27. syyskuuta 2011

Elämäni elokuvana

Varmaan jokainen on joskus törmännyt kysymykseen "millainen sinun elämäsi olisi elokuvana, ja kuka näyttelisi sinua siinä?" Nyt tämän massiivisen postauksen ideana onkin vastata tuohon kysymykseen. Pahoittelen sitä, etteivät "ulkopuoliset" saa tästä tekstistä mitään irti, mutta koettakaa asennoitua :DD

Itseasiassa olen aina pitänyt tuota klassista kysymystä vähän hassuna. Ensinnäkin sitä miettii, että pitäisikö valita itsensä ikäinen näyttelijä, vai pitääkö sen olla jokin kuuluisa Hollywood-tähti. Sitten mietin, että täytyykö näyttelijän osata puhua suomea. Ajatus ylipäätään siitä, että joku toinen esittäisi minua itsestäni kertovassa elokuvassa, on jotenkin outo. Kysymys on monella tapaa ongelmallinen, jos sitä ajattelee rationaalisesti ja ankaran teknisesti.

Jos ihan oikeasti tekisin elokuvan itsestäni, se kuvattaisiin Suomessa suomalaisilla näyttelijöillä. Ohjaisin ja käsikirjoittaisin sen itse, ja pyrkisin vaikuttamaan paljon myös kuvaukseen ja leikkaukseen. Musiikkia elokuvassa ei olisi paljon, vaan äänimaailma koostuisi arkisista äänistä: lakanoiden ja vaatteiden kahinasta, tuulen suhinasta, veden lotinasta, liikenteen äänistä. Tyypillistä suomalaista karkeutta siis. Koettaisin kuitenkin erottautua muusta suomalaisesta filmiteollisuudesta slow-motionin runsaalla käytöllä sekä muilla visuaalisilla tehosteilla. Varmasti käyttäisin myös tietokonekrafiikkaa, esimerkiksi puiden lehtien tai hiusten dramaattiseen leijumiseen. Haluaisin luoda visuaalisesti kauniin kokonaisuuden, sillä näen maailman todella virikkeellisenä ja visuaalisesti kiehtovana paikkana.

Viis kuitenkin realismista. Palataan aiheeseen ja sen perimmäiseen tarkoitukseen. Kuka siis näyttelisi ketäkin itsestäni kertovassa elokuvassa, kuka kuuluisista ohjaajista ja säveltäjistä pääsisi siihen osaksi, ja mistä koko raina ylipäätään kertoisi? Tehdäänpä "lyhyt" yhteenveto.

Elokuvan nimi: Outlines of caring (suom. Välittämisen ääriviivat)
Tyyli: psykologinen draama 
Ohjaaja: Steven Spielberg tai Zack Snyder
Musiikki: John Williams tai Joe Hishaishi

Koska kyseessa on nuoren aikuisen elämästä kertova draama, on nimenkin sovittava siihen jotenkin. Koska nimessä on kyseessä "ääriviivat", elokuva varmaankin antaa käsitystä välittämisen/rakkauden sekä hyvistä että huonoista puolista. Äärimmäisyyksiä, kipukohtia ja itsensä testaamista on siis luvassa.

Ohjaajasta olen kahden vaiheella. Spielberg tekee yleisesti koskettavia elokuvia, mutta Snyder voisi sopia elokuvan tyyliin paremmin, eteenkin jos luvassa olisi erikoistehosteita, joita Snyder käyttää elokuvissaan huolettomasti. Tiettyä rajojen kokeilua siis?

Musiikista puolestaan saisi vastata Williams, sillä olen aina pitänyt hänen musiikistaan oikeastaan kaikissa elokuvista, joihin hän on musiikit tehnyt. Hänellä on oma, tarttuva tyylinsä ja hän todella osaa tehdä mieleenpainuvia tunnareita. Jos kuitenkin budjetti tulee vastaan, saa Japanin maan herra Hishaishi tehdä osansa, sillä hän tekee tavattoman kaunista ja herkkää musiikkia myöskin, sekin erittäin tarttuvaa.

