"Ja sen jo maatavi peittävi hanki. Hanki..." |
Ottaen huomioon vanhan Tuntemattoman näyttelijöiden ja hahmoluonnehdinnan mieleenpainuvuuden, Kari Väänäsen, Risto Tuorilan ja Mika Mäkelän esittämät Lammion, Koskelan ja Rahikaisen hahmot, toimivat todella hyvin ja luontevasti, ja ovatkin hyvä vastustaja Laineen Tuntemattomalle. Vaikka elokuva ontuukin paikoin kuvauspuolelta, se on upeasti ja realistisesti toteutettu, ollen samalla kuitenkin uskollinen alkuperäiselle tarinalle, unohtamatta myös edeltäjäänsäkään. Veljeni mielestä tämä versio Tuntemattomasta onkin hänelle enemmän mieleen. Itse kuitenkin pidän enemmän Laineen versiosta, puhtaasti sen takia, koska se on hauskempi. Sitä sota ei kuitenkaan ole, joten ymmärrän hyvin veljeni kannan.
Pari vuotta takaperin Kansallisteatterissa pyörinyt Tuntematon Sotilas -näytelmä oli upea. Näin sen itsekin pariin kertaan. |
Vuosi takaperin juuri itsenäisyyspäivänä seikkailimme veljeni kanssa IRC-Gallerian ihmeellisessä maailmassa. Törmäsimme blogimerkintään, jossa joku ikäisemme nuori päivitteli itsenäisyyspäivän pointtia. "Mitä järkeä on niin hehkuttaa ja kunnioittaa jotain Suomea ja niitä vanhoja kuolleita miehiä, jotka joskus sata vuotta sitten soti jossain? Ihan tajutonta!"
Veljeni pimahti tästä ihan totaalisesti, ja itsekin pöyristelin tekstin halventavaa sävyä. Vaikka sanoinkin heti tämän merkinnän alussa ettei itsenäisyyspäivä konkreettisesti merkitsekään minulle muuta kuin ruokaa ja yhdessäoloa, se ei tarkoita, ettenkö kunnioittaisi aikoinaan sotansa käyneitä ihmisiä. Minusta on uskomattoman kunnioitettavaa, että joukko ihmisiä meni ja uhrasi nuoruutensa, sekä ruumiin- että mielenterveytensä tai pahimmillaan henkensä jonkin niin korpisen ja tylsän maan puolesta kuin Suomen. Itse myös sotasankarin lapsenlapsena kunnioitan paitsi sotaveteraaneja myös vanhoja ihmisiä ylipäätään. He ovat tämän kaiken panneet alulle, ja sanalla sanoen vuodattaneet maamme eteen verta, hikeä ja kyyneleitä. Onkin hirvittävän sääli, etteivät nykynuoret sitä ymmärrä ja nihiloivat menneisyyden kuittaamalla, että "se oli silloin sata vuotta sitten". Tosiasia on kuitenkin se, että ilman historiaa ei ole tulevaisuuttakaan. Ilman historiaa, emme voi oppia nykyhetkestä. Ilman sitä emme voi luoda parempaa maailmaa tulevaisuuteen.
Suomi ei ole kaunis maa, eikä täällä todellakaan ole kaikki hyvin: tämä mutainen, sateinen ja kurainen maa on täynnä psyykkisesti sairaita nuoria, tyytymättömiä aikuisia ja yksinäisiä vanhuksia. Silti en haluaisi elää muualla, sillä koti on aina koti. Ehkä sitä ajattelivat aikoinaan myös sotiemme veteraanit.
Ps. Youtube-käyttikseltäni löytyy taas uusia videoita Star Warssiin liittyen. Myös uuden saksalaisen tuttavuuteni Izin kanssa olen parhaillani väsäämässä yhteistä videota, collabbia. Odotan innolla sen valmistumista. Alla inspiraation poikanen, jonka sain minun ja Izin välisestä keskustelusta, jossa hänen jedi-minänsä sekä meikäpojan sith-minä kohtaavat ensimmäistä kertaa.
Väriversio tulossa pian. |
Kieltämättä rujo galtsumerkintä. Itsekkään en toisaalta jaksa talvi- ja jatkosodan märehtimistä, koska en samaistu nationalismiin. Kansallisaatteella on hädintuskin paikkaa nykymaailmassa, päinvastoin, kansallisaate on jarruttava tekijä. Kuitenkin olen kiitollinen Suomen itsenäisyyden säilymisestä, varsinkin nyt, kun on tullut luettua uutisia Venäjän farss-vaaleista.
VastaaPoista