Näin viime yönä todella massiivisen unen scifi-tyylisestä tarinasta, ja myöhemmin yrityksestäni tehdä siitä elokuvaa. En tiedä mistä uni oli alunperin peräisin, sillä en ole viimeaikoina katsonut juuri mitään elokuvia, puhumattakaan scifistä. Mitä nyt pari viikkoa takaperin katselin Constantinea kaverin kanssa, ja nyt viikonloppuna jonkin "humoristisen" sotaelokuvan ja Jumperin. Lisäksi olen katsonut aivan liikaa Clannadia.
Uni alkoi yksinkertaisena uhkana, että päähenkilö (siis minä) on hallitsijansa keskeneräinen luomus, joka saa viimeisen "päivityksensä" vuoden vaihtuessa. Tämä merkitsi itselleni sitä, että pääkoppani avattaisiin ja aivoihini kajottaisiin. Muuttuisin aivan toiseksi persoonaksi ja nykyinen minuuteni ja tietoisuuteni kuolisi. Kuoleminen luonnollisesti pelotti, mutten voinut kuin alistua hallitsijani tahtoon. Ainoa keino paeta tilannetta, oli yksinkertaisesti hävitä näkyvistä.
En tiedä missä vaiheessa unta olen siirtynyt kokonaan toiseen universumiin pakoon kohtaloani. Tuolla toverustun täkäläiseen ihmisolentoon, joka kertoo maailmansa tukalista oloista. Hän kertoo kuinka vieraan universumin hallitsija, itse asiassa juuri minun isäntäni, aikoo aloittaa sodan heitä vastaan etsiessään jotain itselleen tärkeätä asiaa. Tietenkin tuo tärkeä asia on minä itse, ja joudun kokemaan syviä tunnontuskia oman itsekkyyteni takia.
Unen lopussa käydään tietenkin taistelu. Ensin alkaa pommitus, joka osoittautuu luultua pienemmäksi, mutta ihmisten paniikki ja yleinen ahdistuneisuus luovat pienestäkin uhkasta tavattoman suuren. Seikkailen toverini kanssa paikasta toiseen, suojelen häntä hajoavien rakennusten palasilta ja vihollisen vakoojien katseelta. Lopulta joudumme pattitilanteeseen, jossa hallitsijani käy läpi jokaisen meikäläisen, pysähtyy tietenkin minun kohdallani ja kysyy "olemmeko tavanneet aikaisemmin?" Paljastun, ja alkaa tajuton lopputaistelu, joka päättyy voittoomme. Saan pitää minuuteni ja toverini vapautensa.
Itse tarina-unen jälkeen, olen itse itseni, ja toteuttamassa kyseistä unta elokuvana koulun elokuvakurssia varten. Huomaan, että visioni on mahdoton toteutettavaksi, mutta yritän silti epätoivoisesti hoitaa asian loppuun saakka. Näyttelijät ja muut kanssatyöskentelijät turhautuvat minuun, ja koko unessa on harmistunut tunnelma.
Kun heräsin, olin tosi iloinen että nykyinen projektini on huomattavasti yksinkertaisempi: kääpiösiilini arkipäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttia, risuja/ruusuja, vastaväitteitä, pohdintoja? Antaa tulla vain!