7. syyskuuta 2011

Vakavaa festaria luvassa, vai onko sittenkään?

Syksyn tietää tulleen kun R&A-festarit alkaa. Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestareiden lipunmyynti alkoi tosiaan tänään. Tsekkailin kuumeisesti töissä mitä elokuvaviikoilla oli tälläkertaa tarjottavana. Odotin kovasti uusimman Rebuild of Evangelionin tuloa, mutta ilmeisesti sitä saadaan odottaa ensi syksyyn, sillä animerainaa ei ohjelmistossa näkynyt. Sen sijaan törmäsin pariin muuhun kiinnostavaan elokuvaan...


Uusin Ghibli toki kiinnostaa, muttei mitenkään überpaljon. Sen verran kuitenkin, että siihen olisi hyvä tutustua, nämä animaatiot kun eivät koskaan vanhene. Karigurashi no Arrietty, eli suomennettuna Kätkijät, vaikuttaa ainakin visuaalisesti ihan makealta leffalta, juoneltaankin aika perusghibliltä, mikä ei tietenkään sinällään ole paha asia. R&A-festareiden sivuilla, sitä luonnehditaan seuraavasti:


"Nuori Arietta asustelee perheensä kanssa ”inhimalisten” lattialautojen alla. Tultuaan 14 vuoden ikään hän pääsee isänsä mukaan lainausmatkalle. Arietta kohtaa Shon, tavallisen kokoisen pojan. Kätkijöiden ensimmäisen säännön mukaan inhimalisille ei saisi ikinä näyttäytyä, mutta Arietta ei voi olla kuuntelematta sydämensä ääntä. Nuorten välille leimahtaa kiintymys, joka auttaa kumpaakin löytämään paremmin itsensä."

Jos aikaa löytyy, tämän voisi käydä tsekkaamassa. Tosin veikkaan, että raina tulee levitykseen myös normaalisti Finnkinon teattereihin ja varmasti myös DVD-levitykseen, joten en tiedä kannattaako tämä juuri R&A-festareilla katsoa, kun aikaa ja rahaa on niin rajoitetusti.


Vakavilla aineksilla mennään. Avajaiselokuva Iho jossa elän myytiin loppuun muutamissa minuuteissa, mikä harmittaa minua, sillä leffa vaikutti kaiken kaikkiaan hyvin kiinnostavalta. Kaikkea ei voi saada, ja onneksi synkeää ja kiintoisaa kulttuuria on luvassa lisääkin. Muun muassa eroottinen trilleri, The Woman Who Dreamed of a Man, vaikuttaa meikäläiselle sopivalta elokuvalta, jonka voisi käydä katsomassa yksin tai kaverin kanssa. Eteenkin pätkä kuvauksessa "--kohtaamiset muuttuvat suhteeksi, joka perustuu seksille, äkilliselle halulle – ja molempien puutteesta syntyvän aukon pakonomaiselle täyttämiselle." Jotenkin puhuttelee meikäläistä, sillä olen juuri sellainen ihminen, joka haluaa täyttää tyjyydentunteensa hukuttautumalla rakkauteen tai fyysiseen mielihyvään.

Toisaalta myös Tomboy, nimensä mukaisesti poikatytöstä kertova elokuva, kiinnostaa. Vaikka olenkin sinut sukupuoleni kanssa, toisaalta herää kysymys, olisiko sittenkin parempi elää poikana. Koska identiteetti, sukupuolen määritteleminen ja seksuaalisuus puhuttavat nyky-Suomea, elokuva voisi olla todella kiinnostava kokemus. Myös murrosikäisen tytön elämästä kertova She Monkeys, vaikuttaa lupaavalta. Ruotsalaisleffaa on kuvattu näin:


"Teini-ikä on raadollista aikaa. Ystävyyssuhteet tulevat usein punnituiksi, ja heräävä seksuaalisuus käynnistää tunteita, joiden käsittely voi olla hyvinkin piinallista ja hämmentävää. Harva elokuva on kyennyt kuvaamaan tuota aikaa yhtä viiltävän kirkkaasti kuin Lisa Aschanin upeasti kuvattu, trillerimäinen She Monkeys.

Elokuvan päähenkilö on vikellystä (ratsastusakrobatiaa) harrastava Emma, joka ystävystyy joukkuetoverinsa, kauniin Cassandran kanssa. Kokeneelta vaikuttava Cassandra auttaa Emmaa harjoituksissa ja opettaa esimerkillään flirttailemaan poikien kanssa, mutta asetelma muuttuu pian, kun Emma saa itsevarmuutta. Myös lähestyvät joukkuekarsinnat alkavat luoda jännitettä tyttöjen välille, ja lisäpaineita aiheutuu, kun toisen kiintymys muuttuu ystävyyttä syvemmäksi.

Toisaalla Emman pikkusisko Sara oppii, että tyttöjen käytökselle on aivan erityisiä odotuksia. Itsenäisen tytön mielenliikkeet hämmentävät erityisesti yksinhuoltajaisää ja lastenvahtina toimivaa serkkupoikaa. Molempien siskosten tyynen pinnan alla kytee tummia tunteita, ja on selvää, että elokuva ei voi loppua kiiltokuvamaisiin tunnelmiin."


Olenko siis menossa festareille täysin vakavana kulttuurinörttinä? En hitossa. Yksi elokuva minun on nimittäin aivan pakko nähdä, ja sekin aivan täysin netissäpyörimisen seurauksena. Kyseessä on Bollywood-leffa Robot (ilmeisesti Intian elokuvateollisuuden kallein projekti tähän mennessä), joka on pääasiallisesti aivan tajuttoman hupaisannäköinen toimintapätkä, jota on koetettu höystää jollakin sellaisella, jota juoneksi kai kutsutaan. Leffaa on esitelty nettisivuilla näin:

"Tohtori Vaseegaran esittelee suuressa robotiikka-konferenssissa rakentamansa teknisesti erittäin kehittyneen Chitti-androidin. Tarkoituksena olisi tietenkin ottaa androidi osaksi maan asearsenaalia, mutta tilanne monimutkaistuu Chittin rakastuessa Vaseegaranin naisystävään Sanaan."

Oli tuossa juonta tai ei, se ei kiinnosta minua hittoakaan. Ainoa mikä minua kiinnostaa, on alla olevan videon näkeminen valkokankaalta popparit kädessä ja naurunkyynel silmäkulmassa.



Mikä voi olla siistimpää kuin yli-inhimilinen ihmisennäköinen robotti, joka näyttää Terminaattorin ja Agent Smithin sekoitukselta? Tietenkin tuhat sellaista, jotka muodostavat jättimäisen ihmiskobran, joka tuhoaa kokonaisen poliisiosaston hetkessä. Yksinkertaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttia, risuja/ruusuja, vastaväitteitä, pohdintoja? Antaa tulla vain!