Ihmiset vastaan mutantit

 

Kävin juuri katsomassa (veljeni) kaveriporukassa uusimman X-men -leffan eli First Classin. Toisin kuin odotin, elokuva olikin yllättävän hyvä. Vaikka paikoin huumori oli väkinäistä ja yksittäiset kohtaukset kompuroivat, se oli pituudeltaan juuri sopiva, toiminnalla ei mässäilty liikaa ja juoni sekä hahmot olivat kokonaisuudessaan hyvät. Itseasiassa tulin siihen tulokseen, että First Class on yksi parhaimpia X-men -leffoja, ainakin verrattaen parina viime vuotena tulleeseen mättöön.

Vaikka Ryhmä-X ei sinällään kosketa minua sen kummemmin (en ole lukenut edes niitä sarjakuvia), minulle heräsi pieni halu kertoa hieman suhteestani kyseiseen elokuva-saagaan. Aloitetaan siis ihan alusta.

En tarkkaan muista minkä tai kenen kautta tutustuin X-meniin. Varhaisin muistoni tulee kuitenkin ajalta, jolloin DVD:t olivat vielä varsin uusi keksintö ja katsoimme porukalla ensimmäisiä DVD-leffoja. X-men 2 taisi olla ylipäätään ensimmäinen DVD, jonka olin koskaan katsonut, mutta samalla se oli myös kosketus mutanttien, ihmisten, erilaisuuden pelon ja sen hyväksymisen maailmaan.

Koska en ollut nähnyt X-men ykköstä, elokuvan tarina jäi minulle melko sekavaksi ja hajanaiseksi. En oikeastaan ymmärtänyt siitä mitään, joten ainoa johon pystyin keskittymään oli elokuvan visuaaliseen ilmeeseen. Sama koski pitkälti myös elokuvan ykkösosaa, jonka näin muutama vuosi kakkosen jälkeen. Taas juoni meni minulta täysin ohi, luultavasti sen takia, sillä en kyennyt siihen keskittymään. Muutenkin tiiviiden toimintaelokuvien seuraaminen intensiivisesti on aina vaatinut minulta paljon: katsot hetkenkin muualle, niin johan paukkuu, etkä enää muista tai tiedä miksi.

X-menit jäivät kuitenkin mieleeni kummittelemaan juuri siksi, että ne olivat kivannäköistä katsottavaa. Hahmot ovat upean visuaalisia ja täten mielenkiintoisia. Vaikka aluksi suorastaan inhosin esimerkiksi Roguen, Jeanin ja Wolverinen hahmoja, sain paljon irti elokuvien sivuhahmoista. Stormin upeat salamamyrskyt, Mystiquen mielettömän mielenkiintoinen voima muuntua keneksi tahansa sekä muiden hahmojen voimakkaat tai muutoin kiinnostavat voimat saivat itsenikin haluamaan yliluonnollisia voimia. Elokuvien jälkeen aina innostuinkin miettimään, millaisia mutanttivoimia itse haluaisin omata: voimakkaan, mutta hitaasti kehittyvän voiman? Nopean mutta heikon kyvyn? Joskus upottauduin ajatuksiini ja ajattelin hallitsevani aikaa. Toisinaan ajattelin, että minuun voitaisiin tyhjentää kokonainen lipas luoteja, ilman että kuolisin. Ajattelin lentäväni, pamauttelevani rakennuksia ja parantavani haavoja. Se oli upeaa. Siksipä juuri visuaalisesti näteimmän näköiset X-men -hahmot ovatkin saaneet suurimman mielenkiintoni pitkin elokuvia (vrt. Nightcrawler, Mystique).

"Ja kuka sinä olet? Rullis vai?"

Kuitenkin alusta saakka pidin hyvin paljon Xavierin rauhallisen viisaasta, mentor-tyylisestä hahmosta, mutta myös "pääpahiksesta" Magnetosta, jolla oli kuitenkin järkevät ja uskottavat tavoitteet toiminnalleen. Paitsi, että molemmat ovat mukavannäköisiä vanhoja paappoja, heillä on uskomattoman vahvat kyvyt (do want!). Juuri tälläinen vastakkainasettelu on aina minua kiinnostanut. Kun juttuun lisätään vielä Xavierin ja Magneton menneisyys sekä heidän väliset suhteensa, olen totaalisesti näiden kahden hahmon fani (mikä vain lisääntyi nähtyäni First Classin). En toisaalta tiedä, onko kyse elokuvista vai originaalista sarjakuvasta, jonka ansiota tälläinen hahmojen välinen draama lopulta on.