Musiikin puolelta elokuvassa voisi toki esiintyä myös yksittäisiä irtokappaleita, mutta pääpaino olisi kuitenkin säveltäjän omalla musiikilla. Jos puolestaan olisi pakko valita vain yhden bändin/artistin tai elokuvan levy/soundtrack, valitsisin epäröimättä Neon Genesis Evangelion -animen soundtrackit. Niiden musiikki on vain yksinkertaisesti niin melankolisen lumoavaa ja samaan aikaan jotain todella karmivaa.

Nyt sitten siihen kutkuttavimpaan osaan eli castingiin!

Päähenkilö eli minä itse
Näyttelijä: Kirsten Dunst
Hahmon yleinen ulkonäkö: vaaleat lyhyet hiukset, pukeutuminen hame-paita -tyyliä. Ei paljoa meikkiä.
Hahmokuvaelma: Tavanomainen mukavaksi ja helläksi kuvailtu nuori nainen, joka opiskelee graafikoksi. Melankoliaan ja pessimismiin taipuva hahmo, joka etsii elämänsä tarkoitusta eteenkin toisista ihmisistä.


Kas kummaa, juuri päähenkilön valinta tuotti minulle paljon päänvaivaa. Ei siksi, etten olisi keksinyt näyttelijää, vaan siksi, että minulla on niin huono itsetunto, että kokisin jonkin näyttelijän itseni esittämisen arvoiseksi. Ajattelin samaiseen rooliin myös Kate Winslettiä, joka kuitenkin jäi Dunstin varjoon, vaikka hieno näyttelijä tämä onkin. Dunst kuitenkin voitti utuisen katseensa ja naapurintyttömäisyytensä ansioista, sekä erinomaisesta näyttelijäsuorituksesta Melancholiassa. Itse kun tuppaan olemaan hieman samankaltainen hahmo kuin kyseisen elokuvan Justine.

Koska perhe on äärimmäisen tärkeä itselleni, esittelen seuraavaksi näyttelijät, jotka vastaavat perheenjäsenteni esittämisestä. Sikäli yhdenkään näyttelijän valitseminen ei ollut vaikeaa, mitä nyt koetin valita sellaisia hahmoja, jotka vastaavat alkuperäisiään sekä ulkonäöltään, mutta eteenkin persoonaltaan/näyttelytyyliltään.


Veli, Pampa
Näyttelijä: Jim Carrey
Hahmon yleinen ulkonäkö: vaaleat, yli olkapäille ylettyvät pitkät hiukset, vaatetuksena mustaa paitaa ja armeijan housuja. Rento, hieman heavy-tyylinen pukeutuminen.
Hahmokuvaelma: Huumorintajuinen ja pisteliäs mies, jolla on kuitenkin välitön ja syvä sisarussuhde päähenkilöön. Näennäisesti tämän "isoveli", sillä tuppaa holhoamaan tätä jatkuvasti. Opiskelee historiaa yliopistossa. Harrastaa amatööri-bändissä soittamista ja tanssia.




Isosisko, Hemiola
Näyttelijä: Natalie Portman 
Hahmon yleinen ulkonäkö: punaiset rakennevaurioiset hiukset, käyttääkin siksi paljon huivia. Vaatetus tummanpuhuvaa, hieman goottityylistä, mutta rentoa. Tykkää kuitenkin tälläytyä juhliin käyttäen paljon meikkiä ja goottimaisia yksityiskohtia.
Hahmokuvaelma: Lämminhenkinen, ystävällinen, mutta kuitenkin toisinaan humoristisen pisteliäs isosiskohahmo. Tekee tutkimustyötä tieteen parissa, ja asuu täten ulkomailla.

