Animesarja-arvosteluita pt 2: Neon Genesis Evangelion

Koska viime postauksessa uhkasin puhua Rebuild of Evangelionista, tehdään tästä tekstistä suurin sanavyöry tähän mennessä, ja käsitellään koko anime-sarja, johon elokuva pohjautuu. Luvassa on nyt siis jättisuuri postaus animesta, mangasta ja elokuvista sekä tämän blogin pitäjän (siis minun) menneisyydestä ja tunneryöpyistä, joten jos mikään näistä ei kiinnosta, suosittelen skippaamaan.

Neon Genesis Evangelion TV-sarja ja manga
Neon Genesis Evangelion anime ja manga pyörähtivät käyntiin jo kauan aikaa sitten, vuonna 1995. Sarjan visuaalisesta toteutuksesta vastasi pitkälti Yoshiyuki Sadamoto (piirtää mangaa) ja ohjauksesta mielenterveyshäiriöistä kärsivä Hideaki Anno, mikä näkyy myös hänen ohjaustyössään.

Anime päättyi vuosi sen ilmestymisestä, mutta aiheutti monien fanien parissa närkästystä viimeisten jaksojen halvan toteutuksen vuoksi (Gainaxilta oikeasti loppuivat rahat kesken). Mangan ilmestyminen jatkuu yhä, vaikka sarja ei ole pitkä, oletettavasti 13 pokkaria. Kuka tietää miksi Sadamoto on niin hidas, ja sarjan edetessä myös laiskistuva piirtäjä. Sub TV:llä sarjaa on esitetty pari kertaa, mutta itse en Evangelioniin tutustunut tätä kautta.

Tutustuessani NGE:hen olin siirtymässä ala-asteelta yläasteelle. Olin koulukiusattu ja täten syrjäänvetäytyvä, ujo ja pelokas ihmisten kanssa. Oli luonnollista, että törmättyäni NGE:n kaltaiseen ilmiöön uppouduin siihen kokonaan, sillä olin harjoittanut eskapismia aikaisemmin jo kirjojen ja omien tarinoiden kautta.

Ei kestänyt kauaa, kun elämässäni ei juuri muuta sisältöä ollutkaan NGE:n lisäksi, enkä voinut olla puhumatta mistään muusta. Olin sanalla sanottuna melko fanaattinen fani, sillä ei ollut käytännössä mitään, mitä en olisi kyseisestä sarjasta tiennyt. Vaikka olinkin täysin yksin Evangelionin maailmassa, olin tyytyväinen. Manga tai anime ei torjunut tai hylännyt, vaan avautui ja antoi minun hypätä sen synkkään maailmaan. Vasta hiljattaen olenkin ymmärtänyt NGE:n merkityksen omalle kasvulleni. Sen kautta ajatusmaailmani laajeni, kypsyin sen parissa nuoreksi naiseksi, sain samastumispohjaa sen hahmoista ja niin edelleen. Monille se tärkeä asia nuoruudessa on ollut esimerkiksi musiikki, mutta minulle se on ollut NGE.

Nyt kuitenkin subjektiivisista kokemuksista itse sarjaan ja sitä kautta elokuvien arvostelemiseen. Aloitetaan lyhyenä tiivistyksenä tarinan juonesta:
Vuonna 2015 hajanaista maailmaa uhkaavat jättimäiset tuhokoneet, Enkelit. Enkeleiden tuhoaminen on vyörytetty Nerv-organisaation harteille sekä sen rakennuttamille Evangelion-koneille, joita voivat ohjata vain 14-vuotiaat pilotit. Tarina kertoo toiminnallisen, dramaattisen ja synkeän tarinan EVA-piloteista, näiden elämäntilanteesta ja ongelmista. Evangelion on kaiken kaikkiaan päähenkilön Shinjin kasvutarina (kuvassa oik. keskellä), ja tarina päättyykin sikäli onnellisesti sanoihin: "vihaan itseäni, mutta voin alkaa pitää itsestäni. Minulla on oikeus elää tässä maailmassa!" Hyvä Shinji, ei siinä mennytkään kuin koko sarja tajutaksesi sen :)

Noh, kuulostaa siis melko simppeliltä perus-animelta? Sitähän se aluksi onkin, ja ensimmäiset 14 jaksoa ovatkin melko tyypillistä shounen/mecha-mättöä joka ei valtavirrasta eroa. Kun kuitenkin tarina kulkee eteenpäin, se synkkenee ja muuttuu huomattavasti symbolisemmaksi, epäselvemmäksi ja dramaattisemmaksi. Sarja viliseekin kristillisiä symboleja, kohtauksia joita ei voi paljaalla silmällä nähdä sekä otteita filosofiasta ja psykologiasta. Juoni muuttuu koukeroisemmaksi ja uhkaavammaksi, ja sarjan viimeiset jaksot ovatkin monelle rankkaa tavaraa. Puhutaankin evangelionmaisuudesta eli totaalisesta psyko -mind-fuckista, josta toinen fanipuoli tykkää (minä itse) ja toinen puoli ei jaksa ymmärtää. Sarja onkin jakanut mielipiteitä heti synnystään saakka.