Hyvä on. Monet X-menin hahmot ovat luonteeltaan, tyyliltään ja mutanttikyvyiltään mielenkiintoisia. Paikoin he ovat myös yllättävän uskottavia ja inhimillisiä. Hyvän ja pahan ero ei ole X-menin maailmassa mustavalkoinen, se on häilyvä ja epävarma. Kaikki hahmot käyvät omalla kohdallaan taistelua paitsi erilaisuutensa, myös ristiriitaisten tunteittensa ja paikkansa löytämisen kanssa. Tässä onkin X-men -leffojen yksi parhaimpia puolia: hahmojen sekä juonen monitahoisuus. Pahiksia ja hyviksiä ei ole, on vain ihmisiä, joilla on tavoitteita ja eri tapoja saavuttaa niitä. Tämä haastoi itsenikin pariin kertaan miettimään, olisinko Xavierin vai Magneton joukkojen puolella.

"You shall not pass!"

Löytyy tosin niitä kompastuskiviäkin, kuten kaikista elokuvista. Ensimmäisten elokuvien heikkous oli niitten liian nopea tempo, jolloin keskittymiskykyni oli moneen kertaan koetuksella. Mäiskintää löytyi vähän liikaakin, ja juoni jäi minusta helposti toissijaiseksi. Rakkaussuhteilla mässättiin liikaa, ja eteenkin Wolverinen ja Jeanin suhde on aina ollut minulle kipupiste sen epärealistisuuden vuoksi. Hahmoja riittää, mutta niihin ei paneuduttu tarpeeksi syvällisesti, paitsi tietenkin niihin kaikista turhimpiin ja ärsyttävimpiin.

Eteenkin X-men 3: Last Stand oli minulle totaalinen pettymys. Se oli teknisesti keskinkertainen, mässäili aivan liikaa toiminnalla ja jäi juonellisesti erittäin ohueksi. Jotenkin minua myös ärsytti Kittyn hahmo, jota esitti Ellen Page. Mitä vikaa kakkosen tai ykkösen Kittyn näyttelijässä oli? Miksi hahmosta ylipäätään piti tehdä yksi elokuvan keskushahmoista? Olisin halunnut enemmän draamaa, sanallista välienselvittelyä ja lempihahmojeni taustojen ja ajatusten kartoittamista, vaan ei. Sain odottaa pari vuotta, kunnes sain katsottua nyt tämän First Classin, joka tyydytti nämä tarpeet.

Ei siinä mitään. X-men on hyvä elokuvasarja. Paikoin. Siinä on paljon potentiaalia, hahmot ovat monella tapaa kiinnostavia, visuaalinen ilme on kaikenkaikkiaan kiva ja teematiikaltaan tarina on hyvin mielenkiintoinen ja koskettava. Jos ohjaajat keskittyisivät toimintamätön sijaan siis hahmojen sisäisiin ajatuksiin ja draamaan, X-men saattaisi hyvin olla yksiä lempparielokuviani.

Omistan tällä hetkellä vain X-men ykkösen ja kakkosen. Alunperin minulla ei ollut halua hommata edes niitä, sillä pidin X-meniä puhtaasti viihdyttävänä (scifi?)toimintamättönä, en sen syvällisempänä. Nyt kuitenkin First Classin ja pienen mutanttihuuman jälkeen tekisi mieli hommata kolmonen ja myöhemmin tuo uusin leffa kokoelmiini. Vain siten voin olla täydellinen!! Ja ei, en tule ostamaan Wolverinea. Se on kuulemma huono :DD

Huomenna onkin sitten Potter 7 - Kuoleman Varjelukset part kakkosen aika. Suunta siis kohti Bio Rexiä ja fani-ensi-iltaan juhlakaapuun sonnustautuneena. Toivottavasti luvassa on hyvä elokuvailta, joka päättää Potter-ilmiön tyydyttävän mielekkäästi. Muutoin saatte lukea taas vihaista postausta.

Potter seiska pähkinänkuoressa