30. lokakuuta 2012

My name is Craig, Daniel Craig pt.2

En ole nähnyt vanhoja Bondeja koskaan alusta loppuun saakka. Isä ehti laittaa television kiinni ennen kuin Bond sai edes haluamansa naisen kainaloonsa, puhumattakaan pahiksen juonen tuhoamisesta tai roiston päihittämisestä. Tämä on ollut kulttuurisen elämäni häpeäpilkku jo vuosien ajan. Vain yhden agentti-seikkailun olen nähnyt kokonaan, ja sekin oli Daniel Craigin (aka. Vladimir Putin) tähdittämä Casino Royale. Muita Bondeja en ollut nähnyt. En siis ennen tätä.

Kaarnis manipuloi minut hetken mielenjohteesta katsomaan uusinta Bondia. Hän oli yrittänyt taivutella minua katsomaan samaista agentti-seikkailua jo aikaisemminkin, mutta olin kieltäytynyt kohteliaasti: "Ei se silleen kiinnosta mua," olin vastannut, ja olin tarkoittanut sitä. "En mä viitti pistää rahojani siihen, en nyt ainakaan vielä." Kaikesta huolimatta Kaarnis soitteli minulle maanantaiaamupäivänä ja suorastaan aneli minua mukaansa elokuviin. Suostuin pitkin hampain: saipahan kaveriparka kuitattua samalla velkansakin leffalippujen muodossa.

Maanantai-ilta olikin sitten yhtä juoksentelemista, ensin ravintolareissulta kaupan hyllyjen väliin, sieltä kotiin, ja sitten junaan. Loppujen lopuksi olimme teatterilla melkein tunnin etuajassa: sopivasti popkornien ostoon sekä syvälliseen väittelyyn siitä, onko Daniel Craig hyvännäköinen, näyttääkö hän Putinilta, ja onko hän vanha vai ei. Yhdessä asiassa sentään olimme samaa mieltä: herralla on erittäin kiitettävän näköinen selkä. Viisi kautta viisi, sivelisin selkää.


Skyfall alkaa klassisella takaa-ajokohtauksella, joka päättyy varsin traagisiin mittoihin. Tästä syystä Bond jää vuosien ajaksi jäähylle, ja vasta Lontoon terrori-iskun jälkeen mies päättää jättää kookospalmut, halvan viinan ja kauniit naiset taakseen ja palaa takaisin palvelukseen. Kotimaan puolella Bondia vastassa on tähän asti ehkä yksi nerokkaimmista pahiksista ikinä, jonka juuret ovat lähempänä 007:aa ja Lontoon salaista turvallisuuspalvelua kuin kukaan osaa aavistaakaan.

Pakko myöntää: uusi Bond on todella mehevä tapaus. Vaikka itse pidinkin enemmän Casino Royalesta, Skyfall ei todellakaan jää paljoa edeltäjiensä varjoon. Elokuvassa on likipitäen kaikkea: on toimintaa ja ryminää, jota tasapainotetaan poliittisella rakenteilla sekä hahmojen välisillä suhteilla. Bondin hahmo saa uusia inhimillisiä piirteitä ja jopa säröjäkin, eikä huomiotta jää muun muassa M, turvallisuuspalvelun johtaja, uusi Q-teknikko tai itse pääpahiskaan. Yksinkertaisuudessaan juoni, toimintakohtaukset, hahmojen välinen naseva dialogi sekä visuaalinen kokonaisuus toimii erittäin hyvin.

Hi, Bond, am I kawaii now?
Hehkutus alkakoon:
visuaalisesti Skyfall on onnistunut kokonaisuus. Pelkästään jo alun klassisen bondimaisesta openingista, jotka ovat aina olleet yksiä elokuvamaailman parhaimpia, on suorastaan tyrmäävä. Adelen kappale joka kantaa samaista nimeä kuin elokuvakin, Skyfall, ei sekään ole hullumpi tapaus. Sääli tosin ettei kipaletta käytetty elokuvassa sen enempää. Kuvaus on tasaisen laadukasta, leikkaus ei hypi silmille ja räjähdyket ovat juuri niin suuria ja näyttäviä kuin kunnon toiminta-elokuvassa kuuluukin. Maisemakuvaus on myös tyylikkäästi esitelty (kaverini laukesi vieressäni, kun elokuvassa esiteltiin Skotlannin sumuisia nummia): elokuvan lopputaistelu on esimerkiksi aluksi kalsean sinisävyinen, kunnes toiminnan tuoksinassa taivas mustuu ja muuttuu myöhemmin punaiseksi. Tyylikästä.