Sarja on aika peruspituinen, 26 jaksoa. Teknisesti se ei ole mitään laadukkainta mahdollista, ottaen huomioon senkin, että se on yli viisitoista vuotta vanha. Verrattuna esimerkiksi samaan aikaan ilmestyneeseen Sailor Moonin kolmanteen kauteen, tekninen toteutus olisi voinut olla huolellisempaa. Itseäni eteenkin ärsyttää miten piirostyyli muuttuu melkein joka jakson jälkeen. Löytyy erittäin yksityiskohtaisia jaksoja, mutta toisaalta myös karkeasti piirettyjä kulmio-päitä, mutta toisaalta myös suorastaan imeliä ja suurisilmäisiä pallopäitä. Sarja kokee lopussa myös taantumuksen, jolloin tarina porskuttaa eteenpäin lähinnä still-kuvilla. Mutta sehän on sitä evangelionmaisuutta, joka voidaan antaa anteeksi (tai ainakin minä voin).

Plussana voidaan sanoa sarja yleisenä ilmiönä: NGE loi uudenlaisen uran ja tyylilajin animessa, ja sitä pidetäänkin suurena klassikkona ja animeteollisuuden kulmakivenä. Hahmot ovat inhimillisiä ongelmineen: jokainen on sekaisin enemmän tai vähemmän, päähenkilö on suoranainen raukka, sarjan tytöt itsestään epävarmoja frigidejä tahi tyrkkyjä ja niin edes päin. NGE:n musiikki on myös kaunista kuunneltavaa, ja sitä on paljon. Miinusta löytyy mielipiteiden mukaan, itse näen niitä vain visuaalisessa toteutuksessa sekä suomijulkaisun tasossa.

Suomessa DVD:lle ovat ilmestyneet ensimmäiset 6 DVD:tä, joiden suomennos on, ikävä kyllä, sanalla sanottuna kökkö. Vaikka en kummemmin luekaan japania, kykenen huomaamaan pienet asia-ja kirjoitusvirheet. Kaiken lisäksi suomennos on huolimatonta, jolloin herää kysymys oliko suomentaja töissään väsynyt vai kännissä. Liian monessa kohtaa tömätään ties mihin >>½>§!1`'' -merkkeihin kesken lauseiden, ja hahmojen nimet on kirjoitettu myös väärin: Ikari esiintyy Okarina ja Akaina, Ayanami Ayunamina, ja niin edespäin. Tarkkuutta kiitos, animea kuitenkin ostetaan Suomessa melko paljon.

Suomentaja kirjoittaa "neiti Misaton" väärin.

Death & Rebirth sekä End of Evangelion
Fanien tyytymättömyys nousi ja Annolle läheteltiin uhkauskirjeitä Evangelionin lopun floppaamisesta. Yhtiö päättikin tehdä lohdutukseksi pari elokuvaa ja tienata samalla vähän tuohta. Syntyi Death & Rebirth, joka käytännössä lyhentää sarjan reiluun tuntiin parannetulla kuvamateriaalilla sekä parilla uudella kohtauksella. Myös Anno itse ei ollut tyytyväinen sarjan lopetukseen, ja päätti tekaista sarjan alkuperäiseksi lopuksi tarkoitetun version elokuvana (tämä versio päätyi myös mangaan). Se kannatti tehdä.

End of Evangelion korvaa siis itse TV-sarjan viimeiset kaksi jaksoa. Viimeinen Enkeli on lyöty, mutta Nerv joutuu ottamaan vastaan tällä kertaa ihmisten itsensä hyökkäys. Koko tapahtumaketjun lopputulos on massiivinen, mutta yksinkertainen: maailmanloppu. TV-sarjan koukerot huipentuvat näyttävään ja kauneimpaan maailmanloppuun ikinä: maapallo täyttyy hajoavista sieluista, valoista, Enkeleiden harakireista, verestä ja päähenkilöiden päänsisäisistä ajatuksista kuolemasta, turhuudesta, unista ja unelmista. Lopetus on hyytävä, mutta täydellinen juurisellaisenaan. Viimeinen sana onkin: "Kimochi warui." Kuvottavaa.

