Rakkautta ja anarkiaa

Taas on kulutettu rahaa niin jumalattomasti elokuviin, kun vasta pari postausta sitten lupasin seurata budjettiani tällä ilmeellä:

Vaan käteenhän sekin on mennyt. Kävin torstaina taas leffabuffetissa veljeni kanssa katsomassa Cowboys & Aliensin ja alennuin ostamaan samalla reissulla vielä kaksi DVD:tä, Bruce - Taivaanlahjan ja American Pien, jotka katsottiin tuossa viikonloppuna. Lauantaina ja maantantaina oli R&A-festareiden vuoro, johon upposi leffalipun lisäksi myös luonnollisesti leffaeväät sekä yleinen hihhulointi keskustassa. Pitäisi kai sanoa, että ei näin, mutta hemmetti, olen nauttinut joka hetkestä!

Puran ensin mielipiteeni lehmipojista ja alieneista. Ensiksi täytyy sanoa, että miljöö on mielenkiintoinen ja Harrison Ford on karun cowboy-herran roolissaan loistava. Sitten on myönnettävä, että elokuva oli viihdyttävä toiminnallisella tasolla. Loput meneekin sitten komedialliselle puolelle, aina Daniel Graigin näyttelemisestä niitten alieneitten ulkonäköön, ne näyttivät minusta nimittäin ihan kilpikonnilta, groteskeilta Turtleseilta. Ymmärrän niitä, jotka pitävät elokuvaa ihan turhana paskana, mutta itse pidin elokuvasta juuri sen viihdyttävyyden ja tahattoman humoristisuuden takia.

Mitä opimme elokuvasta? Sen, että Harrison Ford ei suostu syömään omenaa kuorineen, sen, että Daniel Graigin haavat parantuvat itsestään, ja että hän käy vain miehisissä suihkuissa. Miehinen suihku = katon läpi tippuvaa sadevettä, jossa pestään vain saamasi alienin viiltämä eeppinen leikkaushaava. Lisäksi opimme Hollywoodin kahden itsepäisen kivikasvomiehen välisen dialogin hienouden, joka meni about tähän suuntaan:

Ford: "She's dead."
Graig: "No... No, I..."
Ford: "Jake, she's gone."
Graig: "SHE'S NOT GONE!"
Ford: "Jake, she's gone."
Graig: "SHE'S NOT GONE!"
Ford: "Jake, she's gone."
Graig: "SHE'S NOT GONE!"

Kas noin, ikuisena looppina.

Televisiosta on viimeaikoina tullut törkeästi Bruce Willis -elokuvia, ja jännä kyllä, tykästyin nyt sitten herran näyttelijäntyöhön. Huonoa ei voi sanoa myöskään itse elokuvista, jotka sain katsottua: Hostage oli erittäin positiivinen yllätys, Fifth Element puolestaan ihan viihdyttävää scifi-toimintaa ja Armageddon erittäin jännittävä, koskettava ja kiinnostava elokuva. Meinasin jopa ruveta itkemään kyseisen rainan lopussa. Tunteita ja tuoksuja on siis koettu, mutta myös sitä konekivääreiden sointia.

Rakkautta & Anarkiaa -festareilla todellakin nähdään juuri sitä itseään. Käytiin siis katsomassa veljeni kanssa tuo Robot (alkup. Endhiran). Sanalla sanoen elokuva oli erittäin kiinnostava noin kulttuurisesti. Se oli ensimmäinen koskaan näkemäni Bollywood-elokuva, joten ei ihme, että aluksi ihmettelin lukuisia laulu/tanssi-kohtauksia (ensimmäisen kohdalla olin ihan wtf), erilaista leikkaustyyliä sekä teemojen korostamista. Esimerkiksi alastomuutta pidettiin elokuvassa huomattavasti häpeällisempänä kuin länsimaisissa elokuvissa.

Myös teatterikokemus oli erilainen kuin yleensä. Näytös oli loppuunmyyty ja täynnä hindiä puhuvia katsojia. Elokuvan alussa yleisö olikin sanalla sanoen kovaääninen, eli vislasivat ja huusivat niin, että korvia tosissaan särki. Onneksi porukka kuitenkin rauhoittui alkuhuuman jälkeen. Taas kuitenkin nähtiin nämä kulttuurierot. Suomessa on tapana istua hiljaa ja mässätä popkornia, kun taas Intiassa ihmiset osoittavat suosiotaan omalla äänellään. Veljeni sanoikin elokuvan väliaikana, että vieressä istunut intialais-mies oli katsonut hänen karkkimässäilyään pahalla silmällä.