Dialogi on uusien Bondien parhaimpia puolia. Vaikka Skyfallissa hahmojen välisiä pallotteluita onkin ehkä aiempaa vähemmän, eivätkä Bondin nasevat kommentit tai vitsit tällä kertaa ehkä osuneetkaan minuun, ne muutamat kohtaukset, joissa Bond väittelee muun muassa Q:n tai elokuvan pääpahiksen kanssa, ovat nerokkaita. Kyllä muutaman kerran koko elokuvateatteri remahti nauramaan, sen verran onnistuneita heittoja hahmot vetivät, juuri sopivalla temmolla ja vieläpä kohtalaisen uskottavasti. Ylipäänsä näyttelijäntyö on elokuvassa toimivaa.

Uudessa Bondissa on yllättävän monisyinen ja uskottava pahis, jolla on kiintoisat motiivit.
"Enpä kyllä keksi mitään poikkipuolista sanaa!" Kaarnis totesi Skyfallin lopputekstien kohdalla. Tottahan tuo. Nopeasti kelattuna Skyfall on kokonaisuudessaan onnistunut toimintapakkaus, josta ei näennäisesti puutu juuri mitään. Kun kuitenkin ruvetaan elitisteilemään, löytyy tästäkin rainasta pari asiaa, joita itse jäin ainakin odottamaan.

Ensinnäksin elokuvan soundtrack ei päässyt kummemmin esille. Ylipäätään elokuvan musiikkipuoli nojaa vähän liiankin paljon klassisiin Bond-elementteihin, mikä toisaalta luo kutkuttavia nostalgian elementtejä, muttei luonnollisesti luo mitään uutta ja säväyttävää muuten uudistuneisiin Bondeihin. Toinen, omalla kohdallani melko iso ongelma, on elokuvan... juoneton juoni. Jäin tietyllä tapaa odottamaan elokuvalta siis jotakin ovelaa koukkua, looppia, käännöstä tai twistiä, mutta kun sitä ei tullut, jäin hieman pettyneeksi. Ei siinä mitään, harvemmin suoraviivaisessa toimintaelokuvissa twistejä käytetään, mutta tietyllä tapaa tälläiset oveluudet ovat nimenomaan juuri Bondien juttu. Oli siis sääli ettei sellaista näkynyt eikä kuulunut, vaikkakin puitteet sellaiselle olisi varmasti ollutkin.

Enempää kuitenkaan morkkaamatta, Skyfall on napsakka ja toimiva elokuvatapaus, joka kannattaa käydä katsastamassa, mikäli Bondit, toiminta tai hienot vanhanaikaiset autot kiinnostavat.

Ps. Pahoittelen taas nihkeää päivittelytahtia. Työn alla on kuitenkin pari melko laajaa postausta, toinen peli-elokuva -käännöksiä ja seuraava suomidubbauksia/-subbauksia koskien. Lisäksi olen väsäämässä uutta elokuvatribuuttia, jonka pääosassa on herra AB eli Adrien Brody. Uusia aiheita saa ja pitääkin heittää, mikäli tekstejä mielii nähdä enemmänkin. Enhän minä näitä vain itselleni kirjoittele.

1 kommentti:

  1. Oon sun kanssa hyvin samoilla linjoilla. Bondi oli hyvä, mutta suht tasanen.
    JA! Uskomatonta että en oo tiennyt että sullakin on sivistys aukossa ;D XDDD
    (Itekki arvostelin Bondin eilen blogissani)

    VastaaPoista

Kommenttia, risuja/ruusuja, vastaväitteitä, pohdintoja? Antaa tulla vain!