Tuomioni on...

Pyöräytettiin sitten Kaarniksen kanssa leffailtamat ja katsottiin Dredd, viime vuonna väsätty toimintapläjäys, jonka pohjana toimii 70-luvun sci-fi-sarjis 2000 AD ja sen päähenkilö Judge Dredd. Odotin elokuvalta sin citymäistä verimössöä ja sarjakuvamaista kuvaustyyliä, mutta jännä kyllä, jouduin jälleen kerran erehtymään, omaksi onnekseni.

Dreddin pääjuoni on hyvin simppeli: kovimmista kovin sci-fi kyttä Dredd nappaa mukaansa juuri poliisivoimiin pestatun Anderson-tyttösen ja lähtee vetämään tämän kanssa murhakeikkaa, joka osoittautuukin arvioitua hankalammaksi: pilvenpiirtäjän kattohuoneistossa muhii huumediileri Ma-ma, joka täytyy tuomita kuolemaan rikoksistaan. Tuomio-Dreddin ja tämän välissä on kuitenkin 200 kerrosta ja satoja kostonhimoisia kätyreitä aseet tanassa.

Ei siis ihme, että ajattelin elokuvan sisältävän tyypillistä brain-offia eli aseen laulantaa, vakavia ilmeitä, kornia dialogia sekä tietenkin näyttäviä räjähdyksiä. Näitäkään ei Dreddissä toisaalta pihdata, mutta elokuva sisältää paljon muutakin kuin mättöä.

Ensinnäkin raina on kaunis kuin pieni porsas. Visuaalisesti kamera-ajo on sulavaa ja tyylikästä, leikkaus poikkeuksellisen rauhallista toiminta-elokuvalle ja herranjumala ne slow motionit! Kaikki jotka vähänkin tuntevat minua elokuvankatsojana, tietävät miten paljon rakastan äärimmäisiksi hidastettuja (taistelu)kohtauksia, ja jumanviude, että ne näyttävät tässä elokuvassa hyviltä. Kaarnikseltakin pääsi suusta lyhyt, mutta sitäkin todempi kommentti: "tää elokuva näyttää kyllä niin hyvältä."

Unf, laukean tälle grafiikkapornolle.

Visuaalisuus ei ole ainoita Dreddin vahvuuksia. Se on nimittäin myös rytmiltään ja tyyliltään ovela. Vaikka kyseessä onkin puhdas toimintaelokuva, se ei todellakaan heitä väkivaltaa katsojan silmille. Päin vastoin, raakaa toimintaa suorastaan vältellään, ja elokuvan suurin jännitys ja dramatiikka syntyy kaikesta muusta kuin aseen paukkeesta. Tämä oli minulle suuri ja iloinen yllätys.

Vaikka näin lyhyessä elokuvassa ei olekaan aikaa hahmokehitykselle tai syvälle teematiikalle, minusta tuntuu, että sitäkin löytyy. Ehkä sitä joutuu toisaalta hieman etsimään, sillä eteenkin jos teematiikasta puhutaan, Dreddissä ei sitä paljoa alleviivata ja siten sitä voi olla todella vaikeaa huomata. Itse kuitenkin koin, että elokuvassa oli paitsi kyse voimasta ja vallasta, myös tietyllä tapaa inhimillisyydestä ja sen suhteudesta oikeuteen. Tekeekö oikeuden jakaminen toisesta oikeamielistä? Onko oikeuden jakaminen aina oikeutettua?

Tämän kysymyksen eri puolille asettuvat kovanaamainen Dredd, joka jakaa oikeutta poliisina maksoi mitä maksoi, ja sitten metropoliksen poliisityölle uutukainen Rookie Anderson. Näiden kahden hahmon välistä vuorovaikutusta olisin mielelläni katsonut enemmänkin, ja siksi toisaalta toivon, että elokuvalle väsättäisiin jatko-osa, joka syventyisi nimenomaan hahmoihin. Kullakin nimittäin on mielenkiintoinen taustansa, joista mieluusti kuulisin lisää. Sitä paitsi Rookie on niin tavattoman sievä, että kyllähän tytyä sietäisi katsoa jo pelkästään yksinään.

Olet, söpö, oletolet uguu.

Lyhyesti: Dredd on mielenkiintoinen toimintatapaus, joka ikävä kyllä ei päässyt Suomeen saakka teatterilevitykseen. Siitä huolimatta suosittelen rainaa niille, jotka haluavat paitsi nauttia visuaalisesti nätistä elokuvasta ja nasevista hahmoista, myös hieman erilaisesta toimintamätöstä.
Tuomioni Dreddin suhteen siis on...

Hyvä elokuva.

Nyt kun on arvostelut heitetty, pääsen itkemään teille sitä, kuina hidas ja saamaton olen päivittämään blogiani. Koetan petrata asian suhteen. Pysykää kuitenkin kanavalla (tai oikeastaan sivulla), sillä tulossa on pariki animesarja-arvostelua, sekä myöhemmin kesällä analysointia tulevista R&A -festareista.

Ps. tahdon ihan sikana tehdä videon Dreddiin, luultavasti tähän biisiin. Saa nähdä mitä inspiroidun väsäämään...