Harmikseni koko kolmituntinen elokuva ei sisältänyt pelkkää eeppistä mätkintää, vaan elokuva käsitteli pääasiassa puhasta draamaa. Robotti opettelee elämään ihmisten elämää, kokee vastoinkäymisiä ja saa kokea sekä yhteiskunna hyväksyntää että torjuntaa. Asetelma kuitenkin muuttuu, kun robottiin asennetaan inhimilliset tunteet. Mikä on siis tarinan opetus? Robotit eivät saa tuntea.

Mikään maailmoja mullistava elokuva ei ollut, mutta se oli viihdyttävä. Tosin kolme tuntia alkoi jo kovasti puuduttamaan persauksia väliajasta huolimatta. Ylipäätään rainassa oli mielestäni yllättävän paljon turhaa sälää, ja hahmojen karikatyyrisyys ja ylinäyttely kävi paikoin hermoille. Kokonaisuutena elokuvassa on kuitenkin paljon potentiaalia syvälliseksi ja ehkä vähän synkäksikin elokuvaksi. Kuka tietää, jos tästä tehdään vielä joskus Hollywood-versio. Sitä siis kauhulla odotellen.

 

Maanantaina kävin töiden jälkeen katsomassa vielä toisen R&A-leffan hyvän toverini Neon kanssa. Kyseessä oli tanskalaisleffa The Woman Who Dreamed of a Man, joka kertoo valokuvaajanaisesta, joka työmatkallaan alkaa ihan yllättäen tuntemaan vetoa vieraaseen mieheen, joka muistuttaa kovasti hänen toistuvasti näkemänsä painajaisen miestä. Vetovoima purkautuu yliseksuaalisuutena, ja yllättäen naisella ja miehellä on seksiin perustuva suhde, jolla ei luonnollisesti ole kaunista loppua.

Tämä elokuva ei ollut myöskään mestariteos, mutta ei mitään ajanhukkaakaan. Seksikohtaukset olivat oikeasti ihan hyvää katsottavaa, eteenkin se ensimmäinen suudelma sai meikäläisen sukat pyörimään jaloissa. Vaikka päähahmot eivät olekaan mitään Hollywoodin kiiltokuva-päähenkilöitä, ne toimivat ihan hyvin juuri karkeudessaan ja luonnollisuudessaan. Ylipäätään, jos hahmot olisivat olleet kauniita, elokuvahan olisi ollut pehmopornoa eikä psykologinen draama. On heitetty myös analyysiä, että naispäähenkilössä, nimeltään K, olisi jotain kafkamaisia piirteitä. Tietynlaista kafkamaisuutta elokuvassa ehkä on: alkuasetelma on ankea ja muuttuu hiljalleen yhä ankeammaksi. Asioille ei löydy selitystä, sillä monesti, eteenkin ihmissuhteissa, loogista selitystä ei yksinkertaisesti ole.

Luulin, että olisin samastunut päähenkilöön, sillä olen fyysisen läheisyyden suhteen hyvin eskapistinen henkilö: tahdon upottautua mielihyvään ja vain unohtaa kaiken. Onnekseni en kuitenkaan hahmoon samastunut. Muutama yksittäinen kohtaus kuitenkin sai minut tuntemaan oloni erittäin epämukavaksi, esimerkiksi kohtaus, jossa nainen tunnustaa rakastuneensa mieheen, jota tuskin tuntee, ja pyytää tätä toistuvasti jäämään luokseen. Kyllä siinä nousi niskakarvat pystyyn.

Lähden huomenna töiden puolesta Ruotsin laivalle. Olen tosiaan ollut nelisen viikkoa Nuorisoseuroilla töissä harjoittelijana, ja tehnyt muun muassa assarihommia sekä graafisia tehtäviä. Työt ovat maistuneet ja ilmapiiri on ollut työpaikka tosi mukava, kannustava ja positiivinen. Olen oppinut paljon uutta ja saanut esimakua työstä, jota minua kiinnostaisi tehdä tulevaisuudessakin. Ponttini tässä hehkuttamisessa on siis se, että Teatterilaivalla pääsen paitsi kököttämään infopisteellä ja nauttimaan teatteriesityksistä, myös video-ja valokuvaamaan. Mikäli saan tarpeeksi matskua, aion tehdä mainosvideon tästä teatterifestivaalista ja laittaa sen jakoon tänne. Olkaahan siis teatterin ystävät silmät tarkkana!