Paras vuonna 2013 tehty elokuva?
Pacific Rim
Paras kuluneena vuotena nähty uusi elokuva (kotona tai leffateattereissa)?
The Fall.
Katsoitko vuoden 2013 Oscar-gaalan? Jos katsoit, millainen fiilis jäi siitä?
Täytyypä myöntää, että gaalat jäi konkreettisesti seuraamatta, mutta tumblerin ihmeellisen maailman ansiosta pysyin perillä ehdokkaista, lavoilla kompuroinneista, puheista ja tietenkin voittajista.
Kenen kanssa katsoit eniten elokuvia kuluneen vuoden aikana?
Kaarnis, perkele, you need to stop.
Piditkö leffamaratoneja (teemallisia tai ilman)?
En juuri elokuviin liittyviä, ikävä kyllä, mutta kesällä tuli itse maratoonattua läpi parit animesarjat, sekä vuoden alussa ilmestynyt Attack on Titan -anime (josta varmasti kirjoitan jossain vaiheessa lisää, kun olen katsonut sarjan läpi uudemman kerran). Lisäksi katsoimme Kaarniksen kanssa Pushing Daisiesia useamman jakson putkeen.
Montako elokuvaa ostit vuonna 2013? Mitkä?
Muutaman, joskin luultavasti vähemmän kuin koskaan aikaisemmin (kiroan opiskelijaelämän täten syvimpään helvettiin). Dredd, Magic Mike, Chernobyl Diaries. Lisäksi tilasin Ruotsista The Fifth Elementin (täten toteuttaen viimevuoden uuden vuoden lupauksen) sekä Blade Runnerin.
Saitko lahjaksi elokuvia? Mitkä?
Veljeltäni Pacific Rimin (jes).
Hauskoin/mukavin/ihanin elokuvakokemus vuonna 2013?
Voisin heittää tähän sen kun katsoin The Fallin, mutta variaation vuoksi voisin mainita sen, kun katsoimme yhdessä Kaarniksen, Mimaksen ja Evcen kanssa Dreddiä, söimme lettusia ja joimme kokista. Kyse ei ollut pelkästään erinomaisen elokuvan seuraamisesta (jota minä ja Kaarnis toista kertaa katsovina jaksoimme kehua minuutti toisensa jälkeen), vaan ylipäänsä mukavasta seurasta ja kepeästä tunnelmasta. Sekä tietenkin letuista, jotka sattuvat olemaan yksiä lempiherkuistani.
Entäpä kalsein/tylsin/ärsyttävin?
Jännä kyllä, mieleen ei tule juurikaan yhtään esimerkkiä. Jos nyt näin äkkiseltään jotain tulisi kuitenkin keksiä, niin voisin mainita uusimman Die Hardin ensinäytöksen, jossa minulle ja O:lle sähistiin että "olkaa vittu hiljaa". En kuitenkaan ymmärtänyt miksi, koska emme todellakaan pitäneet kovaa tai edes keskikovaa meteliä. Taisi vain olla kaverilla adrenaliinihuurut päässä ja käpy perseessä.
Saitko uuden elokuva-/näyttelijä-/hahmo-ihastuksen?
Sain: Olivia Thirlbyn. Ei puhuta siitä sen enempää. *raskasta hikoilua* Lisäksi ohimennen voisi mainita myös Karl Urbanin, Chris Pinen, Michael Fassbenderin ja Lee Pacen, joskin kaikista näyttelijöistä pidin jo aikaisemminkin. Nyt vain huomio kiinnittyi herrojen ulkoiseen olemukseen.
Elokuva-odotuksia vuodelle 2014?
Uusin X-men, tottakai! Lisäksi vuoden alussa on tulossa R&A-festareilla esitetty espanjalainen kauhu Insensibles, joka kiinnostaa sekä muistaakseni helmikuussa tuleva uusi Michael Fassbender-leffa.
Elokuviin liittyvä lupaukseni vuodelle 2013 on:
hommata The Fallin DVDlle.
Top-5 parhaimmat vuonna 2013 ilmestyneet elokuvat:
1. Pacific Rim
2. Gravity
3. Django
4. Silver Linings Playbook
5. Catching Fire
Erityishuomio:
- Selviytyminen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttia, risuja/ruusuja, vastaväitteitä, pohdintoja? Antaa tulla vain!