Isä
Näyttelijä: Christopher Guest
Hahmon yleinen ulkonäkö: kaljuuntuva, pyöreä mies, jonka pukeutumistyyliin kuuluu käytännössä kokonaan toimistomainen kauluspaita-suorat housut -tyyli.
Hahmokuvaelma: lempeä isähahmo, erittäin suojelevainen päähenkilöä kohtaan. Taipumusta toisinaan turhan kriittiseen ajatteluun ja nihilismiin. Yleisesti hillitty, lähipiirissä jatkuvasti vitsaileva ja ällyyttelevä. Eronnut päähenkilön äidistä, asuu kihlattunsa kanssa, jota esittää Carrie Fisher.


Äiti
Näyttelijä: Jamie Lee Curtis
Hahmon yleinen ulkonäkö: lyhyet värikkäät, usein punertavat hiukset, pukeutuminen rentoa mutta persoonallista.

Hahmokuvaelma: Topakka tehopakkaus, jolla on auktoriteettiä paikassa kuin paikassa. Hymyileväinen ja huumorintajuinen äitihahmo, joka käy toisinaan vähän liiankin huolehtivaiseksi. Lastentarhanopettaja. Uusissa naimisissa päähenkilön isäpuolen kanssa, jota näyttelee Liam Neeson.

Seuraavaksi sitten kavereitten osio. Tässä kohden näyttelijät on valittu pitkälti ulkonäkönsä kautta, ja kuten huomata saattaa, niissä ei ole juuri minkäänlaista logiikkaa esimerkiksi iän suhteen. Kaikkien kun pitäisi esittää nuoria-aikusia, mutta näyttelijäkaartissa on kuitenkin sellaisia yli neli-viisikymppisiä ihmisiä (kuten yllä vrt. Jim Carrey). Tämän takia pidän koko "elämäsi elokuvana"-kysymystä/asettelua niin hullunkurisena.



Neo
Näyttelijä: Ellen Page
Hahmon yleinen ulkonäkö: punaiset lyhyet hiukset, mahdollisesti irokeesi. Arpi toisessa kulmakarvassa sekä syvä viiltojälki käsivarressa. Pukeutuu poikatyttömäisesti, lähinnä mustiin t-paitoihin ja farkkuihin. Ei mielellään näyttele ihoaan toisille, siksi verhoutuu vaatteisiin.
Hahmokuvaelma: Dramaattisen menneisyyden ja epätasapainoisen nykyisyyden omaava nuori nainen, joka on kaikenkaikkiaan kuitenkin lämmin, älykäs ja huumorintajuinen hahmo. Erittäin tärkeä ystävä päähenkilölle. Tapasivat aikoinaan kuvataidekoulussa Korruptin kautta. Taiteellinen, musiikki yksi elämän tärkeimmistä asioista. Perhe myös kaikki kaikessa.



Koppupti
Näyttelijä: Jennifer Garner
Hahmon yleinen ulkonäkö: ruskeat puolipitkät hiukset ja tummat silmät, ei lakkaa koskaan hymyilemästä. Persoonallinen, mutta rento pukeutumistyyli, esim. humoristinen paita, haaremihousut.
Hahmokuvaelma: Neon lapsuudenystävä ja päähenkilön kaveripiiristä se kaikkein äänekkäin ja mieleenpainuvin. Tapasivat ala-asteella kuvataidekoulussa. Hahmo heittää paljon läppää, mutta osaa toisaalta olla myös vakava tarpeen tullen. Painiskelee suhdesotkujensa kanssa.

Oddjob
Näyttelijä: Jared Leto
Hahmon yleinen ulkonäkö: platinablondi, paksusankaiset, vahvat (hipster)silmälasit. Pukeutuminen rock-/50-luku-henkistä.
Hahmokuvaelma: Neon hyvä ystävä. Päähenkilöllä ja Oddjobilla aikoinaan kolhuinen alkutaival, mutta sittemmin heistä kehkeytyi hyvät toverit. (Yli)huolehtiva, lempeä ja ystävällinen hahmo, joka on toisaalta joitakin asioita kohtaan kyyninen ja epäileväinen. Bi. Musiikkinörtti.


