria kyyneleitä. Kun nimittäin päästään lähelle arvoituksen ratkaisua kaikki elokuvan alkupuolen filosofinen puoli on tipotiessään. Jäin tätä kovasti harmittelemaan, sillä tiedän että Ridley Scott osaa ja tietää miten luoda syvällisiä ja kiinnostavia juonikuvioita. Nyt näyttäisi siltä, että herra on jumittunut vanhoihin kaavoihin ja Hollywoodin rahoihin.

Vaikka syvällinen teematiikka ja dialogi puuttuukin elokuvasta, sillä on paljon hyviä hetkiä. Itse ainakin pidin kovasti elokuvan Alien-viittauksista, ja olin näkevinäni myös hentoisia lankoja vievän myös sellaisiin scifi-klassikoihin kuin Apinoiden planeetta ja 2001: Space Odyssey. Myös David-androidin nimi muistutti minua A.I: Tekoälyn Davidista. Hyviin hetkiin voidaan lisätä pari toimivaa dialogia, läpänheittoa sekä alkupuolen erittäin toimivasti rakentuva jännitys. Itselläni kulki ainakin viiden minuutin välein kylmät väreet pitkin kehoa, ja voin sanoa, että minä vaadin elokuvalta paljon saadakseni tälläisiä reaktioita.

Neljä tähteä. Hyvät graffat, potentiaalinen alkuasetelma, toimiva näyttelijäkaarti ja hienosti rakennettu ja linkitetty juoni. Viidettä tähteä Prometheus ei kuitenkaan saa, sillä se ei onnistunut tyydyttämään syvällisen teematiikan nälkääni, vaan täytti sen paikoin turhalla limamätöllä, joka ei jaksanut kiinnostaa minua sitten ensimmäisen Alienin. Kokonaisuutena Prometheus on kuitenkin pärisevä kokemus, joka kannattaa katsastaa, jos sattuu olemaan kiinnostunut scifistä, jännityksestä tai vaikka molemmista.

Tästä muuten heräsi kysymys. Jos sinulla olisi mahdollisuus tietää elämän synnyn alkuperä ja tarkoitus, olisitko todella valmis kuulemaan sen? Jos olisit, niin mihin hintaan? Tästä tulee mieleeni taas Big Fishissä ollut kohtaus, jossa on mahdollisuus saada tietää kuinka kuolee. Olisitko valmis tietämään?

Itse en olisi. Ensinnäkin siksi, etten oikeastaan välitä tietää. Toiseksi, se olisi minusta liian raskas taakka kantaa, ja liian vaikea asia jaettavaksi toisille. Kolmanneksi, tieto todellakin lisää tuskaa. Ja neljänneksi, on vain olemassa asioita, joita ihmisen ei tule koskaan tietää. Ja tämä olisi yksi niistä.