Elokuva on mykistävä, suorastaan mind-blowing monessa mielessä. Se on visuaalisesti kaunis, dramaturgisesti riipaiseva ja sarjan päätöksenä huikea. On kyse katsojasta itsestä miten käsittää itse elovan juonen: monet eivät sitä ymmärrä, mutta eivät anna sen häiritä itseään. Toisia taas värikäs symboliikka ja japanilainen martyyrimäinen mind-fuck vain ärsyttää. Itse kuitenkin pidän elokuvista, jotka ovat pitkälti itse tulkittavissa.

Rebuild of Evangelion
Rebuildit syntyivät jälleen Annon ajatuksesta, että hänen sarjassaan on vieläkin jotain parannettavaa: tehdään NGE:stä nyt niin näyttävä että otakut saavat orgasmin visuaalisesta näyttävyydestä (ja tahkotaan rahaa siinä sivussa). Olit sitten animen ystävä tai vihollinen, et voi olla kieltämättä sitä tosiasiaa, että Rebuild of Evangelion on helvetin hyvännäköinen.

Katsoin ensimmäisen Rebuildin eli Rebuild of Evangelion 1.0: You are [not] alonen Rakkautta & Anarkiaa -festareilla vuonna 2008. Vaikka ykkösosa käytännössä toistaa TV-sarjan ensimmäiset viisi jaksoa liki kuva kuvalta, se on todella upeaa katsottavaa. Itselleni se oli elokuvakokemuksena juuri sen takia uskomaton, ja sarjan vanhat vitsit ja käänteet hätkähdyttivät täysin uudella tavalla. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta RoE 1 ei yllätä, mitä voidaan pitää sekä hyvänä että huonona asiana. Plussana elokuvassa visuaalisuuden lisäksi ovat tietenkin musiikit, sekä uudenlainen lähestymistapa Shinjin ja Rein suhteeseen. Vaikka Rebuildit ovatkin pitkälti toimintapainoitteisia, draamaa ei unohdeta.

Rebuild of Evangelion 2.0: You can [not] advance tuli pari vuotta R&A-festareille, minkä menin katsomaan tällä kertaa aika isossa porukassa. Se oli visuaalisesti jopa edeltäjäänsä mykistävämpi, ja koki juonellisesti suuria muutoksia. Roe 2 kattaakin sarjassa jaksot 6-20, joten on luonnollista että elokuvaan oli pakko supistaa vain se kaikkein oleellisin, sekä muokata tiettyjä
kohtauksia sopivampaan tyyliin.

Kauhistuksena monille faneille tuli Asukan sukunimen muuttaminen sekä kokonaisen uuden EVA-pilotin ilmestyminen sarjaan. Myönnän, että tämä järkytti minuakin, eteenkin uusi hahmo. Vannoutuneena fanina pelkäsin kokonaisuuden hajoamista johonkin epä-ngemäiseen fanserviceen. Kun kuitenkin pääsin elokuvaa katsomaan ja sain ensikosketuksen hahmoon, kiinnostuin siitä melko nopeasti. Hahmon, nimeltään Mari, suhtautuminen EVAn-pilotointiin poikkeaa muiden hahmojen asenteista siten, että hän on EVAn ratissa pelkästään sen ohjaamisen ilosta. Täten hän varmaan edustaa monia Evangelion-faneja, jotka tekisivät mitä tahansa että pääsisivät ohjaamaan jättimäistä ihmisrobottia. Vaikka tällä uudella hahmolla ei olekaan paljoa virkaa elokuvassa, uskon, että hän tulee vielä täyttämään fanien odotukset. Ainakin hahmona hän vaikuttaa todella kiinnostavalta, joten ainakin itse odotan jatkoa sekä hyvässä että pahassa.

Evangelion on minulle monessa suhteessa tärkeä ja rakas asia/ilmiö/sarja. Se on muuttanut minua monella tapaa ihmisenä, koskettanut minua tarinallaan ja hahmoillaan. En voi kuvitella itseäni ilman NGE:tä, niin yksinkertaista se on. Nyt saatankin kuulostaa aivan toivottoman toivottomalta otakulta, joka kuitenkin kiellän olevani. Olen elokuva-ihminen, siinä missä toiset ovat musiikki-, taide- tai valokuvaus-ihmisiä. Pidän animesta, mutta se ei hallitse elämääni enää samalla tavalla kuin ennen. En kuitenkaan voi kieltää NGE:n suurta vaikutusta elämääni. Se vaikutti minuun nyt, ja vaikuttaa yhä.