Lazzu
Näyttelijä: Samuel L. Jackson
Hahmon yleinen ulkonäkö: valkoihoinen (sori SLJackson, mutta joudut kirurgin pöydälle, jos aiot tätä hahmoa näytellä). Kikkarat tummat hiukset, joita pitää lyhyinä, silmälasit, parta. Pukeutuu perus paita-housutyyliin, joskin huvittelee silloin tällöin pukeutumalla silinteriin ja pukuun.
Hahmokuvaelma: Päähenkilö tapasi Lazzun kuvataidekoulussa. Neon veljen parhaimpia ystäviä. Päähenkilön vanha ihastus, nyttemmin tärkeä toveri, vaikkakin hahmojen kiihkeä menneisyys aiheuttaakin välillä kiusallisia tilanteita. Opiskelee kääntäjäksi yliopistossa. Humoristinen, ensivaikutelmalta hyvin rehellinen ja älykäs kaveri, jolla on kuitenkin omat pulmansa.

Soo-chi
Näyttelijä: Scarlett Johansson
Hahmon yleinen ulkonäkö: vaaleat hiukset, siniset silmät. Enkelimäinen hahmo, joka pukeutuu valkeaan, harmaaseen ja siniseen. Ei juuri käytä hameita/mekkoja, sillä arkailee näyttää ihoaan.
Hahmokuvaelma: Hyvin ystävällinen, huomaavainen ja lempeä ystävähahmo, joka on toisaalta toisinaan turhan vaatimaton. Perfektionistin vikaa. Konservatiivinen kasvatus, uskovainen. Tapasi päähenkilön lukiossa. Opiskelee lääketieteellisessä.

Mily
Näyttelijä: Kate Hudson
Hahmon yleinen ulkonäkö: kiharat vaaleat hiukset, pitää huolta ulkonäöstään, pukeutuu tyttömäisesti harvemmin kuitenkaan hameisiin. Söötti laukku on must ja ilman meikkiä ei lähdetä minnekään.
Hahmokuvaelma: vaikka tämä hahmo ja päähenkilö eroavatkin toisistaan täysin elämäntyyleiltään ja luonteiltaan, heidän huumorintajunsa natsaa täydellisesti. Eloisa, suorapuheinen ja näpsäkkä nuori nainen, joka ei voi elää ilman bilettämistä, ystäviään ja tietenkin miehiä. Tyypillinen chick-flick -hahmo, reipas, höpöttävä ja hieman hölmö. Päähenkilön lukioaikainen kaveri. Työelämässä.


Tietenkin tarinassa olisi myös päähenkilölle vastanäyttelijä, siis se unelmien poikamies, jota ei tietenkään saada niin helposti kuin haluaisi. Tähän rooliin valitsen, hmm... Aijaij, kun on vaikea päätö-- Ewan McGregorin. Ja ei, minulla ei ole mitään koiraa haudattuna tässä. En missään tapauksessa. Ihan höpöjä tuollainen ajattelu.

Näiden hahmojen lisäksi näyttelijäkaartissa olisi muun muassa Kristen Steward, Liam Aiken parina muuna kaverinani sekä joitakin ei-niin-tunnettuja-näyttelijöitä esittämässä vähän pienempiä, mutta kuitenkin olennaisia rooleja. Mutta kuka näyttelisi lemmikkisiiliäni Nemoa? Siinä vasta kysymys.

Piip.
Schwarzenegger siilipuvussa?
Kaiken kaikkiaan hahmoja esiintyisi elokuvassa paljon, ja lähes kaikkiin koetettaisiin tuoda moniuloitteisuutta, eikä korostaa vain päähenkilön omia pulmia. Kertojan äänellä, flash-backeillä, muisteloilla, päänsisäisillä monologeilla ja muilla kerronnallisilla kikoilla koetettaisiin päästä päähenkilön kautta myös sivuhenkilöiden ongelmien maailmaan, ja täten korostaa ajatusta siitä, että jokaisella on omat pulmansa, joita vastaan taistella. Tässä kohden taas elokuvan teema, välittäminen, nousee esiin.

Koska rakastan useampia tarinakerroksia, tarinan avonaisuutta tai tietynlaista epäjärjestelmällisyyttä tai poukkoilevuutta, haluaisin sitäkin esiintyvän elokuvassa. Ja jotta olisimme Hollywoodin piireissä, täytyy tietenkin toistaa hieman kliseitäkin, esimerkiksi kävelemistä angstisena sateessa, pakoon juoksemista rakkaalta ihmiseltä tai vaikkapa peiliin dramaattisena tuijottelua.

Missä kulkee välittämisen ja rakkauden ääriviivat? Milloin omistautuminen muuttuu pakkomielteeksi, milloin liika huolehtivaisuus neuroottisuudeksi? Näitä asioita elokuva pohtisi, draaman ja psykologisen kerronnan puitteissa. Lähtisitkö tälläistä rainaa katsomaan? Näyttelijöiden tai juonen perusteella? Musiikin tai ohjaajan? Tai entäpä vain pelkän julisteen (ks. alla)? Vai onko asia niin, ettei toisen ihmisen elämä vain jaksa kiinnostaa ulkopuolista? Minusta asia ei ole niin, sillä jokainen elokuvahan kertoo aina jonkun elämästä, enemmän tai vähemmän.


Minä tein, kiitos photarin.

5 kommenttia:

  1. :DDDDDDDDD KYLLÄ! Menisin katsomaan.
    Mut ohjaajaksi David Fincher, koska leffa sun elämästä ois ilmiselvästi Fight Clubin, Alien 3:n, The Social Networkin ja Se7enin ristisiitos.

    Näyttelijävalinnat just parhaita 8D Jim Carrey, S.L. Jackson, Liam Neeson ja Jared Leto samaan leffaan, huhhuh. Nemoa näyttelis tietenkin Monty Pythonistakin tuttu Spiny Norman, siili, jonka koko vaihteli n. 12 jalasta satoihin jaardeihin. (http://bestuff.com/images/images_of_stuff/210x600/spiny-norman-59306.jpg?1178463328)

    VastaaPoista
  2. Liam Neeson????!!!! Tässä kohtaa casting meni kyllä pieleen, ainoa oikea vaihtoehto on Jeff Bridges! Muuten varsin mielenkiintoisia valintoja, Kirsten Dunst on ulkonäöllisestikin jotenkin osuva?

    VastaaPoista
  3. Hemiola: Mitä vikaa Neesonissa :DDD Jos sille laittaa vaan pitkät hiukset, niin kuin Star Wars ykkösessä, niin just täydellinen! Bridges on ihan liian pappa, eikä ollenkaan niin rauhallisen olonen kuin Neeson.

    Neo: ei hitto, joo Nemo on just toi :DDD Vai Fight Clubin, Alien 3:n, Social Networkin ja Se7enin sekoitus? Kuulostaa pahalta, mutta oletan että se on kehu :DDD

    Ja joo, ois kyllä aika kassamagneettielokuva, kieltämättä :DD

    VastaaPoista
  4. Laitat Arnoldin tuohon elokuvaan siilipuvussa niin varmasti katson. :D

    VastaaPoista
  5. Lazzu: Ei hemmetti se nyt tosta vielä puuttuisi :DDDD Ja kassa senkun kilisee. Enää puuttuu Brad Pitt näyttelijäkaartissa. Phah, no! Sanotaan nyt suoraan, että sekin pääsis tohon leffaan esittämään meidän perheystävien vanhinta lasta. HOHOHO!

    Ps. Tein pikku lisäyksen tuohon tekstiin: Arska-siilipuvussa.

    VastaaPoista

Kommenttia, risuja/ruusuja, vastaväitteitä, pohdintoja? Antaa tulla vain!